tiistai 19. toukokuuta 2020

Viikko lintubongarin elämää


Nämä pikkuiset Räkättirastaan rääpäleet vilahtivat jo edellisessä postauksessa ja ansaitsevat
ihan omansa,
  koska niin viihdyttäneet minun viime viikkoa.


Aivan parvekkeeni vieressä kasvaa valtavan kokoinen vaahtera jonne rakentaneet pesänsä.

Koska parveke lasitettu on minulle jo aikaisin keväästä kuin toinen olohuone.
Aamukahvit täällä nauttinut leudon talven myötä jo Tammikuusta lähtien. 

Yllätyin suuresti
 kun en ollut huomannut koko pesän rakennus urakkaa ollenkaan
koska parvekkeella istuessani
 nautin juuri eniten luonnon ja sen ympärillä elävien eläimien katselusta.

Äitienpäivänä kuitenkin aamulla bongasin nämä oranssinkeltaiset ammottavat suut.

Ja sen jälkeen olin totaalisesti koukussa.

Viritin jalustan parvekkeelle josta kerroin myös tyttärelleni erään puhelun sivulauseessa joka tokaisi 
"äiti, ootko tosissas, hanki elämä"

Kyllä täällä varmaan naapurikin 
 miettinyt että mitähän toi naapurin akka tuolla
parvekkeella oikeen kuvailee???



Välillä tuli fiilis että kuvaaminen ei ollut myöskään heidän mieleen Angry birds ilme ainaskin täydellinen.
Tottuivat kyllä minuun ja kameraan.



Ensimmäinen lensi pesästä Lauantaina ja kaksi muuta mitä ilmeisemmin Sunnuntai aamuna kukon laulun aikaan kun meillä vielä nukuttiin.


Herätessäni pesässä vielä tämä yksi.
Huusi ruokaa kurkku suorana pesän reunalla mutta emo ei tultu ruokkimaan.
Kaivoi kyllä matoja ruohikosta ja vei ruusupuskissa lymyäville "veljeksille"
 Minä itku silmäkulmassa kameran takana.
Ajatellen ettei tämä kaunis tarina voi päättyä näin.


Mustat pilvet nousi taivalle, tuuli yltyy ja alkoi satamaan rakeita.
 (hain untvatakin koska olen itsekkin jo ihan umpijäässä)


Ja silloin emo saapui. 
Työnsi poikasen syvälle pesään ja lämmitti
tätä lumisateen yli.


Sateen loputtua lensi pois ja hetken päästä toi poikaselle valtavan kokoisen madon.


Madon syötyään tämä viimeinen rääpäle nousee kuin kotka pesän reunalle
todeten että nyt on mun aika lähteä.


Räpyttelee siipiään ja putoaa ei todellakaan tyylikkäässä mahalaskussa, onneksi pehmeälle nurmikolle nurmikolle.
Hetken, ensimmäisestä "lennosta" makasi korkeasta pudotuksesta pelästyneenä tovin nurmikolla kunnes iloisin mielen pomppi ruusupuskien suojiin jossa kaikki muut odottivat
piipittäen.



Vielä on jäljellä tämä niin upeasti rakennettu pesä
muistuttamassa kuinka läheltä saanut katsella jotain ainutlaatuista.

1 kommentti:

  1. Kiitos kun jaoit tämän upean luonnonnäytelmän hienoin kuvin meille muillekin.❤
    Kun lumipyry alkoi minäkin mietin,varsinkin niitä vielä nahka-asuisia poikasia pesässään.
    Kyllä emo lentää suojaksi,mutta ei siinä pyryssä hyönteisiä löytynyt moneen tuntiin.
    Tuo viimeisenä suureen maailmaan lähtenyt on varmasti se viimeisenä kuoriutunutkin kuopus.
    Nyt sitten vaan toivomaan,ettei naapurustossasi liiku kissoja vapaana.
    Upeita ja ilmeikkäitä kuvia!

    VastaaPoista