Viikko lintubongarin elämää

Nämä pikkuiset Räkättirastaan rääpäleet vilahtivat jo edellisessä postauksessa ja ansaitsevat

ihan omansa,

  koska niin viihdyttäneet minun viime viikkoa.

Aivan parvekkeeni vieressä kasvaa valtavan kokoinen vaahtera jonne rakentaneet pesänsä.

Koska parveke lasitettu on minulle jo aikaisin keväästä kuin toinen olohuone.

Aamukahvit täällä nauttinut leudon talven myötä jo Tammikuusta lähtien. 

Yllätyin suuresti

 kun en ollut huomannut koko pesän rakennus urakkaa ollenkaan

koska parvekkeella istuessani

 nautin juuri eniten luonnon ja sen ympärillä elävien eläimien katselusta.

Äitienpäivänä kuitenkin aamulla bongasin nämä oranssinkeltaiset ammottavat suut.

Ja sen jälkeen olin totaalisesti koukussa.

Viritin jalustan parvekkeelle josta kerroin myös tyttärelleni erään puhelun sivulauseessa joka tokaisi 

"äiti, ootko tosissas, hanki elämä"

Kyllä täällä varmaan naapurikin 

 miettinyt että mitähän toi naapurin akka tuolla

parvekkeella oikeen kuvailee???

Välillä tuli fiilis että kuvaaminen ei ollut myöskään heidän mieleen Angry birds ilme ainaskin täydellinen.

Tottuivat kyllä minuun ja kameraan.

Ensimmäinen lensi pesästä Lauantaina ja kaksi muuta mitä ilmeisemmin Sunnuntai aamuna kukon laulun aikaan kun meillä vielä nukuttiin.

Herätessäni pesässä vielä tämä yksi.

Huusi ruokaa kurkku suorana pesän reunalla mutta emo ei tultu ruokkimaan.

Kaivoi kyllä matoja ruohikosta ja vei ruusupuskissa lymyäville "veljeksille"

 Minä itku silmäkulmassa kameran takana.

Ajatellen ettei tämä kaunis tarina voi päättyä näin.

Mustat pilvet nousi taivalle, tuuli yltyy ja alkoi satamaan rakeita.

 (hain untvatakin koska olen itsekkin jo ihan umpijäässä)

Ja silloin emo saapui. 

Työnsi poikasen syvälle pesään ja lämmitti

tätä lumisateen yli.

Sateen loputtua lensi pois ja hetken päästä toi poikaselle valtavan kokoisen madon.

Madon syötyään tämä viimeinen rääpäle nousee kuin kotka pesän reunalle

todeten että nyt on mun aika lähteä.

Räpyttelee siipiään ja putoaa ei todellakaan tyylikkäässä mahalaskussa, onneksi pehmeälle nurmikolle nurmikolle.

Hetken, ensimmäisestä "lennosta" makasi korkeasta pudotuksesta pelästyneenä tovin nurmikolla kunnes iloisin mielen pomppi ruusupuskien suojiin jossa kaikki muut odottivat

piipittäen.

Vielä on jäljellä tämä niin upeasti rakennettu pesä

muistuttamassa kuinka läheltä saanut katsella jotain ainutlaatuista.

Helmikuu ja heh ne tulppaanit...

Kun innostun,

innostun isosti.

Sateisena, synkkänä ja tuulisena Helmikuuna

kantanut kotiin tulppaaneja.

 Anteeksi.

Ystäväni kanssa saatu hyvät naurut aikaan näistä tulppani postauksista.

 Päätin etten yhtäkään tulppaania 

tänne kuvaa.

Miten tässä näin nyt kävikin?

Lomalla

Tästä talvilomasta muodostui aivan toisenlainen kun alunperin suunniteltu.

Oli yhdestä päivästä kiinni

etten olisi viettänyt lomaani Barcelonassa tyttären kanssa.

Vaikkakin ensimmäinen talviloma miesmuistiin

 (onpa muuten hassu sana)

kun en jossain reissussa, olen nauttinut viikosta enemmän kuin osasin kuvitella.

Kaiken viime loppuvuoden ja tämän alkuvuoden 

ikävien ja yllättävien tapahtumien jälkeen oli viisasta ottaa ihan omaa aikaa.

Ihan yksikseen, tehden asioita jotka tuntuvat hyvältä.

Tai olla tekemättä yhtään mitään.

Usean tunnin ulkoilua, säästä riippumatta.

Lucan ja tämän Fasaani kukon kohtaaminen olisi pitänyt saada videolle.

Luca joka sellainen arkajalka säntäsi tämän perään ja pellolla oli sellainen kilpajuoksu

että nauratti niin että en edes pystynyt kuvaan.

Luca pomppi pellolla kuin kani ja Fasaani kipitti tuhatta ja sataa kunnes päätti lähteä lentoon.

Luca hyppy askelin perässä.

Perjantaina tyttären kanssa retki Uunisaareen.

Jossa kylmä tulli meni niin luihin ja ytimiin että palelin vielä koko seuraavan päivän :)

R paleli vielä enemmän mutta ihanaa venymistä ilman yhtään ärräpäätä.

On kai jo oppinut että kun Mamin ja Canonin kanssa lähdetään niin pakko

 vaan kestää sen aikaa kun se valokuvaa ihan kaikkea.

Kotiakin vähän laitettu ja hah, tulppaaneja vähän kuvattu josta saadaan Fridan kanssa

 vielä hyvät naurut kunhan Espanjasta taas tänne synkkyyteen kotiutuu.

Sori, tää vaan meidän huumoria.

Tulppaaneilla vaan saa meidän kesken niin hysteerisen kikatuksen aikaan.

Huomenna taas arkeen, mutta jotain uutta oivaltaneena.

Musta Marraskuu

 Marraskuu alku on ollut sumuinen ja synkkä.

Olo ollut kun kävelisin unissaan 

määränpäänä risteys johon jämähdän

 enkä tiedä 

kumpaan suuntaan lähtisin matkaani jatkamaan.

Tuttuun turvalliseen vai olisiko nyt aika tarttua unelmiin?

Mun luottopakit osaa ottaa elämän rennosti.

Mutta myös aistivat paremmin mun tunnetilat paremmin kun minä itse.

Varsinkin Luca, 

ihanuus joka meidän perheen herkin vaistoaan tunnetiloja.

Kysyen onko meillä kaikki ok?

Tito  taas meidän perheessä joka osaa ottaa rennosti.

Jolla huomisesta ei huolta.

Kunhan pääsee lenkille ja ruokakupissa herkkuja.

Sadetta, sumua ja karvakuonoja

 Tito

mun leijona kuningas,

nuuskii ja nauttii. 

Tuoksusta ja tulevasta kesästä.

Minä nauttinut ihanasta tihkuvasta sateesta,

 sumuisista illoista sekä kuvaamisesta uudella objektiivillä.

Ehkä äitienpäivän kunniaksi poijilla hetkellien sopu.

Täällä nimittäin on viimeaikoina ollut kovat koiruuksien kesken 

väiliset taistelut pomon paikasta.

Mutta kun murahdan

pomon paikka täällä meidän perheessä ei jää epäselväksi.

Pätee jopa mun joskus mun kaikista rakkamaille.

Äitienpäivää äideille ja äidillisiä tunteita kokeville!