perjantai 14. syyskuuta 2018

Viikonloppu


Meidän oli niin tarkoitus viettää tämä viimeinen kesälomapäivä landella
mutta mun viime viikonloppuna alkanut ja kertaaleen jo parantunut flunssa tuli takaisin.

Syy,
 ehkä en malttanut parannella kunnolla tai Tiistain metsälenkki
jolloin sade yllätti ja kastuin läpimäräksi pillifarkuissa 
joita en kotiin tullessani meinannu saada pois päältäni :)



Isäni joka aika harvoin soittelee kilautti tänään kysyen
"kuinka mun tyttöni voi"
kun ei oo yhtään ollu kuvia facessa :)


Eilen siirsin sohvan toiselle seinälle ihan vaan syystä että
kivempaa loikoilla kun näkee ulos.
Karvanaamojen tähystyspaikka nyt tämän myötä hävisi naapureiden rauhaksi.

Koirat kun  elää niin vielä saaristoelämää jotka 
ilmoittivat minulle aina
lähestyvän veneen ja täällä kaupungissa kaikki ohi ajavat autot jotka ajavat ohi yötä päivää.

Lucalle kerrostalon rappuset!
Joita jostain syystä pelännyt alaspäin mentäessä pennusta asti.
Ylös tullaan kyllä kolmen rappusten loikalla ja aina ekana ylhäällä.
Kun muutettiin kotiin reippaana ekana alhaalla kunnes taisi muistaa munhan piti pelätä ja mamma kantaa.

Eilen illalla odotimme Titon kanssa yli kymmenen minuuttia pihalla ennenkun Luca totesi että itse on pakko vaan tulla alas.




Eilen ostin myös kirjan.
En muista koska olisin viimeksi mitään lukenut.
Formula ei kiinnosta pätkääkään mutta Hotakainen fanina
alkoi jopa Kimin elämä kiinostaan :)



Huomenna uusi päivä ja jos olo pikkaisenkin parempi lähdemme mökille.
Sunnuntaina saankin sitten tyttären kotiin.

Pia

tiistai 11. syyskuuta 2018

Ai niinkun meillä pöytäliina?!


Tämä ehkä vaatii ensin pienen selityksen.
 Meidän ei käytetä pöytäliinoja.
Ever never!
Kaunista pöydän pintaa ei millään rievuilla peitellä.

Mutta nyt on ja syy siihen on että kiireisenä työpäivänä puhelinlehtimyyjä puhui mut pyörryksiin.
Niin hyvin etten saanut suunvuoroa kuitenkaan ärsyttämättä  että olisin
kylmästi vaan lopettanut puhelun kuten yleensä.

 Kuukauden jälkeen ihmettelin kun sisustuslehti tipahti postiluukusta ja lasku perässä.
Hämärästi muistin että olin suostunut tällaiseen tilaukseen...
Harmittelin omaa itseäni hetken, koska olen enemmän 
irtonumero ostaja kuin kestotilaaja.
 Yllätys olit tämä tilaajalahja joka multa puhelun aikana mennyt ihan ohi.

Pöytäliina, ok, ei ole itsellä tarvetta mutta ihan 
kiva lahja antaa jollekin.


Otin sen mukaan maalle koska siellä jos missään
ex tempore illallisjuhlat "arkipäivää".
Nyt olisi vietäväksi muutakin kun rannasta kerättyjä kaisloja :)

Pöytäliina paketissa ruoka pöydällä ja viikon sitä joka aamu katselleena
heräsi ajatus että se vois kyllä istua myös meidän pöytään.
 Voinhan sitä aina kokeilla, viikkaan sen vaan sitten nätisti pakettiin takaisin.

Onneksi tein niin. Yllätyin ja IHASTUIN!
Joten se jäi meille.
Tämä Sarpanevan Festivo pöytäliina.

Jossa jo seuraavana aamuna kahvimukista tahroja.
Taisi olla yksi suurin syy, miksi en pöytäliinojen ystävä.
Yritän elää tämän kanssa.
Ja onhan se kaunis.







sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Tikitalli ja möksä elämää.


Laskin tänään, 62 päivää saaistoelämää.
Joka edelleen jatkuu.











Todella vähän tullut kuvattua mökkiä ja sisustusta.
Frida, rakas ystäväni blogissan kirjoitti tänään:
Valokuvaus kurssi:
Ei luontoa, ei lapsia, ei koiria, ei häitä, ei revontulia, vaan sisustuksia.
Ei siis mua varten ;)


Me hypätään veneseen ja lähdetään pian kuvaan auringonlaskua.

Sunnuntai terkut!

lauantai 1. syyskuuta 2018

Saaristoelämää #4


 Edelleen lämmintä ja niin tyyntä.

 Nämä tuulettomat päivät jotka jatkuneet
jo muutaman viikon nostattaa ihoni kananlihalle.

Tulee vaan mieleen sanonta

"Tyyntä myrskyn edellä"

Syksy.
Sen vaistoaa.
Jokaisella aisteilla.



 Jopa Tito ja Luca nuuskivat ilmaa toisenlailla kun kesällä. Syvemmin.
Haikudella.

