tiistai 12. tammikuuta 2021

Kuulumisia täältä lumimyrskystä




Kaikki me varmaan toivonut valkoista talvea.
Täällä etelässä lunta sataa niin paljon ettei löydä
 autoaan aamulla minne sen illalla jätti.
Parkkipaikalla vaan joku iso epämääräinen lumikasa.




Odotin paljon mun pitkistä neljän päivän vapaista.
Mulle aina se päivä kun vapaat alkaa on paras.
Lähdin karvakuonojen kanssa metsälenkille töiden jälkeen.

Vapaat ei alkanut odotetusti.
Perjantai ilta meni ruokamyrkytyksen parissa ahmittuani pilalle mentyjä suolapähkinöitä.
Vatsakrapampissa, hiessä ja pää pöntössä.
Mulla kipukynnys korkea, mutta nanosekunnin tuli jopa mieleen että pitäisikö soittaa apua.


Kun sain mölyt mahasta ulos, olo taas normaali.
Ja päästiin nauttimaan talvesta.
Lumesta ja jopa tosta armottomasta lumisateesta josta ei tule loppua. 
Talvi.
 Minulla sellainen rakkaus/viha suhde.
Lunta, sopivasti.
Kylmä, muttei ei liian kylmä.


keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Näin vuodenvaihteen kynnyksellä


Pikakelaus vuoteen 2020

Alkuvuosi myllerrystä.
Suuria kysymyksiä ja ratkaisuja.
Mitä oikeasti haluan?
Jäädä vai lähteä, tutusta ja turvallisesta.
Päätin jäädä, 
uusien haasteiden parissa enkä ole tätä ratkaisua katunut hetkeäkään.
Uusia kollegoita josta myös muutamista muodostunut läheisiä ystäviä.


Jälleen yksi ihana pitkä kesä saaristossa.
Työpaikan takaisin tulo kotikaupunkiini mahdollisti mökillä asumisen
pitkälle syksyyn koska työmatka lyheni ja pidensi vapaa-aikaa yli kahdella tunnilla.

Kun syksyllä muutin takaisin kaupunki kotiin olin kuukauden ihan ihmeissäni.
Mitä tehdä tällä kaikella ylimääräisellä ajalla.
Kahdeksan vuoden ajan olin jo niin tottunut rutiiniin.
 Kotiin, karvakuonojen kanssa ulos ja nukkumaan. 
Yhtäkkiä mulla iltaisen aikaa yli neljä tuntia.

Eniten mietitytti ne kaikki viikonloppu vapaat mitä ennen pystyin melkein
säännöllisesti pitämään mutta muutaman viikon jälkeen totesin.
Ihan sama, vapaa on vapaa on viikonloppu tai arkipäivä.




Vaikka tämä vuosi ollut vapauttava kaipaan mun ja tyttäreen joka vuotuisia 
matkoja jonnekin missä lämmintä ja valoa enemmän kuin kolme tuntia päivässä.

Jouluaattona ajoimme tyttäreni kanssa meidän rantaan josta kesäisin
kipuamme veneeseen ja ajamme saaristoon.
Tästä tullut jo vuosien varrella jouluperinne.
Totesimme yhteen äänen
 että olisimme jopa voineet viettää tämän joulun saaressa.
 Ensi jouluna?
Ehkä, tai sitten ei koska mun rakkauspakkaus, sana jota en kuulemma
saisi hänestä täällä sosiaalisessa mediassa käyttää.
Hän se joku, kuitenkin totesi jouluaaton pikkutunneilla varovasti että
mitä jos hän ensi joulun olisikin ystävien kanssa Lapissa.
Totesin, joulu on yksi päivä vuodesta.
Kivaa aikaa yhdessä voi viettää muinakin päivinä.





Joka joulu kuitenkin pysähdymme meidän parasta joululahjaa
jonka haimme Titolle kaveriksi Lucan joulua edeltävänä päivänä Oulusta 
lumimyrskyn saattelemana kolme vuotta sitten,



( Luca kuvassa oikealla, Tito toyvillakoira joten pikkuveljeään pienempi vaikka ikää jo kohta 10v.)


