maanantai 5. marraskuuta 2018

Rääpäle joka täytti vuoden






Niin se vuosi on vierähtänyt, melkein huomaamatta.
Muistan  kuin  eilisen kun saimme tietää että meille kotiutuu Titolle kamu.
Sen tunteen kun ei olisi maltattanut odottaa Jouluun asti että saisi tämän ihanuuden kotiin.

Ne monet puhelut ja videot jota sain Lucasta.
 Meidän pohjoisen poika.
Pennuista ensiksi syntynyt.
Se joka jo pentua se vähän se vähän hönöin.

Se jännittävä ajomatka etelästä pohjoiseen
23.12 jolloin varmaan talven pahin ajokeli.
Aamulla lähtö kotoa klo 5.30 illalla kotona 23.50.
Lunta satoi Jyväskylästä eteenpäin niin paljon että suurimman osan matkasta näkyväisyys nolla.

Matka joka jäänyt niin minun kuin tyttären sydämeen.
Meidän paras joulu.

Kotiin tullessamme Titon järkytys, ilme jolla katsoi minua 
nappisilmin,
 ei voi olla totta, mikä tuo on, jääkö se oikeasti tänne...
Tyttären suuri huoli, 
tuleekohan nuo kaksi koskaan toimeen?!








Luca niin eri luontoinen kun Tito.
 Ymmärrän toki että me, niin eläimet kuin ihmiset olemme yksilöitä
mutta Lucan myötä tajuan sen jotenkin entistä paremmin.

Lucalle kaikki uusi on todella pelottavaa.
On se sitten uusi viherkasvi kotona, tuoli uudessa paikassa tai jopa iso lehtikasa pihassa
 joka ei siellä eilen ollut.

Ehdottomasti pelottavin paikka oli ensiksi laituri ja sen päälle vielä moottorivene.
 Tässä kiristeltiin jopa mun hermoja.
Olisin tietty voinut mennä sieltä missä aita matalin, eli joka kerta
 kantaa poika rannasta veneeseen mutta koska tiesin että tämä saaristoelämä
tulee olemaan meille arkipäivää mentiin sitten vaikeimman kautta.
 Saattoi mennä puolitunti kun istuin laiturilla ja kannustaen höpöttäen Lucaa tulemaan veneelle.
 Tito veneessä todella kärsimättömänä
kimeällä haukunalla räksyttäen, mikä kestää??!!!
Ja Titon räksytys oikeasti melkein puhkaisee tärykavot!

Ja minä, räjähtämis pisteessä hiki karpalot otsalla,
 yritän olla rauhallinen .
Kakofonian taustalla säestämänä...





Saaressa Luca yllätti jopa minut.
Meri kuin magneetti.
Sinne oli päästävä, oli tyyntä tai kova myrky. Aamuin illoin.
Toisin kun hänen kaikelle muulle avoinna oleva Isoveli joka ei tule uimaan
 ennen kun pelkäsi että se mami lähti niin kauaksi rannasta että ottaa ja jättää.





Tätä ilmettä jota rakastan yli kaiken ja saa mun sydämen joka kerta sulamaan.
Kutsun sitä " pitääkö olla huolissaan" ilmeeksi.




Lucalla nyt murrosikä ja TODELLA ISO ego ja koettelee täällä Titon hermoja.
Kaksi kunnon "kukkotappelua"
 vierestä kauhulla katsellut ja kauhunsekaisin tuntein miettynyt kumman joudun viemään elänlääkärin paikattavaski.
Vaikka nnin teksimieli mennä väliin näiden äijien egoiluun
 on näiden vaan pakko tehdä keskenään rajat selväksi.

Riidan jälkeen rauha .
Yhdessä mennään eteenpäin.
Rinta rinnan.

#onellinenkarvakuonjenemäntä




keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Matto joka ei jättänyt rauhaan






On nyt sitten muutaman viikon eijoopas pähkäilyn jälkeen
meidän olohuoneen lattialla.

Minulle ja tälle matolle
 muodostui heti ensi kohtaamisesta
sellainen 
viha/rakkaus suhde jota oikeasti en voi edes selittää.
Joka aamu kävin töihin tullessa vähän silittelemässä,
toteamassa olet ihan kiva mutta oletko liiaan halitseva meidän kodissa.

