Kuten edellisessä postauksessa kirjottelinkin
vietimme kolme viikonloppua sitten tyttären kanssa
superkivan viikonlopun aurinkoisessa saaristossa.
Synkän pilven tähän viikonloppuun kuitenkin loi se että
mökkimme katto oli vuotanut ja epäilys jo pelkästään hajun perustella oli että home pesiytynyt kattorakenteisiin.
Viime Perjantaina sain isältäni puhelun,
kattoa revitty auki ja puolet katosta aivan homeessa ja myös sen
myötä kaksi seinää,
Makuuhuoneen sängyt ja tietty kaikki
Makuuhuoneen sängyt ja tietty kaikki
muut mökillä olleet tekstiilit täytyy hävittää.
Hiljaiseksi veti.
Tämänkin tytsyn vaikkakin
Tämänkin tytsyn vaikkakin
mökillä vietetyn viikonlopun jälkeen osasin tätä odottaa.
Lauantai iltana kun astamalääkkeetkään ei enään
nukkkumaan mennessä helpotusta tuoneet ja Luca
jolla taitaa oikeasti olla joku homevaisto koska
alkoi läähättämään oudosti yöllä
ja
rauhottui vasta kun istuimme kummatkin
ja
rauhottui vasta kun istuimme kummatkin
terassilla puolisen tuntia raitista ilmaa nuuskien.
Loppuyö menikin sitten ovet auki hyttysten kera:)
Home uutinen johti sitten siihen että Perjantaina kotiin
tullessani jopa oma koti ahdisti.
Karsin surutta kaiken turhan pois ja vaihdoin
huonekalujen paikkaa.
Naapurit taas varmaan näyttäneet peukkua (tai sitten ei)
koska tämä projekti jatkui pitkälle yli puolenyön.
Koirien trimmerikin mennyt rikki ja uusi tilattu piti noutaa
viime Perjantaina mutta sekin kaiken kaaoksen keskellä unohtui.
Lucan naaman sai vielä vanhalla siistittyä
mutta muuten ihan epämääräinen karvakasa.
Titon ehdin onneksi ajaa ennekun trimmeri sanoi stop
lievän palaneen käryn kera kylläkin.
Mutta myös paljon ihania hetkiäkin on tähän kaaoksen
Kesäkuun alkuun mahtunut:
- se tyttären kanssa vietetty viikonloppu mökillä
- Super lämminhenkiset ylppärijuhlat
- 50v synttärit/häät jotka sain kuvata (josta postaus myöhemmin)
-Isä, Minna ja Kalevi jotka pyyteyttömästi ja rakkaudella
remontoivat meidän mökkiä taas asuttavaksi.
Ja samassa härdellissä voi
seiniä kaataa ja ideoida avarampaa ilmettä mökille.
Ja samassa härdellissä voi
seiniä kaataa ja ideoida avarampaa ilmettä mökille.
Mökkilomasta saaristossa en kuitenkaan meinaa luopua.
Nukun sitten vaikka teltassa.
Teille vakkari kesävieraille terkut
tänä kesänä ei taida kutsua tulla saaristo viikonloppuun.
Tuparit sitten ensi kesänä :)
Nukun sitten vaikka teltassa.
Teille vakkari kesävieraille terkut
tänä kesänä ei taida kutsua tulla saaristo viikonloppuun.
Tuparit sitten ensi kesänä :)