lauantai 18. elokuuta 2018

Saunamökki READY!



Kun aletaan tekeen remonttia tehdään se sitten kunnolla ja loppuun asti
tokaisi lätkäjätkä mun isälleni. Saunankin laitettava uusiksi.
Tehdään se ensi vuonna, isäni tokaisi ja pelkkä ajatus lisä rempasta sai hänen otsansa
kurttuun ja hikipisaroille :)
Ja mitä lätkäjätkä tässä tilanteessa tekee.
Kiipeä saunan katolle ja hakkaa kirveellä reiän kattoon ja tokaisee:
Nyt se on pakko tehdä :)

Saunaa en ole pystynyt käyttämään moneen vuoteen koska sisätilat
todella kamalassa kunnossa. Jopa niin kamalassa etten kuvaa ennen kuvaa tänne edes 
viitsinyt laittaa.





Vierasmökkiin home ei ollut onneksi päässyt mutta saunan remontin myötä 
sai sekin freesimmän ilmeen.
Lattian maalasin kylläkin uudestaan.
Seinätkin, sitten ensi kesänä.


Ja hän minun uskollinen vanha herra.
Aina siellä missä minäkin.


Sauna siis meni kokonaan uusiksi.
Seinät ja lauteet kaunista tervaleppää.
Vanhan umpioven sijaan lasi ovi saunan ja pesuhuoneen väliin
sekä pesuhuoneen hirret maalasin valkoiseksi.
Mun rakkaan tädin mahtava idea johon hänen poikansa, tyttäreni kummisetä,
minulta suunnitelmasta kuulleena oli enemmän kun vähän epäröiviä.
Tähän väliin myös todettava että hänellä jos kellään aivan mieletön estettinen silmä.
Jota ihailen isosti.
Mutta jopa hän, lopputuloksen nähtyään ei voinut muuta kun huokailla ihastuksesta
Todeten, ihan sikamagee! 





Vanha, keittiössä ollut seinähylly löysi paikkansa pesuhuoneen seinälle.

Minä, ehkä te joku teistä sen jo tietääkin, rakastan tehdä asetelmia.
Joten niitä nyt myös pesutuvassa.

Näitä saan katsella saunoessani lasioven läpi.


Vaikka sauna viimeisen päälle puhdas löytyy sieltäkin välillä yks sun toinen villakoira.
Tällä kertaa Luca joka edelleen niin hönö  ja pentu intoa täynnä 
ettei tajua että uinnin jälkeen märkänä ei ole viisasta
yrittää kuivata naamansa hieromalla  sitä  hiekkaan.
Silmätulehdushan siitä seuraa.

Eilen eläinlääkärissä Lucan kanssa.
Odotushuoneessa tuli kyynel silmään kun äiti ja tytär poistui itkien, 
meille todeten, meidän villis jäi tänne.
Otin Lucan syliin, kuiskaten korvaan. 
Olet minulle niin rakas!

4 kommenttia:

  1. Kaunista on tullut. Kyllä tuolla löylyttelisi! Meidän sauna valmistui kolme vuotta sitten ja kyllä se vain on rakas paikka. Tosin moni paikallinen ei ymmärrä, että mihin näissä helteissä vielä saunaa tarvitaan.

    Se on surunpäivä kun lemmikistä pitää luopua. En halua edes ajatella. Lucalle terkkuja meidän Felixiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun sauna ollut jo usean vuoden niin huonossa kunnossa ettei sielä edes ole huvittanut saunoa. Enkä koskaan mikään kova saunoja ollut, mutta nyt alan harjoitteleen. Luca kiittää terkuista :)

      Poista