lauantai 16. maaliskuuta 2019

Värien harmoniaa


Te ihanat jotka minua täällä seuranneet tiedätte että tämä kolmen koti
ei ole koskaan valmis vaan elää ja muuttuu mun fiiliksen mukaan.

Nyt kuitenkin tuntuu että minä sekä koti löytäneet
harmonisen yhteisymmäryksen.




Tykkään tosi paljon tästä mun taulu seinästä ja tuosta vaalean beigen väristä
joka tuo rauhallisuutta ja sen punaisesta langasta (=beigen) joka rullaa 
koko kodin läpi jossain muodossa.
 Parvekkeelle asti.


Ihanaa viikonloppua tihku sateesta huolimatta.
 Saaristo elämää odotellen.





lauantai 2. maaliskuuta 2019

Kuinka sitten kävikään?


Afrikan savanneista ja sen villieläimistä hullaantunut esteetikko 
menee ostamaan WC-paperia.
Käy näin.

Norsu lähti matkaan, esteetikko niin täpinöissään tästä 
super halvasta löydöstä ja kotona vasta 
huomasi että se mitä lähtenyt ostamaan.
Jäi ostamatta.




Fantti istui sen ajateltuun paikkaan täydellisesti!!!
Isoisän taiteen keskelle.



Safari teemalla jatketaan,
 kodissa jossa asuu jo kaksi pientä pientä leijonaa isolla egolla.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Sisustusprojekti joka keskeytyi






Viime viikolla innostuin laittamaan kotia vastaanottamaan kevättä
vaikka eihän se vielä oikeastaan täällä ole.
Nurkan takana kylläkin.

Tämä lisääntyvä valon määrä, päivä päivältä,
  lintujen visertely aamuisin sekä valoista illat
 tekee vaan ihmeitä mielelle ja sielulle.

Kun täällä SE todellinen sisustus into iskee
se on = totaalinen KAAOS!
Nimittäin silloin täällä muuttuu joka ikinen neliö.

Viime viikon Torstaina Tito sairastui äkillisesti ja epäily suolistosyövästä
lamautti minut totaalisesti ja itku ollut  todella herkässä.
 Sisustus into jäi taka-alalle ja viikon koti näyttänyt kaatopaikalle.
Huonekaluja siirretty sinne sun tänne, matot rullalla lattialla ja pöydät
täynnä viherkasveja, tuikkukuppeja ja muuta sälää.

Tänään kotiin ajaessani sain puhelun että Titolla kaikki hyvin.
Bakteerin aiheuttama tulehdus suolistossa.
Ruokavalio muutettiin jo viime viikolla ja antibiootit aloitettin.
Kuiva ruoka korvattiin keitetyllä kanalla, riisillä, kalalla ja porkkanoilla.
Luca myös enemmän kuin tyytyväinen tähän tarjoiluun.

Naurattaa ja huvittaa.
Kello soi aamulla ja kaksi salamana säntää sängystä
(tarkennuksena, en minä)
Kun se viimeinen, siis minä saan itseni hilattua sängystä ylös muutaman torkuttelun jälkeen keittiössä odottaa
kaksi karvakuonoa jääkaapin edessä vierekkäin nätisti istuen.
 Tito alkaa heitteleen ruokakuppiaan pitkin seiniä koska tarjoilu ei tässä "ravintolassa" ole tarpeeksi nopeaa,
Luca puhisee , kuulosten vihaiselle hirvelle jolla vasa jossain puskassa.
  
Joka aamu sama pettymys kolisevasta ruokakupista ja puhinasta huolimatta
kuulee wanha herra ja sen teini broidi jo niin tutuksi tulleen lauseen
 "sori boys, tää ravintola aukeaa vasta ensimmäisen kahvikupin jälkeen"

Iso huoli poissa,
Mun luottokamu Tito jatkaa räksyttelyllä. Jota en jaksaisi kuulla.
Mutta nyt jopa toi, melkein tärykalvot rikkova haukunta tuntunut hyvältä .

Täällä kevättä rinnassa ja kotikin melkein jo asuttavan näköinen.
Räkä nenästä valuen onnellisena.
Elämästä, ylä- ja alamäkineen.


Rentoa ja aurinkoista viikonloppua!















perjantai 15. helmikuuta 2019

Rooma, mun silmin


Viime viikolla tyttäreen kanssa neljä päivää Roomassa.
Sininen taivas ja kevättä rinnassa.
Kuvia kamerassa 420.

Kaikki nähtävyydet koluttu ja kuvattu mutta niitä en nyt jaa,
vaan sen minkä minä Roomasta näin.
Josta minä nautin, ihailin, ihmettelin.


