Tammikuun lumetonta kauneutta

Eilen aamulla ikkunasta ulos katsoessani

päätin että tehdään pitkä lenkki koiruuksien kanssa nappaan mukaan kameran ja räpsin

muutaman kuvan kauniin kuuran

 peittämästä luonnosta ja tulen sen jälkeen pyykkäämään

mun massiiviseksi kasvanutta pyykki vuorta.

Karvakuonojen harmiksi lenkki jäi suunniteltua lyhyemmäski

syystä että oli aivan mahdotonta kuvata kaikkea tätä kauneutta 

kun kädessä kaksi remmiä.

Juuri kun sain asetukset kamerassa kohdalleen

 jompi kumpi haistoi ruohikossa jonkun kivan hajun,

pieni nykäisy ja lopputuloksen varmaan arvaattekin.

En muista koska olisin ilman poikia lähtenyt yksin useaksi tunniksi ulkoilemaan.

Korvissa soi Bo Kaspers ja pitkästä aikaa

 tunsin levollisuutta ja niin hyvää oloa.

Hymyilytti ja tajusin että kaikki kaunis 

säilyy vaikkakin yksi rakas poissa.

Minä niin tunteella elävä esteetikko ja fiilis tyyppi

 että silloin kuin mieli maassa valokuvaaminen, jota rakastan

ei edes tunnu hyvältä.

Mutta eilen.

Nautin.

IHANAA uutta viikkoa!