Tää viikonloppu on mennyt ihan neljän seinän sisällä
villasukat jalassa kynttilöitä poltellen.
Eilen satoi vettä kaatamalla koko päivän,
tänään nyrkinkokoista räntälunta joka nyt jo melkeen
taas kaikki sulanut pois.
Niinkun jo edellisissä postauksissa käynyt ilmi,
meidän perhe kasvaa jouluna yhdellä.
Huvitti tuossa taannoin kun mietin että pitäisikö mun vaihtaa
blogin nimeä kun eihän täällä enään asu kun kaksi,
kun tytär vaihtanut osoitetta.
Mutta onhan tää vielä hänenkin koti vaikkei täällä
enään asu, "kotiavainhaan" kulkee matkassa
sekä oma sänky valmiina
aina
vastaanottamaan
kun mun sydänkäpynen tänne tulee käymään.
Hetkittäin tulee tunne että haluaisi kelata aikaa taaksepäin.
Ikävä, sitä armotonta "päpätystä"
josta en todellakaan jaksanut työpäivän jälkeem aina kuunnella.
Ikävä meidän räiskyviä sanallisia
yhteenottoja
ovien paiksumista ja ärräpäitä.
Sekä niitä iltoja kun meidän sarkastiminen huumori pääsi valloilleen joka tapahtuu enemmän kun usein.
Ja aina silloin tuli mieleen että ehkä mun kannatais
jumpata mun lantiopohjalihaksia :)
Vielä hetken hän saa olla tän pienen perheen keskipiste.
Joulun jälkeen näitä on kaksi ja meitä taas kolme.