Rooman kaduille kaikkine väreineen myös tämä mustavalkoinen 
tunnelma tuntui oikealta. Minusta tuntui että aika pysähtyi.
Kuin olisin aikamatkalla jossa entinen ja tämä päivä sekoittuvat.
Ensin ajattelin että teen kokonaan mustavalkoisen postauksen
mutta silloin jotain mun näkemästä Roomasta olisi jäänyt puuttumaan.




 

Mun kompassi joka ui kuin kala vedessä.
Joka paikassa!
Ripein askelin, päämäärä suunniteltuna joka aamu.
Totesin jo ekana aamuna mitähän tästä seuraa...
Yksi fiilistelee, toinen painaa tuhatta ja sataa askelia ja kilometriä laskien.
Torstaina  meidän hotellihuone  alkoi tuntua liian pieneltä tilalta meille kahdelle.
Itse olin kireä kuin viulun kieli ja sehän sitten tarttuu sekunnissa.
Totesin, timeout, nyt pakko saada hetki omaa aikaa.
Älkää ymmärtäkö väärin,
  viihdymme yhdessä enemmän kuin hyvin ja tytär ehdottomasti
mun parasta matkaseuraa, mutta joskus neljä päivää 24/7 vaan on meille liikaa.

Tytär siis lähti moikkaan Paavia Vatikaanin ja minä menin Ikeaan.
Illalla kun pöly laskeutunut oltiin taas me.
Äiti ja tytär. Parhaat ystävät.
Jotka kikattelee yhdessä siinä päivällä liiaksi pieneksi käyneensä 
hotellihuoneessa, parisängyssä, meidän huonoille vitseille.
Jotka oikeasti todella hauskoja.
Harva niitä vaan ymmärtää.
 (sekä Antti Holman "Harpunsoittajan vaimo" blogille)






Katutaidetta oli ilo katsoa.
Asia myös joka ei kiinnostanut tytärtä pennin vertaa :)



Ruokapaikat ihania, lukuunottamatta ensimmäistä iltaa
kun me kummatkin mahat kurnivana menimme kivaan katu ravintolaan jossa saimme
lämpölamppujen alla istua ulkona. 
Ovella meille näytettiin ruokalistaa jossa toinen toistaan maukkaampia pizzoja.
Tilausta tehdessämme ilmeni kuitenkin että "today, no pizza, only pasta"
Tilasin pastan koska muuten olisin saattanut jopa tappaa jonkun.
Tyttärelle pasta kelvannut mutta sanoi että syö vaan,
mä pärjään mutta näytti myös siltä että kohta tulee ruumiita.
Tarjoilija jopa sen huomasi ja toi ilmaista pientä purtavaa nälkäiselle lapselleni.

Hotellilla tytärkin sitten sai ruokaa.





Minulle etukäteen kerrottiin
 että sotilaita joka puolella, tuo turvallisuuden tunnetta.
Minä koin asian tosi ahdistavana.
Paikoissa joissa satoja ihmisiä ja sotilaita rynnäkkökivääri kaulassa.
Ymmärrän toki että nämä turvaamassa meitä turisteja mutta herätti minussa kysymykseen 
miksi maailmasta tullut tällainen paikka jossa joku saattaisi haluta tappaa 
tuntemattomia ihmisiä jonkun aatteen vuoksi.






Tyttären mielestä yllä olevaa kuvaa en olisi saanut ottaa.
Otin ja nähtiin paljonkin köyhyyttä ja kodittomia.
Näillä katujen asukeilla myös matkassa mukana koiria.
Ja sydäntä särki vielä enemmän.
Mutta ymmärsin, tämän uskollisen ystävän.
Joka ei isäntäänsä jätä.



Rooma, kiitos.
Ihanaa viikonloppua!



lauantai 9. helmikuuta 2019

Olet mun tärkein!


Oli tarkoitus jakaa teille kuvia ja tunnelmia meidän Rooman matkasta mutta eilen
kotiin tullessani odotti kirje jossa kuvia kahdenkymmenen vuoden takaa.
Aasinsiltana liittyy  myös meidän yhteinen loma.

Tämä Fridan tekemän kirjan voit itselle tilata täältä KLIX

 12 syytä miksi olet minulle tärkeä" ystävän kirja menossa ihan toiseen osoitteeseen
kuin tyttärelle mutta 12 syytä myös tyttärelle.


PIDÄN SINUN
Huumorin tajusta, kukaan ei saa mua nauramaan kuin Sinä!


MUISTELEN LÄMMÖLLÄ AIKAA JOLLOIN
Pidin sinua, juuri vastasyntyneenä sylissäni.
 Mun oma rääpäle joka näytti pieneltä Ronja Ryövärintyttäreltä,
mustat hiukset pystyssä, syvän sinisillä silmineen minua terävällä katseella katsoen.