Kaksi niin erilaista persoonaa.
Totteleva ja fiksu mamman poika.
Toinen arka ja herkkä meidän perheen "taiteilijasielu"
Joka rakastaa rauhaa.
 Vihaa kun huonekalut vaihtavat paikkaa.
Inhoaa hihnaa eikä tykkää mennä rappuja ulos.
Ei pidä autoon menosta vaikka isobroidi 
hyppää samantien sisälle kun auton ovi aukeaa.
Laituri ei kiva paikka, moottoriveneessä pitää maata vaan litteänä veneen pohjalla
että selviää määränpäähän
vaikkakin tiedän: vene=saari+vapaus ja parasta koiranelämää.

On elementissään ja onnellinen kun saa juosta vapaana.
Ajaa peuroja takaa saaristossa.
Ja ihan parasta, saaren hiekkaranta jossa voi pulahtaa mereen.
Tai vaan leikitellä ja pureskella aaltoja.



Ihanaa Uutta Vuotta!

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulufiilistä ja kuulumisia

 


Tällä blogin puolella tainnut olla hiljaiseloa  jo muutaman kuukauden ajan.
Täällä hiljaisuudesta huolimatta kaikki hyvin
mutta tuntuu että tämä synkkä musta pimeys onnistunut 
imaisemaan tämän valon "lapsen" johonkin mustaan kaamos moodiin.

Aamulla pimeää ja sataa kaatamalla. 
Karvakuonojen kanssa lenkille, suihkuun, kuivaus ja sitten töihin.
Illalla taas sama rumba ja nukkumaan.

Pojat ei pääse metsälenkeille juoksemaan vapaana kun kuraista ja pilkkopimeää
on päivä mikä tahansa ja kello mitä vaan.
Kierrellään vaan saman korttelin asfalttitietä ympäri päivästä toiseen.
Kuulostaa masentavan tylsältä ja sitä se myös on. 



Eilen hain tyttären kotiin ja nautiskellaan muutama päivä yhdessä.
Karvakuonot onnessaan kun sai ton puuttuvan laumanjäsen kotiin.
Eteenkin Luca jolla niin ihmeellinen yhteys tyttäreen 
vaikka eivät saman katon alla eläneet kuin sen joulun kolme vuotta sitten kun
yhdessä haimme hänet pahimmassa mahdollisessa lumimyrskyssä Oulusta .




Huomenna joulu illalliselle isän/vaarin luokse.
Sen jälkeen käydään sytyttämässä muisto haudalle kaksi kynttilää.


Bongasin tämä ihanat valot meidän tämän päivän 
Porvoon vanhan kaupungin
 fiilistely päivältä.

Herätti lämpimiä muistoja.

Serkullani kotona nämä valot roikkuneet ikkunassa joka joulu
 niin pitkälle kuin muistan.

Tro hopp och kärlek.
Usko toivo rakkaus.





maanantai 28. syyskuuta 2020

Kesän tyynet hetket vaihtuu pohjoistuulin

Tätä olen pitkittänyt viimeiseen asti.

Mieli olisi tehnyt ottaa vielä aikalisä mökin sulkemiselle mutta kokemuksesta tiedän että syksyn tullen kuin silmänräpäytyksestä tyyni meri ja lämmin etelätuuli muuttuu suuriksi aalloiksi ja jäätävän kylmäksi pohjoistuuliksi jolloin pienellä veneellä saaren meno on kaikkea muuta kun mukavaa, saatikka turvallista.



Ihana viimeinen viikonloppu vietetty saaristossa melkein kesän helteissä. Pipoa oli pakko lämmöstä huolimatta pitää päässä koska hirvikärpäset ei todellakaan jättänyt rauhaan. Niitä sitten illalla keräilin hiuksistani peräti neljä kappaletta ja Titolla käveli kaksi punkkia turkissa, Lucalla yksi kiinni korvassa.


Petivaatteet kannoin ulos ja lämmitin saunan.

 Karvakuonot vastustelusta huolimatta pääsivät kunnon pesulle saunaan.


 






Näin lopuksi Samuli Putron niin kaunis koskettava kappale tiivistäköön tämän kaiken.

