torstai 3. marraskuuta 2016

Yllätyin isosti


 Kävin tänään koti matkalla tutustuin 
Sotkan
 uudella konseptilla avattuun myymälään Varistossa.

Myymälään sisään astuessani olin hetken vähän niin kun hukassa. Olenkohan nyt oikeassa paikassa?
Olin

Ja mun reaktio,
 WAUDE!






Kerrassaan upea facelif!
Kannattaa ihan omin silmin käydä toteamassa.

Meille taatusti kotiutuu jossain vaiheessa
tuo yllä oleva taulu.

Paikka jo katsottu valmiiksi keittiössä.
Ekaks tarvii mennä ostamaan maalia,
 sitä vihreää :)



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Täällä aivan täpinöissä odotellaan



Huomen aamuksi luvattua
 lumipyryä

Ja nyt todellakin kaikki kolme rannikkolaista
huutaa yhtä huutoa
Let it snow
let it snow
 wuff wuff :)

Nämä kuvat viime talvelta.
Kauniit maisemakuvat tyttären ottamia.


Toivon että aamulla maa valkoinen.
Ja että nämä kaksi kotiin aamulla jäänyttä
pääsee yhdessä temmeltään ensi lumeen.





maanantai 31. lokakuuta 2016

Lokakuun viimeinen



Ja päässäni soi biisi
wish I could turn back time.

Pimeys jo viiden jälkeen.
(ja mun rytmi ihan sekaisin jo yhden päivän jälkeen)

Mutta valoakin tai lähinnä valkeutta
  luvassa tänne eteläänkin
  muutaman
päivän päästä kun näyttää siltä että edessä kunnon lumimyrsky.

Allekirjoittanut ristiriitaisissa tunnelmissa
vastaanottamaan talven.

Katsellaan mikä fiilis Keskiviikkona :)

Ps:
 Ylläoleva kuva, mun kodin yksi herkin ja kaunein asia 
 parvekkeella 
kun kynttilät pöydällä heijastuu pöllötauluun kautta.
Joka kerta lumoudun tästä näkymästä yhtä isosti.











sunnuntai 30. lokakuuta 2016

DIY kynttelikkö


Tämä
DIY kynttelikkö 
on sellainen  kivan yhteistyö tulos.

Kaikki sai alkuunsa siitä että töissä näytin
varastossa kollegalleni kuvan
roikkuvista kyntteliököstä johon niin isosti ihastuin
mutta en sillon vielä tiennyt mistä sellaisen itselleni 
saisin.


Kysyin vaan Nikolta joka todella "handyman"
korjaamaan ja fiksaaman kaiken
 että olisko hällä mitään ideaa mistä tekisin 
itselleni tällaisen pyöreän rinkulan...
Sanoi että miettisi hetken.

 Meni kymmenen minuuttia ja minulle tehty
metalli putkesta tällainen ympyrä.
(minä samassa kymmenessä minuutissa ehtinyt jo selvittämään 
ja tilaaman ne alkuperäiset itselleni)

Rinkula lähti kuitenkin mukanani kotiin
jo pelkästään tästä todella ihanasta eleestä
että oikeasti kipautti käden kääntestä mulle tällaisen.



Eilen illalla keittiössä istuessani
ikkunasta ulos katsoessani alkoi sitten mun pinet aivonystyrät luomaan ideaa.

Myönnettäköön, 
ei sekunnissa valmis, eikä edes kymmenessä minuutissa
koska toivi meni jo siihen että mietin millä ja mistä
saan kruunukynttilälle pidikkeen.
Kun ongelma ratkaistu siltä osin (kuppi yhdestä kynttilänjalasta)
 Oli seuravaa tenkkapoo  millä saan sen 
kiinni ympyrän keskelle..raks raks
liima ei toiminut... raks raks
Muutama pari kirosanaa
(koska tässä vaiheessa kun visio on, en vaan pysty luovuttaan)

Monen kokeilun ja ärräpään jälkeen sain sitten viimein kynttiläkupin 
tukevasti kiinni, mutta en keskelle :)

Alla olevat kuvat otettu melkein heti sen jälkeen kun
sain tekeleen ripustetta ja sade loppui hetkesksi
 juuri auringonlaskun aikaan 
aurinko pilkahti viideksi minuutiksi esiin.




Aamulla sai vielä sulat seurakseen.

Ja vaikka itse sanonkin, tykkään tästä 
yhteistyöllä syntyneestä ideasta todella paljon!






lauantai 29. lokakuuta 2016

Tunnen talven hiipivän




Ja olo vähän samanlainen kun Nuuskamuikkusella.
 Voisi vaeltaa etelään talven ajaksi ja taas keväällä palata
takaisin 
telttoineen
 sekä
 huulihappuineen
 kun kaikki herännyt talviuniltaan.

Mulla sellainen
  viha/rakkaussuhde
kylmyyten ja talveen.

Inhoan pimeitä aamuja,
auton ikkunoiden raapimista, kylmää autoa
 jääkylmiä sormia ja varpaita.
Sukkahousuja.
Sekä aamusta iltaan palelemista.


Mutta rakastan valkeutta, hankien loistoa,
täysikuun pakkaspäiviä,
puuterilunta
 sekä
 sitä ihanaa kuuraa puissa.





Ja Tito niin komppaa mua,
pikkuriikinen palelelija.
 Kuin emäntänsä.

Rakastaa lämpöä,
 tassut jäätyy pakkasella.
Poika jolle joudutaan pukemaan villapaidan
jo syksyllä.

Mutta rakastaa lunta
lauhoja pakkaaspäiviä ja pitkiä metsälenkkejä
ja jopa pakkasta

Tunnelmia viime talvesta ja pakkasta -25




Parveke viritetty vastaanottamaan tuiskut ja tuulet!
Kaikki taljat kaivettu kaapeista.

Villasukat ja villapaidat.
 Lasken jo päiviä kevääseen.










torstai 27. lokakuuta 2016

Uudet taulut



Mun makkarissa.
Amsterdam Stockholm Kobenhaven

Mun kaupunkeja
 joissa voisin asua.

Olkoon mun aarrekartta:)





keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Meille kun tehty







En vaan voi olla
ihailematta
näitä uusia kaunokaisia.

Enimmäisenä aamulla sytytän, viimeisenä illalla sammutan.