lauantai 31. joulukuuta 2016

12 kuukautta kynttilävalossa


Jos jollekkin vuoden aikana jäänyt epäselväksi 
tässä todistusaineistoa siitä 
että täällä Rannikolla
 fiilistellään tammikuusta joulukuuhun kynttilänvalossa.

Uutta vuotta
 kohden mennään samalla teemalla:)

Eilen illalla innostuin laittamaan niin olohuoneen 
kuin parvekkeenkin uusiksi mutta siitä sitten lisää ensi vuonna.
















Näissä tunnelmissa toivotan Teille kaikille
hyvää vuotta 2017.

Tehdään uudesta vuodesta oma
 unelmien vuosi.











tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun jälkimainingeissa



Arkeen paluu ja aivan mieletön ylläripaketti
Iitalalta.

Viime viikolla Instan puolella Iittala laittanut
mulle viestin yhden kynttiläkuvan alle 
"Upea, jouluinen tunnelma kuvassasi.
 Haluaisimme muistaa sinuajouluisella tervehdyksellä"




Tänään hain kauniisti paketoidun tervehdyksen postissa 
jossa kaksi Tapio Wirkkalan suunnittelmaa
Ultima Thule tuikkukuppia.

Olo aika nostalginen koska kyseistä sarjaa 
ollut lapsuuden kodissa aikoinaan olla koko sarja.

Pikku extra "twistin" toi kun laatikon kyljessä
lukee
 Tapio Wirkkala 1968 :)




maanantai 26. joulukuuta 2016

Rauhaisaa oloa, kaikille?




Täällä tänään nukuttu puoleen päivään asti
ihan vaan kun ei kiire minnekään
mutta myös siksi että meidän yöunet jäivät aika lyhyeksi
kun yöllä rappu täytti virkavallasta ja pippaurisumutteesta.

Tänään paljon keskustelu tyttären kanssa yön tapahtumista.

Minä surullinen kuinka joidenkin joulu piti päättyi noin
tytär taas puolestaan ihmettelee mun empatiaa.

Ihmetteli myös sitä että koen
kuin myös meidän oman kodin rauhaa särjetty.
Sehän tapahtui meidän ovien ulkopuolella.

Mutta viime yöllä
 pienen murto-osa sekunnin ajan en tuntenut oloani
turvalliseksi omien seinien sisällä.

Tästä nyt ei tullut mikään positiivisuuden postaus
mutta 
KYLLÄ 
meillä ollut hyvä Joulu.

Yhdessäoloa, naurua, välittämistä
karvakuonoja.





























sunnuntai 25. joulukuuta 2016

XMAS














Rannikolla 
ollut tunnelmallinen joulu
kaatosateesta huolimatta.

Extra rauhallisuuden meidän kotiiin tuonut 
serkun koira Wily jonka luonne samanlainen kuin Laskiaisen.
Enkä nyt todellakaan liioittele,
tällä karvakuonolla ei tietoakaan sanoista
nopeasti, ripeästi saatika kiireestä :)

Todellakin
 tämä koiruus voi nuuskia puun runkoa neljän minuutin ajan
(kellotettu)
Ei auta mikään, 
juttelu innostavalla äänellä että jatketaan matkaa eikä
 NYT MENNÄÄN EIKÄ MEINATA
MINÄ MÄÄRÄÄN
 fleksitä veto,
 Wilyllä jarrut kiinni.

Tito lievästi hämillään näistä normaalista poikkeavista lenkeistä,
sekä
 niiden hitaudesta:)





Tällainen joulu meillä.

Eli ei kiirettä.
Minnekään.












tiistai 20. joulukuuta 2016

Nyt luodaan JOULU fiilis



Sisälle
 vaikka ulkona aamusta iltaan sumusta,
tasaisen harmaata pimeyttä 
sekä siihen vielä päälle vielä tuo vesisade!
Eli nyt täytyy vain myöntyä tosiasia 
ja
 unohtaa valkoinen joulu.

Tänään kotiin tullessani
 jopa toi taistelua aiheuttanut joulukuusi
tuntui kivalta jutulta.

Ekat tulppaanitkin ostin ja olisin myös halunnut punaisia valkoisten joukkoon
mutta mun silmään Plantagenin "punaiset" tulppaanit
olivat oransseja joten valkoisella mennään.
(olin jo menemässä kysyyn että löytyykö 
 punaisia tulppaaneja "hankala-asiakas meiningillä"
 mutta tytär kielsi, mutta komppas, että oranssinpunaisia)



Täällä rannikolla siis alkaa koti olla valmis jouluun.

Huomenna kotiin muuttaa viikoksi yksi karvakuono
Wily 
joka Titon yksi parhaimmista kamuista.

Titolle ihan parasta seuraa,
 mulle luvassa 
puolituntia aikaisempia herätyksiä koska Wilsson EItottunut 
tällaisen ripeän liikkeiden aamuun.

Eikä meillä lähdetä vapaapäivinä seitsemältä ulos.
Vaikka kuinka taas vingutaan ja tullaan repimään peittoa.
Tiedän entuudesta ,
 kaksi päivää ja täällä sula yhteiselo!





maanantai 19. joulukuuta 2016

Näkemyseroja ja kädenvääntöä



Ette voi uskoa
 mikä kahden vahvan näkemyksen omaavan
yksilön taistelu täällä viikonloppuna käyty
kuusi vai ei/ millainen kuusi tekee joulun.

Minä en olisi halunnut perinteistä kuusta ollenkaan.
Tytär toista mieltä.
Perinteinen kuusi on se juttu.
Aha.

