lauantai 18. huhtikuuta 2020

Mun Afrikka











Isoisäni teki aikoinaan paljon matkoja Ilkka ja Sesse Koiviston kanssa Afrikan savanneille.

Olin jo pikkutyttönä äärettömän kiehtonut hänen valokuvistaan
sekä tarinoista jota hän matkoistaan kertoi.

Muistan kun eilisen kun Ilkka Koivisto tuli päiväksi meidän saaren. 
Minun tuhat kysymystä luonnosta ja eläimistä.
Joihin Ilkka vastasi kaikkiin tarinoiden kera.

En  osaa selittää mistä tämä Savanni rakkaus muodostunut.
Se vaan on.
Osa minua.



Ja onhan mulla nämä kaksi minikokoista jellonaa.


perjantai 17. huhtikuuta 2020

Lumoavaa kauneutta







Lähdin eilen lumisateen saattelemana Porvoosta Helsinkiin
hakemaan tytärtäni seurakseni kotiin.

Viime viikolla hän laittoi minulle kuvan ja kirjoitti että
kirsikkapuu jo kukkii täällä.





Joten tehtiin pikku mutka.
Tähtitornin puistoon.

Ihanaa viikonloppua ja muistakaa elää hetkessä!

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Tiistain tunnelmia







Tänään aamulla kauppaan ajaessani ajoi vastaan ambulanssi vilkut ulvoen
joten jouduin hetkesi pysähtymään tienpintareelle.
Ohi kiisi ambulanssi vilkut välkkyen.
 Kuski pukeutuneena valkoiseen haalariin ja suoja maskiin.
Näkymä oli kuin jostain scifi elokuvasta.
Olo aivan absurdi ja piirtyi verkkokalvoon kuin valokuva.

Tullessani kotiin heitin ruokaostokset eteisen lattialle.
Puin lämmintä päälleni ja lähdin ulos.
Kuvamaan.
Sinne missä kaikki niinkun ennen.






sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Sateinen Sunnuntai





Viime viikon olin töissä ja jälleen edessä
yksi kotoilu viikko edessä.


Olen oivaltanut, vaikkakin tämä epävarmuus
huomisesta ja tulevasta aina välillä nostaa päätään
en anna sille valtaa.

Päinvastoin. 
Viime viikko töissä oli yksi parhaimmista pitkään aikaan.
Asioita ja ihmisiä näkee aivan uudessa valossa.
Oppia elää hetkessä.
Huumorilla ja naurulla.
Näen asioita ympärilläni jotka aina ovat olleet siinä
mutta näen ne vasta nyt. 






Kaato sateessa ja kylmässä tuulessa koirien kanssa lenkille lähtö
tuntunut asialta joka vaan pakko tehdä.
Nyt jopa nautin näistäkin hetkistä.
Heidän ilosta ja riemusta,
 satoi tai paistoi.

Kodistani
 joka ei ole se minun unelma koti pellon laidalla isoine ikkunineen.
Mutta koti jossa viihdyn ja on minun näköinen
  




Joskus vaan on hyvä pysähtyä ja oivaltaa
 että onni koostuu niin pienistä asioista.

Eletään hetkessä.





perjantai 3. huhtikuuta 2020

Ensimmäinen LOMAutus viikko


Kotia en ole tänne tainnut pitkään aikaan kuvailla
mutta tällä viikolla siihen on ollut aikaa.

Olin suunnittelut
että käytän tämän ensimmäisen viikon tehokkaasti.
Tein jo viime viikolla "to do" listan.
  • siivoa kaapit ja heittää kaikki ylimääräinen pois
  • pese ikkunat
  • siivoa parveke
  • trimmaa koirat
  • pese Esterissä (meidän pyykkituvan pesukone) pyykkiä
  • ulkoile ja nauti!







Tästä listasta tehnyt kaksi asiaa,
ulkoillut enemmän kun pitkään aikoihin ja nauttinut joka hetkestä.
Esteri myös pessyt pyykkiä monta koneellista jotka odottaa "jotakuta" innokasta 
viikkaamaan ne myös takaisin niille kuuluville paikoille.
Puhtaina ja raikkaina odottelevat vielä Ikean kasseissa.



En tunnista itsessäni tätä tällaista niin laiskaa minua.
Tytär eilen naureskeli puhelimessa, mami älä stressaa. 
Tähän sun listaan varmaan riittää aikaa...

Jep, näin se kai on.
Ensi viikon töissä ja sitten taas aikaa.
Teen sen mikä tuntuu hyvälle.


Cosmo on meidän tämän viikon ihana kamu.
Tuttavuutta tehty jo ennenkin mutta satuimme samalle pellolle 
jossa koirat saivat olla vapaana.
Voi sitä riemua ja riehumista.




Ihanaa viikonloppua.
Me lähdetään ulos nuuskiin kevättä.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Kotoilua karvakuonojen kanssa


Tämän viikon kotona.
Olen nauttinut täysin rinnoin auringosta, luonnosta, keväästä ja kiireettömistä aamuista 
peiliin katsomatta, pukenut vaan ulkovaatteet pyjaman päälle ja lähtenyt 
Titon ja Lucan kanssa pitkille lenkeille.









Pojat silminnähden nauttineet tästä minun kotonaolosta.
Kolmen tunnin ulkoilua vapaana metsässä jossa vaan me kolme.


Kaiken tämän vapauden keskellä on myönnettävä että mietin välillä myös nano sekuntin tulevaa
Niinkun Luca jolla aina ilme "pitäisikö olla huolissaan".

Ehkä pitäisi, mutta en lähde sille tielle.
Tiedän että aurinko nousee huomennakin.
Lähden taas lenkille, peiliin katsomatta.
Ja ne pyjamahousut alla :)