Olen aina kovasti pitänyt aidoista käsinsolmituitsa itämaisista 
matoista ja muutama pieni kodistamme löytyykin
mutta isoon olohuoneen mattoon ei tästä kukkarosta
 täällä hetkellä löydy sellaiseen ylimääräistä:)

Joten polyesterillä mennään.

Kuvissa tämä matto ei pääse todellakaan oikeuksiinsa.
Sen kaunis beige väritys,
hillittynä ja jotenkin vanhan kuluneen
 kivipestyn oloisen värityksen myötä.

Tuntuu kun olisin tuonut syksyn kauniin
 haalistuneen ruskan sisälle.

Lämpöä ja väriä.


















lauantai 27. lokakuuta 2018

Kateissa ollut sisustusinto









Mökiltä muuton jälkeen on tämä kaupunki koti tuntunut paikalta
minne tulen vaan hengailemaan.

Viime viikolla totesin että seuraavat kuusi kuukautta
tämä kaupunki koti on se paikka josta aamulla lähden ja minne illalla palaan.

   Onhan tämäkin meille rakas paikka.

Sen myötä tästä kaaoksesta taas muodostumassa
meidän pesä jossa nautitaan syksyn rippeistä ja edessä olevasta
aamuin/illoin valitsevasta pimeydestä.

Se hetkelliseti kadoksissa ollut sisustus into 
on taas palannut ja tuntuu niin hyvälle.







Ihanaa viikonloppua!





sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Syksyn sävyjä











Never say ever väreille.

Mun uusi lemppari väri.
Sahrami ja murrettu keltainen.

Pejantaina sain tyttären tyttären myös kotiin jonka nappasin mukaani Vantaan Ikeasta.
Tältä reissulta koitui myös mukaan uusi tuoli olohuoneeseen.

Lepakko tuoli siirtyi parvekkeelle joka myös koki syksyisen muodonmuutoken.
Yhdellä ylimääräisellä euro lavalla parveke nyt kahdessa tasossa.
Muutos johon ennemmän kun tyytyväinen.


Syysterkuin ja ihanaa Sunnuntai-iltaa rannikolta.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Lokakuu ja minusta näkee sen












Mun Lokakuu ollut yhtä tunteiden vuoristorataa.

Lämpöä, haikeutta, kyyneliä, ärripurria mutta myös paljon hymyä.

Työ rintamalla nopeita muutoksia.
Mulle 
hitaasti lämpenevälle kaikille uudelle
 tuntui kun se turvallinen matto viety alta.

Mutta joutunut myöntämään että muutokset  
ei aina pahasta.
Saanut mahollisuuden tutustua uusiin upeisiin persoonin.
 Ja mun vanha jengi  on 12 vaan minuutin päässä .
Joten porskutan eteenpäin.


Viime viikolla olin varannut Esterin, meidän pesutuvan koneen,  uuden ihanuuden pesemään mun pyykkini, 
mutta sumu ja uusi Canon veti pitemmän korren.


Ihan pihalla säädöistä mutta luottavaisin mielin.
Kyllä meistä vielä luotto kamut muodostuu.

Ihanaa viikonloppua!

























sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Haikeutta ilmassa


Mulla ollut sellainen tunteiden vuoristorata viikko.

Työ kuviot meni uusiksi, siihen päälle 
Lucan remmiin kompastuminen ja yksi katkennut etuhammas
 & 
SE, viimeinen viikonloppu saaristossa.











Kesä, joka ollut parhain!
Karvanaamat,
Tito ja Luca nauttineet myös täysin aistein.

Tämän päivän sieniretken jälkeen Luca kuorsasi koko automatkan
kaupunkiin niin äänekkäästi
etten meinannut kuulla musiikkia radiosta :)

Kuvannut enemmän kun koskaan mutta alla oleva kuva tyttärestä 
on mun tämän kesän lemppari.
Ja se paras viikonloppu!


Muutaman Ikean kassin etuovelle kantaneena
 naapuri tokaisi:
Saaristo emäntä tais muuttaa takaisin kaupunkiin.