sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Tammikuun lumetonta kauneutta






Eilen aamulla ikkunasta ulos katsoessani
päätin että tehdään pitkä lenkki koiruuksien kanssa nappaan mukaan kameran ja räpsin
muutaman kuvan kauniin kuuran
 peittämästä luonnosta ja tulen sen jälkeen pyykkäämään
mun massiiviseksi kasvanutta pyykki vuorta.

Karvakuonojen harmiksi lenkki jäi suunniteltua lyhyemmäski
syystä että oli aivan mahdotonta kuvata kaikkea tätä kauneutta 
kun kädessä kaksi remmiä.

Juuri kun sain asetukset kamerassa kohdalleen
 jompi kumpi haistoi ruohikossa jonkun kivan hajun,
pieni nykäisy ja lopputuloksen varmaan arvaattekin.






En muista koska olisin ilman poikia lähtenyt yksin useaksi tunniksi ulkoilemaan.
Korvissa soi Bo Kaspers ja pitkästä aikaa
 tunsin levollisuutta ja niin hyvää oloa.
Hymyilytti ja tajusin että kaikki kaunis 
säilyy vaikkakin yksi rakas poissa.





Minä niin tunteella elävä esteetikko ja fiilis tyyppi
 että silloin kuin mieli maassa valokuvaaminen, jota rakastan
ei edes tunnu hyvältä.



Mutta eilen.
Nautin.

IHANAA uutta viikkoa!

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

Mustaakin mustempi Joulu


Tämä vuosi on ollut raskas ja haasteellinen mutta myös äärimmäisen opettava.
Toivonkin että tätä lukiessanne hetkeksi unohtaisitte arkiset murheet ja pysähtyisitte
miettimään asioita joilla todella on merkitystä.

Odotin ilolla Joulua lumettomuudesta huolimatta kun tiesin että saan viettää 
kiireetöntä aikaa minulle rakkaimman ja rakkaiden läheisten kanssa.

Muutama päivä ennen joulua maailma pimeni totaalisesti kun saimme
kuulla että meille niin rakas pieni taistelija oli taistelunsa taistellut ja nukahtanut rauhaisaan uneen
julman ja niin epäreilun sairauden uuvuttamana.

Sydän on rikki ja sanoja ei löydy.











Eilen sytytimme kynttilät Porvoon hautausmaan Muistolaaksoon.
Toivoen voimia kaikille rakkaille tämän suunnattoman surun keskellä.



Vuosi lähenee loppuaan ja huomenna takaisin arjen askariin.
Elämän on jatkuttava vaikkakin siitä iso palanen puuttuu.

Halaus teille kaikille rakkaille!



sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Meidän Marraskuu









En olisi uskonut että mustakin löytyy sellainen piirre jolloin kaikki tuntuu pimeältä.
Oma minä ollut vähän hukassa.

Monta surullista asiaa.
Joita vaikea käsitellä.

Perjantai-iltana satoi ensi lumi.
Tuntui hyvältä hetken elää hetkessä.


Nähdä, aistia ja tuntea.
Herkkää kauneutta.

Pienen nanosekunnin elämän 
raadollisuus unohtui ja näin vaan valoa.



lauantai 23. marraskuuta 2019

Mukana siellä missä tapahtuu






Minut pyydettiin alkukesästä kuvaaman Eero Aarnion 
uudelleen tuotantoon tulleita Rattan sarjaa.

Ihan mahtava projekti.
Jopa muutama mun ottama kuva jopa
Bo Bedre lehdessä.

Mun karvakuonot sellaisia linssiluteita ja poseeraamassa
kun kameran kaivan esiin.

Aina ei vaan meidänkään saumaton yhteistyö toimi:)




lauantai 9. marraskuuta 2019

Musta Marraskuu



 Marraskuu alku on ollut sumuinen ja synkkä.

Olo ollut kun kävelisin unissaan 
määränpäänä risteys johon jämähdän
 enkä tiedä 
kumpaan suuntaan lähtisin matkaani jatkamaan.

Tuttuun turvalliseen vai olisiko nyt aika tarttua unelmiin?




Mun luottopakit osaa ottaa elämän rennosti.


Mutta myös aistivat paremmin mun tunnetilat paremmin kun minä itse.
Varsinkin Luca, 
ihanuus joka meidän perheen herkin vaistoaan tunnetiloja.
Kysyen onko meillä kaikki ok?



Tito  taas meidän perheessä joka osaa ottaa rennosti.
Jolla huomisesta ei huolta.
Kunhan pääsee lenkille ja ruokakupissa herkkuja.



maanantai 14. lokakuuta 2019

Mökki suljettu.


Tätä asiaa olen pitkittänyt 
mutta eilen kävin sen haikein mielen tekemässä.
Sulkemassa ovet meidän ehdottomasti  mun rakkaimpaan paikkaan.
En osaa selittää kun en itsekkään oikein ymmärrä 
mutta vuosi vuodelta tämä luopuminen tuntuu pahemmalta.
 Sydämeen sattuu, fyysisesti.











Poikkeuksellista tänä vuonna
 oli myös se että Luca vain pääsi mukaan.
Tito sairastui loppu viikosta ja jäi kotiin lepäilemään.
Tuntui lähtiessämme tosi pahalta kun Tito tajusi minne ollaan menossa
kun kaivoin Lucan pelastusliivin esiin.
Oli huonosta olosta huolimatta lähdössä mukaan ja kaksi
kertaa jouduin kantaa pojan takaisin rapun ovelta.
Sydäntä särkevä itku kuului pihalle saakka kun lähdimme
Luca sitä säestäen auton etupenkillä.


Meillä ollut kuitenkin ollut ihan mahtava saaristo kesä.
Neljä ja puoli kuukautta vain ja ainoastaan saaristoa. 
Nauttinut joka hetkestä.

Kesä myös tuonut mukanaan huonoja uutisia
joita mun on
 ollut tosi vaikeaa kohdat ja käsitellä.

Jotain olen tänä kesänä oppinut. 
Elämään hetkessä.