Eilen, vihdoin sellainen vapaapäivä että pääsin mun lempipaikkaan.
Pakkasta muutama aste ja eikä jäätävä tuli.
Tai niin kuvittelin kun pihasta lähdin.
Määränpään parkkipaikalla nousen ulos autosta ja kuulen aaltojen
huminan jo monen sadan metrin päähän.
Vedän pipon syvälle päähäni ja kietoudun mun villaiseen
lämpimään kaulahuiviin ja lähden tarpomaan kohti määränpäätä.
Hetkellisesti huono omatunto kun jätin karvakuonot kotiin.
Totesin kuitenkin että tässä hangessa heidän olisi ollut mahdotonta liikkua kun jopa minulle hankalaa
kun lunta välillä melkein kainaloihin asti.
Löysin peuran jäljet lumesta ja niihin astuessani matkan teko helpottui.
Meri pauhusi ja minä nautin kaikilla asteilla.
Lapsuudessa jäätyneet posket kihelmöi valkoisina läiskinä.
Minä umpijäässä mutta niin onnellinen tästä luonnon rauhasta ja sen kauneudesta.
Merestä .
Sen voimaa jota ei voi muuta kuin kunnioittaa ja ihailla.
Puss😘