Kesän tyynet hetket, retket rantaan 
Vaihtuu syksyn pohjoistuuliin

Hei hei hei nähdään vuoden päästä
Vihellät koirille
Nekin tietää että lähtö on
Muutoksen merkeistä julmin

perjantai 18. syyskuuta 2020

Syksyn kuulumisia rannikon rauhasta




Pitkästä aikaa taas tällä blogin puolella.
Toivottavasti teillä kaikilla ollut yhtä ihana kesä  ja alkanut  syksy kun meillä.

Meidän klaani on viettänyt taas pitkän ihanan saaristo kesän.
Lomat pidin tänä vuonna useassa pätkässä ja Elokuun loppuun asti kävin myös töissä saaresta käsin.


Nauttinut hektisten työpäivien jälkeen saariston totaalisesta hiljaisuudesta.
 Syksyn illan valo on aina yhtä kiehtova ja maaginen.

Luonto hiljenee ja metsä tuoksuu syksylle.
Koirien kanssa teimme pikiä metsä lenkkejä jonka jälkeen vein ne mökille.
Ja lähdin uudestaan nauttimaan.
 Monesti käynyt niin että en ole edes halunnut nostaa kaulassa roikkuvaa kameraa.
Istahtanut vaan kannolle ja seuraillut vierestä luonnon  elämää ja eläimiä.









Syksy myös tuonut mukanaan muutoksen tuulia.
Tytär muutti uuteen asuntoon ja minun työpaikka siirtyi seitsemän vuoden poissaolon 
jälkeen takaisin kotikaupunkiini.
Olen edelleen töistä kotiin tullessani ihmeissäni kun edessä vielä pitkä ilta tehdä mitä huvittaa.




Mökkiä en vielä malttanut sulkea vaikka tarkoitus oli  
tehdä se sielä viime viikolla ollessani.
Tämä joka vuosi minulle yhtä vaikea päätös.


Pientä extra twistiä ja murhetta saariston syksyyn toi tämä 
merelle uponnut Summer Sauna lautta jonka suurin osa irtaimistoa kellui meidän saaren rannalle,
valtavia nahkasohvia, kesäkalusteita, terassimattoja plus kaikkea muuta roinaa.
Ja lopulta myös itse 200 neliöin lautta myrskytuulen saattelemana meidän saaren salmeen.

Annan 10+ Meripelastus sekä Merivartioston
 toiminnalle jotka joka puhelinsoittoomme reagoineet nopeasti ja ammattitaitoisesti.
Tätä kautta ei varmaan mene terveiset perille koska tuskin mun blogin kohderyhmää :)
Mutta kiitos toiminnasta laitettu eteenpäin muuta kautta.

Lautta viime viikon lopulla saatu nostettua pois sekä jonkin verran 
 meidän hiekkarantaa siivottu lautan omistajan toimesta.
Eilinen kova myrsky pisti stopin alkaneeseen urakkaan
 mutta tuulen tyynnyttyä toivomme että siivous jatkuu siihen mihin se jäi.




Nautitaan hetkistä.
 Pimenevistä illoista.
 Tuulesta, sateesta.
Väriloistosta ja auringosta.

lauantai 1. elokuuta 2020

Yksi sumuinen aamu saaristossa














Edellisen illan maagisen auringonlaskun jälkeen
(viitaten aiempaan postaukseen)
heräsin aamulla ja katsoin ulos ikkunasta.

Meri kadonnut harmauteen.
  Tuntui kuin saari olisi lasisen kuvun sisällä 
minne sumu ei pystynyt tunkeutumaan.


  Edellisen illan auringonlaskun jälkeen 
nukkumaan mennessäni aavistin ja toivoin:
 Tämä minua herätessäni odottaa.


Tämä ilmiö sattuu vain kerran kesässä.
Osaan tätä odottaa tiettyjen sääolosuhteiden myötä.
 Mutta en osaa sanoa miksi hämähäkit juuri näinä öinä
kutovat koko saaren täyteen verkkojaan.

Koko metsä täyttynyt toinen toistaan upeammista hämähäkin taidonnäytteistä.

Jouduin myös sumun takia ilmoittamaan töihin
että tulen pikkaisen myöhässä töihin kun en näe
 mistä meri alkaa ja minne se päättyy.

Mun onni.
Odotellessani että meri taas näkyy
 kävelin pitkin pihaa ja kuvasin näitä mestariteoksia.

Kaunista Elokuun alkua!