Kaksi vielä edessä!
Lauantaina sinisen taivaan saattelemana
lähdimme serkun tytön kanssa toisen
serkku pojan luokse iltaa istumaan.
Pientä actioniakin saimme aikaan rauhaisaan
upeaan kesä iltaan
kun pienelle serkulleni kuuluvalle luodolle rantautui
aika kovassa tuulessa kiikkerällä kanotiilla
nuorisoa ja hetkessä pystyssä teltta ja nuotion näköinen valo.
Saarella kerran aikaisemmin syttynyt tulipalo joten
koska merivartiosto sattui olemaan lähellä soitti
serkkuni heidät tsekkamaan että luodolla ja nuorilla kaikki ok.
Nuorisolla kaikki hyvin joten saatoimme jatkaa
hyvillä mielin illanviettoa.
Karvanaama väsähti puolenyön aikoihin
meidän muiden vielä jatkaessa
aamu tunneille asti.
Eilen sainkin sitten tehdä tuttavuutta saaressa
asuvaan peura emoon,
mutta se onkin sitten ihan toinen
tarina.