Ihan kun vaistoten että ilmassa jotain josta täytyy saada muisto.
Saaristosta, vapaudesta ja hyvästä olosta.

Meidän parhaasta kesästä.













Eilen aamulla sumussa töihin.
Todeten, 
 olen onnellinen .
 Jopa pikaisen hämilläni että minulla mahdollisuus.
Tällaiseen elämään.

Kätevän emännän kanssa samaan aikaan veneineen manterella.
Todeten yhteen ääneen että ripsiväri parasta laittaa 
venematkan jälkeen :)




Illalla sain SEN haikaran kuvaan.
Tällä kertaa ei koirien vika ettei kuva se mitä olisin halunnut.

Minä ja Haikara.
Tota en yllättänyt, vieläkään.

Ihanaa viikonloppua!




keskiviikko 29. elokuuta 2018

Saaristoelämää #3



Tarkoitus jakaa teille 
ihan muita kuvia
mutta nämä tuntui tänään vaan niin oikealta.

Minulta moni kysynyt ja jopa ihmetellyt kuinka kauan aijon jatkaa tätä
saaristossa oloa sekä sitä että kuinka päivästä toiseen, nyt jo yli kuukauden,
jaksan ja viitsin ajaa täältä töihin.




Tässä yksi syy. 
Kuvat kertokoon.

Suurin syy.
Tämä mulle niin rakas paikka!
  Mökkin ja sauna remontin myötä
tästä tuli meille asuttava, freesi ja niin kaunis kakkoskoti.
Jos olisi mahdollista, oikeasti, asuin täällä vuoden ympäri.


Tämän illan auringonlasku.
Omasta mielestäni yksi kauneimmista.

Koiratkin jotenkin lumotui.
Hiljaisuudesta ja ehkä jopa musta huokui rauhaa ja hyvää oloa.

Yleensä joko alkaa komennus, haukkumisen muodossa tai Titon yläoktaavissa 
tärykalvoihiin sattuva vikinä, ei jaksa enään kökötellä.

Mutta ei tänään.
Istuttiin kaikki kolme yli tunnin kalliolla ihaillen kaunista iltaa.
Tito painautui minua vasten, syvään huokaisten.
Luca myös yllättävän pitkään tosi rauhallinen kunnes yritti elämää kalastajana.

Nimittäin heti auringonlaskun jälkeen ranta kuhisi pieniä
pikkukaloja jotka nappasivat meren pinnasta itikoita.
Luca joka jahtaa hyttysistä sudenkorentoihin 
tietty kiinnostui...
Ymmärtämättä, vieläkään, että kallio on liukas.
Seuraavana minä kalastamassa koiraa kuivalle maalle.
Tais olla kuudes kerta...
Jotkut kun ei kerrasta opi:)




Öitä.
Pia ja pojat.

tiistai 28. elokuuta 2018

Saaristoelämää #2


Moi, mä on Luca ja toimin tänään teidän oppaana.
Sori että näytän tällaiselta katukoiralta, mutta mami leikkasi mun 
kaikki upeat leijonakarvat viime viikonloppuna.
No joo, myönettäköön että olin vähän pyörinyt pihkassa.
Kysyn vaan, oliko ihan pakko kyniä
 koko turkki pikkuisen pihkaiseten korvien takia?!

Mutta matkaan!
Meidän iltalenkki kun emäntä kotiutuu sieltä jostain töistä.
Mukana?


Näytän tien, tämä mulle niin tuttu polku.
Hiekkarannalle jossa saan kiusata broidia.
Vielä matkassa mukana?


Täällä hyökkään leijonan lailla isoveljen kimppuun.
Joka kylläkin laittaa mut ojennukseen ja sanon sori...


... käyn taas uudestaan kimppuun.

Musta myös tullut ihan mestari
 repimään isoveljen punkkipanta pois 
joka löytyy milloinkin mistä puskasta 
ja sehän tota meidän mami harmittaa.
Toruu ja kiroilee kun tällä viikolla löytänyt 
kaksi megasuurta punkkia se sängystä.

Ja tiedättekö mitä se niille tekee.
Vie takkaan ja polttaa ne?!

Tämän illan lenkin jälkeen myös kirosi hirvikärpäset.
Joita sillä piposta huolimatta taisi olla hiuksissa.
Ja yksi korvan takana kiipelevä punkki.
Mutta sanoi, että me jatketaan elämää vielä täällä.
Multa tassu!







Ja nyt niin sori mun puolesta.
Mami olisi niin halunnut kuvata ohi lentävää haikaraa.
Mutta minäkin innostuin. Haukkumaan.

Terkuin, Luca.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Saaristoelämää #1


Tämä kesä on ollut mulle tosin rakkain kesä.
Se rakkain oli kun vuonna -97 toin saareen kuusiviikkoisen rakkauspakkauksen.

Seuraavana kesänä hiekkarannalla ensi askeleet.
Ja ne hevosmuurahaiset.
Tyttären parasta herkkua.
Oikeasti, istui lattilla ja pisti poskeensa ja totesi "mamma nami"










Nämä auringonlaskut.
Yksi saaristoelämän Top viidestä.


Viikonloppu terkuin.
Pia