Eilen aamulla ikkunasta ulos katsoessani
päätin että tehdään pitkä lenkki koiruuksien kanssa nappaan mukaan kameran ja räpsin
muutaman kuvan kauniin kuuran
peittämästä luonnosta ja tulen sen jälkeen pyykkäämään
mun massiiviseksi kasvanutta pyykki vuorta.
Karvakuonojen harmiksi lenkki jäi suunniteltua lyhyemmäski
syystä että oli aivan mahdotonta kuvata kaikkea tätä kauneutta
kun kädessä kaksi remmiä.
Juuri kun sain asetukset kamerassa kohdalleen
jompi kumpi haistoi ruohikossa jonkun kivan hajun,
pieni nykäisy ja lopputuloksen varmaan arvaattekin.
En muista koska olisin ilman poikia lähtenyt yksin useaksi tunniksi ulkoilemaan.
Korvissa soi Bo Kaspers ja pitkästä aikaa
tunsin levollisuutta ja niin hyvää oloa.
Hymyilytti ja tajusin että kaikki kaunis
säilyy vaikkakin yksi rakas poissa.
Minä niin tunteella elävä esteetikko ja fiilis tyyppi
että silloin kuin mieli maassa valokuvaaminen, jota rakastan
ei edes tunnu hyvältä.
Mutta eilen.
Nautin.
IHANAA uutta viikkoa!
