tiistai 11. helmikuuta 2020

Lomalla



Tästä talvilomasta muodostui aivan toisenlainen kun alunperin suunniteltu.
Oli yhdestä päivästä kiinni
etten olisi viettänyt lomaani Barcelonassa tyttären kanssa.

Vaikkakin ensimmäinen talviloma miesmuistiin
 (onpa muuten hassu sana)
kun en jossain reissussa, olen nauttinut viikosta enemmän kuin osasin kuvitella.

Kaiken viime loppuvuoden ja tämän alkuvuoden 
ikävien ja yllättävien tapahtumien jälkeen oli viisasta ottaa ihan omaa aikaa.
Ihan yksikseen, tehden asioita jotka tuntuvat hyvältä.
Tai olla tekemättä yhtään mitään.


Usean tunnin ulkoilua, säästä riippumatta.
Lucan ja tämän Fasaani kukon kohtaaminen olisi pitänyt saada videolle.
Luca joka sellainen arkajalka säntäsi tämän perään ja pellolla oli sellainen kilpajuoksu
että nauratti niin että en edes pystynyt kuvaan.
Luca pomppi pellolla kuin kani ja Fasaani kipitti tuhatta ja sataa kunnes päätti lähteä lentoon.
Luca hyppy askelin perässä.







Perjantaina tyttären kanssa retki Uunisaareen.
Jossa kylmä tulli meni niin luihin ja ytimiin että palelin vielä koko seuraavan päivän :)
R paleli vielä enemmän mutta ihanaa venymistä ilman yhtään ärräpäätä.
On kai jo oppinut että kun Mamin ja Canonin kanssa lähdetään niin pakko
 vaan kestää sen aikaa kun se valokuvaa ihan kaikkea.









Kotiakin vähän laitettu ja hah, tulppaaneja vähän kuvattu josta saadaan Fridan kanssa
 vielä hyvät naurut kunhan Espanjasta taas tänne synkkyyteen kotiutuu.

Sori, tää vaan meidän huumoria.
Tulppaaneilla vaan saa meidän kesken niin hysteerisen kikatuksen aikaan.




Huomenna taas arkeen, mutta jotain uutta oivaltaneena.