IHANINTA MITÄ SINUSSA ON
Olet se mikä olet.
Aito ja rehellinen.
Piirre jota ihailen sinussa mutta joka saa musta esiin myös sen karjuvan leijona esiin.
Jonka tekisi purra niskasta kiinni ja pikkasen riepotella.

KIITÄN SINUA
Että olet!

SINUN SEURASSASI NAUTIN ENITEN
Meidän jutuista. Asioista joita toteamme kuorossa.
Tämä yksi parhaudesta.
Tätä ei edes voi selittää.
Meidän juttu!


OLEN OPPINUT SINULTA
Älä stressaa. Älä ota kaikkea niin vakavasti.

SINUSSA AINUTLAATUISTA
Kaikki. 
Minun.

MINUA HYMYILTTÄÄ KUN MUISTELEN, KUINKA YHDESSÄ
Apua, näitä paljon
mutta nyt se matka joka tehtiin yhdessä lumipyryssä Ouluun 
meidän Luca hakemaan.
Meidän Joululahja.

OLET PARHAIMMILLASI
Mun silmissä aina.
 Meidän reissut yhdessä myös todistaneet että olet mun kompassi.

OLET USEIN AJATUKSISSA KUN
Tähän en voi kun sanoa.
Aina.

HAUSKINTA SINUSSA ON
Sinä ja sun kiero ja sarkastiminen huumorintaju joka meille niin yhteistä.



SINÄ ET OLISI SINÄ ELLET
Itsekkäästi totean.
Ellet olisi mun tytär .

Roomakin pääsi mukaan.
Poikien nimet nähtävyyksiä:)



Kuvia reissulta myöhemmin.
Ihanaa viikonloppua!



lauantai 2. helmikuuta 2019

Oma koti kullan kallis....




Moikat, pitkästä aikaa.
Viitaten edelliseen postaukseen, tällä vanhassa kodissa edelleen ollaan.
Eikä ole muutto edessä.

Asunto joka kaunis kuin timantti vaan ei arjessa olisi meille kolmelle toiminut.
Pienempi todellisuudessa kun kuvissa näytti.
Senkin kanssa olisin vielä voinut joustaa, mutta NE rappuset yläkertaan.

Oli vaan pakko ottaa järki käteen ja todeta että meille asuminen tässä
asunnossa olisi ollut mahdotonta.


Tää mun ihan lemppari kortti.
Jonka sain viime kesänä klix.


Asuntonäyttö 
sai aikaan kotona kylläkin aikaan huonekalu rumban,
 karvanaamojen harmiksi sohva siirtyi ikkunan edestä pois ja nyt naapuri koirien stalkkaaminen tehty mahdottomaksi,
kuin myös muiden asukkaiden iloksi murinan ja haukunnan määrä minimoitu.
Aamulla aikaisin lähteville, postin kantajalle ja yöllä kotiin tuleville 
en vaan voi valitettavasti vaikuttaa.

Kun yksi karvanaama kuulee jotain "ei tavallista"
 on tässä taloudessa kakofoninen murina ja haukunta päällä.
Kelloa katsomatta.
 Eikä näissä tilanteissa "shys" sanat, vaikkakin muuten 
sanoisin että nää kaksi karvakunoa tottelevaisia ja aika hyvin kasvatettuja.
Fiksuja ja älykkäitä tapauksia.



Täällä alkoi talviloma.
Ensi viikolla meidän tiet vie Roomaan.

Otan lämmöllä vastaan kaikki vinkit mitä Roomassa kantaa
nähdä ja kokea.

Ihanaa Helmikuun alkua ja hei valoa kohden!

tiistai 15. tammikuuta 2019

Asunto joka ei anna mulle mielenrauhaa


Tämä asunto myynnissä täällä Porvoossa.
Paikassa jossa aina olen haaveillut asuvani.
Porvoon kauneimassa paikassa 
Vanhan Kaupungin kupeessa.

En ole katsellut uutta asunto itselleni 
mutta tyttären pois muuttaessa neliöitä aivan likaa.
 Kriteeri jos  tästä kodista muuttaisin jonnekin 
se olisi vaan ja ainoastaan Vanha Kaupunki ja kun sellainen tulee myyntiin
voin vaan hymyillä ja sanoa ei mun budjettiin sopiva.

Mutta tämä pompsahti eilen mun facebook sivuille.






Pieni asunto, mutta meille kolmelle pienille juuri sopiva.
Harvoin tulee koteja katsellessa tunne että tässä meidän koti.

Ehkä mun vaan pitäis olla rohkea?
Kuvat BO LKV.