Meri on aina ollut minulle sellainen elementti
jonka ääressä tunnen oloni kotoisaksi.
Jota rakastan.
Isosti.
Voin istua ja katsella merta tuntikausia mutta
en kylläkään tällä reissulla koska jääkylmä pohjoistuuli
teki musta hetkessä sisäisesti jääpuikon.
Tälle reissulle sain mukaani karvakuonot sekä ystävättäreni.
Tito ja Luca temmelisävät lumessa ja tuisku tuulessa
leikkien kunnes Luca totesi että reppu on ehkä kuitenkin se hänen paikka.
Täällä myös grillauspaikka ja tännehän me seuravaan
kerran lähdetään eväiden kanssa.
Lauantai brunssille!
Toinen asia mikä saa tänä
päivänä mun sydämen pakahtumaan on
nämä karvakuonot.
Tito, kaikkien kamu, fiksu joka tottelee joka sanaa.
Luca, jokseenkin paljon Titoa ujompi
sekä
ihan totaalisen pihalla kaikista arkirutiineista.
Mutta eiköhän me näistäkin selvitä!
Titokun ei osaa kirjoittaa
mutta "puhua" sitäkin enemmän,
tiedän että välillä hermot pikkubroidiiin menee totaalisesti,
muuta loppuviimeksi,
paras kamu.
