Perjantai ilta.
Töiden jälkeen kodin kautta hakemaan karva naamat messiin.
Kaivoin poikien pelastusliivit esiin.
Käsittämätön riemu kun tajusivat minne matka.
Pieni aavistus jo vasta rannalla että tuuli saattaa yllättää.
Minulla mahdollisuus liikkua kahdella veneellä.
Kiitos siittä Isälle.
Mun kulkuneuvo tänä kesänä ollut punainen retro botski varmaan 80 luvulta
Ei janoinen bensan suhteen ja liikkuu kuin salama meidän kolmen matkassa.
Paitsi tuuleesa, ihan mahdoton ohjata.
Tajusin jo rannassa että punainen paholainen saa jäädä ja Terhillä mennään.
Kaikki kamat jo pakattu veneseen.
Käännän avainta, tyhjentää vedet pois mutta ei starttaa.
Muutama perklaus ja kaikki kamat retro veneeseen.
Lauantai iltana jopa keskusteltiin tästä kuinka
mun vaidevuodet saa sykkeen nouseen nollasta sataantuhanteen.
Matka meni ihan ok mutta rantautuminen ihan super kevyellä veneellä
syysmyrskyn puuskissa ei sitten ihan tyylipuhtaasti.
Mutta saareen päästiin.
Lauantai aamulla oli jo kunnon myrsky.
Puuskissa tuuli varmaan lähemmäksi 20m/sekunnissa.
Meri vesi niin korkealla että oli peittänyt meidän hiekkarannan alleen.
Luca innostui vaahtopäistä ja aallossa pyörivästä appelsiinistä.
Tito joka ei veteen mene kuin äärimmäisen pakon edessä
seisoi vierelläni tuuleen tuhisten, minulle kertoen että onhan toi mun broidi ihan kahjo.
Istuin rannalla varmaan yli tunnin.
Tuuli humisi korvissa ja suussa maistui meri vesi.
Makeinta oli ihastella tuota mahtavaa merta ja vaahtopäitä.
On sanonta että joka seitsemäs aalto on merellä muita korkeampi mutta tunnin laskelmian totesin että tämä ei perustu faktaan :)
Uskomatonta oli myös se että sää muuttui sekunnissa.
Ensin aivan sininen taivas, tuuli yltyy ja ennenkun edes tajuaa taivas pikimusta.
Sade tuntui kasvoilla kuin nuppineuloja olisi iskenyt kasvoille.
Suljet silmäsi jo ihan vaan kivusta ja seuraavassa sekunnissa taivas sininen.
Wau, sanon minä!
Viikonlopun tarkoitus oli lopettaa tämän vuoden mökki kausi.
Saaressa totesin.
Ehkä ensi viikonloppuna tai sitä seuraavana.
Tai sitten joskus...
