sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kipeitä lihaksia ja kynttilöitä



Tällä viikonlopuna
 ollut totaaliseti liikuntakyvytön
meidän aluekokouksen jälkeen.

Lauantaina en pystynyt istumaan, 
kävelemään
jopa hengittäminen sattui :)

Meillä aina kokoustelun lisäksi jotain liikunnallista,
tällä kertaa spinninkiä 
ja
30 min tapataa.
(Ohjelma muodostuu neljästä tabata-intervallista.
 Yhtä harjoitetta tehdään ensin 20 sekuntia, ja sitten pidetään 10 sekunnin tauko. Tämä toistetaan 8 krt.
 Täyden intervallisarjan jälkeen pidetään ½ min tauko, sitten siirrytään seuraavaan. Liikkeet ovat helppoja. Tehokkuus perustuu toistoihin. Tunnin kesto noin 25-30 min.)

Ja tämän jälkeen 
lankutus kisa.

Todella itsensä haastamista!




Vaikken mikään urheilun perikuva ole,
tämä lankutus treeni oli sellainen jota
huomisen jälkeen teen joka ilta,
kellon kanssa.

Minuutti
kuulemma jo kova aika ensikertalaiselle.
(mun aika 2.32)




 Ihana löytö!

Jyväskylän Askosta löysin ale nurkasta myös tällaisen
 Luhdan kynttilänjalan
jota meidän myymälässä ei ole ollut.

Ja niin oikessa olit Juha,
olisi pitänyt ostaa myös se toinen kappale :)