Yleensä olen todella huono tekeen minkäänlaisia
 kompromissejä jotka liittyy sisustamiseen
mutta monen ärrä pään jälkeen meidän auton takapenkille
sullottiin se perinteinen kuusi.
Tytär kantoi sisään,
koristeli ja sen jälkeen kuusi seikkaili
pitkin poikin olohuonetta 
etsien paikkaa.

Myönnän,
 tuoksu hurmaava
mutta siihen mun kuusi rakkaus sitten jää.





Ja mun joulupuu sitten päätyi parvekkeelle:)





torstai 15. joulukuuta 2016

Vannomatta paras



Mä oon 
niin
kyllästynyt tähtiin kaikissa muodoissa
jotka liittyvät sisustukseen.

Taannoin kun tyhjensin kaappeista kaikki
tähtityynyt, tuikkukupit ja torkkupeitot. 
Pakkasin mustaan jätesäkkiin ja kannoin ulos.
Ilman omantunnontuksia.

 Vannoin, jopa ääneen
että tähän kotiin ei enään tähtiä tule,
missään muodossa.

Eilen illalla töiden jälkeen kävin pikaisesti
Ikeassa täydentämässä kynttilä varastoa.

Kassalle,
 armottoman kynttilä kasan kanssa
sekä tämä megasuuri kuuden euron tähti....

Kuinkas tässä nyt näin pääsi käymään?! 










tiistai 13. joulukuuta 2016

Helpotuksen huokaus


Kun tämä viikko 
ohi

Aamulla kotoa kahdeksan jälkeen,
illalla kotona yhdeksän aikaan.

Iltalenkki, suihkuun ja suoraan sänkyyn.

Siksi myös pikkuisen laitettu
joulua myös makuuhuoneeseen.





Mutta hymyssä suin mennään viikkoa eteenpäin,
ainakin vielä näin Tiistai-iltana :)

Nyt hän sanoo
 GOD NATT!





sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Yksinkertaisen kaunista



JouluOlen ihaillut blogeissa 
teidän kauniita eucalytuskransseja.

Eilen metsälenkillä poimin kotiin muutaman puolukan varren
ja
 totesin että nämä ajaa saman asian.

Ihastuin
(tai oikeastaan hurahdin)

Tänään kävin poimissa lisää :)






perjantai 9. joulukuuta 2016

Viikonloppua kohden



Ja kuinkas muutenkaan kun 
tunnelmoiden

Ensi viikko tulee olemaan aika haastava
pitkine työpäivineen joten tämän viikonlopun vain 
olen






torstai 8. joulukuuta 2016

Meidän kodin ensimmäiset tontut



Oikeasti,
tässä taloudessa
ei ikinä
ollut joulukoristeena tonttuja
mutta nämä hellyttävät pikkuiset kahden euron karvaparrat 
oli pakko kotiuttaa
 Plantagenin reissulta.

Yritän niin kovasti päästä 
siihen totaalisesti
hukassa olevaan joulufiilikseen:)




keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Minne se katosi?




Kuukausi sitten meillä oli lunta parikymmentä senttiä,
nyt kaikki paikat yhtä luistinrataa.

Minulla
upeita kaatumisia niin aamuin kun illoin.
 (ollut rähmälläni tossa pihassa jo viisi kertaa)
Onneksi joskus taitoluistelua harrasteena 
taidan edelleenkin taitaa noi pyllähtämiset jäällä :)


Mutta mulla
  joulufiilis aivan tipotiessään.
Kyntteilöillä kun ei sitä tähän talouteen tuoda
kun niitä poltellaan kesät talvet.







Fiilistelijä
 täältä löytyy mutta millä käännän sen
joulu switchin päälle?!






tiistai 6. joulukuuta 2016

Isoisän taidetta



Tämä Isoisän taulu on seikkailut meillä 
parinkymmenen vuoden ajan todella monella seinällä,
täällä rannikolla sekä meidän muissa asunnoissa.

Mutta eilen illalla päätyi keittiön mustalle seinällle.

Kuinka en aikaisemmin ole tajunut että tämä
THE PLACE
tälle taululle

Minulla todella lämpimät ja rakkaat muistot
Bobista

Edelleen voin niin elävästi nähdä hänet shorteissaan
saaressamme 
omalla takapihallaan auringon paisteessa
taltta kädessä
tekemässä ajopuusta taidetta.

Meidän mökin toteemi yksi taidon näyte <3!
KLIX







 Rakkaus tarina
Bobin ja Gunvorin rakkaus alkoi 16 vuotiaana
ja 
kantoi koko elämän.

 Meille jälkipolville jättivät kaikki 
kirjeensä 
ennen sotaa ja sodan ajalta
jotka tätini koonnut kirjaksi.

Äitinä,
 liikuttavaa luettavaa kun isäni
lähetetty sotalapseksi Ruotsiiin.

Herkistyn.

Hyvää Itsenäisyyspäivää.














maanantai 5. joulukuuta 2016

Kuka määrää, no MINÄ



Tää on niin tätä.
Meillä.
Pienemmät ja nuoremmat luulevat hallitsevansa tässä taloudessa.
(täällä taistellaan esim. todella suurilla sanoilla millainen joulukuusi meille kotiutuu...)

Ja sitten vielä tämä suuri pieni mies.


Day bed vaihtoi paikkaa ja ei oo ennen kiinnostanut yhtään.
Nyt ihan kunkkuna kuvittelee
että hänen paikka.

Onneksi olen "pikkaisen" isompi, ainaskin egoltani,
 paljon vanhempi ja perheen pää 
ja
 määrään tässä taloudessa
missä kenenkin paikka ja millainen kuusi meille tulee!
Sori:)