maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaispäivä….






Ihana päivä,
R tuli kotiin kotiin.

Viihtynyt Sallassa todella hyvin,
ilmeisestä jopa lähdössä sinne takaisin työharjoittelu jaksolle
jos kaikki palaiset vaan loksahataa paikalleen ;)

Niinkuin tuossa taannoin kirjotinkin,
kuinka sitä kaipaa sitä omaa aikaa,
mutta kyllä tämä kymmenen päivää ollut 
yhtä suurta ikävää.
Tätäkö tämä napanuoran katkaiseminen on????

Eilen jopa koirakin alkoi kärsiä ikävää,
ihan sydäntä särki, kun kävi välillä R:n huoneessa,
ja tuli suru silmissä,
häntä koipien välissä sieltä pois.
Mikä riemu ja ilo kun meidän puuttuva lenkki saapui kotiin tänään!




Ihanaa kun olet taas kotona,
My precious!






12 kommenttia:

  1. Se äidin osa ei aina ole helppo :-) Kauniita tunnelmallisia kuvia, kuten aina. Oikein hyvää viikon jatkoa sinne rannikolle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa viikkoa sinulle myös sinne tulppaani maahan ;)

      Poista
  2. Amei conhecer o seu blog,achei maravilhoso.Visite-me:http://algodaotaodoce.blogspot.com.br/
    Siga-me e pegue o meu selinho!!!

    Obrigada.

    Beijos Marie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Marie, thanks, and I visited your blog and you have a nice blog. Regards to Portugal!

      Poista
  3. Oi, ihana tuo sarvi taulu!! ja nuo valot, Vau!! Saako udella mistä tuommoisia saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, saa toki udella, sarvitaulu Asko, valot Hong Kong. Kivaa viikkoa sinulle Jasminellla!

      Poista
    2. Vai Hong Kong, enpä olisi arvannut :) kiitos vastauksesta ja mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Sitä se äidin osa on :) <3
    Todella kaunista jälleen kerran, mukava alkanutta vuotta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä se on, luopumisen tuskaa ;)
      Kiitos Souliina, ihanaa alkanutta vuotta sinulle myös!

      Poista
  5. Ihana rakkautta täynnä oleva postaus. Äidin ikävä on jotenkin niin käsin kosketeltavaa ja kasvoista luettavissa olevaa. Tiedän tuntee. Meidän hauveli se vielä ihmettelee, kun porukat liikkuu, tulee ja menee, eikä koskaan tiedä kenet mistäkin sängystä aamulla kävisi massusta hereillä nuolemassa. Jokaisesta kuitenkin on aina yhtä iloinen! Ihanaa on ollut seurata tuota koiran elämää.

    VastaaPoista