Edelleen lämmintä ja niin tyyntä.
Nämä tuulettomat päivät jotka jatkuneet
jo muutaman viikon nostattaa ihoni kananlihalle.
Tulee vaan mieleen sanonta
"Tyyntä myrskyn edellä"
Syksy.
Sen vaistoaa.
Jokaisella aisteilla.
Jopa Tito ja Luca nuuskivat ilmaa toisenlailla kun kesällä. Syvemmin.
Haikudella.
Haikudella.
Ihan kun vaistoten että ilmassa jotain josta täytyy saada muisto.
Saaristosta, vapaudesta ja hyvästä olosta.
Meidän parhaasta kesästä.
Eilen aamulla sumussa töihin.
Todeten,
olen onnellinen .
Jopa pikaisen hämilläni että minulla mahdollisuus.
Tällaiseen elämään.
Kätevän emännän kanssa samaan aikaan veneineen manterella.
Todeten yhteen ääneen että ripsiväri parasta laittaa
venematkan jälkeen :)
Illalla sain SEN haikaran kuvaan.
Tällä kertaa ei koirien vika ettei kuva se mitä olisin halunnut.
Minä ja Haikara.
Tota en yllättänyt, vieläkään.
Ihanaa viikonloppua!
