sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Olen onnekas ja onnellinen



Saaristosta,  merestä, lomasta ja mun pikku mökistä.
Auringonlaskuista.
Paikassa missä karvakuonot  saavat elää vapaudessa ja nuuskia syvin henkäyksin.
Murista ja haukkua asioille joita en kuule enkä haista.
Paikasta jossa aika ja päivät menettää merkitäksensä.

Onnellinen olen myös että sain oman Canonin korjauksesta takaisin.
Laina kamera pari viikkoa.
Oma tuttu ja turvallinen.
Voisin melkein kutsua omaksi ystäväkseni :)












Viikko vielä lomaa, mutta saaristoelämä jatkuu pitkälle syksyyn!


torstai 27. kesäkuuta 2019

Sadepäivä saaristossa.





Terkut täältä saaristosta.
Eka sade päivä. 
Täällä vietetty jo kaksi viikkoa sinisen taivaan alla
 joten ihan ok että yhtenä päivänä sataa.
 Tätä kirjoittaessani taivas aukeni ja taas paistaa aurinko!






Sain ihan mahtavan kuvaus projektin ja tätä kuvattu laina kameralla
jonka kanssa ei aluksi olleet ihan sinut
mutta kun nollasin kameran tehdas asetuksiin ollaan melkein tulleet ystäviksi.

Huomenna saan oman kameran takaisin.
Sekä päiväksi töihin vaikka lomalla olenkin.
Ihan vaan päivän piipahdus ja takasin lomalle:)





Kirja jonka sain lainaksi kummitädiltäni.
Jota lukenut täällä myöhään yöhön.

Toven saari täällä meidän mökin lähistöllä jossa monesti käynyt
Muumit ollut kirjoja mitä meillä paljon luettu.
Tytär osaa ulkoa sadun " Hur det gick sen"




Tänään meillä ollut Atte hoidossa joka kuvittelli että tämän mökin isäntä.
Jep,
Tito ja Luca luopui sohva paikasta, mutta ihan vieraanvaraiduusta...
Mutta ei ilman murinaa.

Allekirjoittanut joutunee nyt pesemään
 hiukset että huomenna voi lähteä ihmisten ilmoille.
Nuttura ei enään taida toimia :)

Puss ja ihanaa tulevaa viiikonloppua!







sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Hän niin lomalla. Lomaviikko #1.









Mahtava loman aloitus,
Hanko, super  rakkaat ystävät ja Bo Kaspers.

Yksi pieni takapakki kuitenkin heti loman alkuun kun 
omasta kamerasta rikkoutui joku tekninen osa.
Kamera nyt huollossa, kiitos Fridalle ja eteenkin Jas tekniikan Markolle kun löytyi huollon ajaksi laina kamera.



Sunnuntai iltana  ajoin takaisin saaristoon,
 Maanataina ajoin Helsinkiin, vien kameran korjattavaksi, 
 Keskiviikkona hain tyttären Helsingistä tänne ja tänään vein takaisin.
Nyt en meinaa viikkoon liikkua täältä saaristosta mihinkään!


Koirat nauttii vapaudesta tulla ja mennä.
 Luca ei malta pysyä hiekkarannalla merestä pois ja sai jopa kerran isobrodin mukaan uimaan
vaikka Tito ei mikään vesipeto koskaan ollut.



Juhannus vietettiin niin kuin aina, suvun ja ystävien kesken.




Ilta venyi pitkälle aamun,
 omalla mökillä taidettiin olla aamu neljän jälkeen.


Ihanaa uutta tulevaa viikkoa!

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kesäkukkia meidän iltalenkin varrelta














Iltalenkki karvakuonojen kanssa.
Kuvaamisesta ei tullut mitään kun kaksi fleksiä veti eri suuntiin.
Haisetellen kesää ja sen tuoksuja.
Koirilla ihana tapa nuuskia ilmaa.

Nokka ilmaan, puhallus ulos ja piiiitkä sisäänhengitys.
Häntä pystyssä, kaikki aistit valppaana.

Vein pojat kotiin ja lähdin uudestaan yksin ja tein saman,
Nenä ilmaan, syvä hengitys, ilman häntää.
Ja aivastus.


maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kymmenen pisteen viikonloppu.


























Saaristo ja sen rauha.
 Meri.
Aurinko ja sen laskut.
Vesisade.
Ukkonen ja salamat.
Morris ja 7v synttärit.
Ronjan kummisedän niin kähee t-paita 
jonka painattanut  meidän Vaarin aikoinaan maalaamasta tuuliviiristä. 
Kohta mulla ja Ronjalla samanlaiset.
Yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.
Utö öl, vaikken oluen ystävä ole, tästä pidin ja suosittelen.
Kesä.
Sanoinko jo Saaristo.

Tänä aamuna hymyilytti kun neljä venettä lähti 
peräkanaa saaristosta töihin.
Totesin.
Se on veressä.