...ja nautit joka sekunnista kaikilla aisteilla.
Kellonaika menettää merkityksen.
Heräät silloin kun tarpeeksi levännyt olo ja menet nukkumaan kun nukuttaa.
Aamulla laitat hiukset nutturalle peiliin katsomatta.
Ovi yötäpäivää auki.
Koirat saa tulla ja mennä oman mielensä mukaan.
Ei minkäänlaisia suunitelmia.
Touhuat kun huvittaa.
Tai olet tekemättä mitään.
Istut riipputuolissa merta katsellen
rauhoittavasti keinuen
kuunnellen kaisloja jotka suhisee lämpimässä kesätuulessa.
Meri ilmaa syvään sieramiin nuuskien.
Me kaikki kolme.
Tito ja Luca.
Mun sielunkumppanit.
Nauttivat kiireettömistä päivästä ja vapaudesta.
Luca.
Meidän perheen arkajalka
omaksui heti ensimmäisen päivän
jälkeen saariston paikaksi jossa viettää huoletonta koiranelämää.
Uiden ja vesilintuja jahdaten.
Aamulla viiden aikaan heräten ja omille seikkailuretkille lähtien.
Takaisin tullessaan sänky täynnä risuja, sammalta ja joku reissulta löytynyt aarre joka tuo aina
ylpeänä mun tyynylle.
Syvä huokaus ja lössähtäminen koko pituudeltaan takaisin unten maille.
Tito.
Vanha saaristolaiskonkari.
Rakastaa veneilyä ja saaristossa oloa.
Jota uiminen ei koskaan kiinnostanut mutta pikkubrodin myötä rohkaistunut.
Valkoista maalia turkki täynnä niin kuin myös valkoisia tassunjälkiä saunan terassilla.
Hän aina mukana siellä missä minäkin.
Vahtikoira.
Haukkuu pois peurat ja muut ei meidän tontille kuuluvat kummajaiset.
Pikkubroidin säestämänä.
Työt alkavat ensi viikolla.
Viime yönä päätin.
Tänne me jäädän asumaan loppukesäksi ja käyn täältä töissä.
Paikkaan jossa me kaikki nautitaan.
Hetkistä.
Elämästä.
Minä&Pojat.
