maanantai 24. syyskuuta 2018

Syysmyrkyssä saaristossa


Perjantai ilta.
Töiden jälkeen kodin kautta hakemaan karva naamat messiin.

Kaivoin poikien pelastusliivit esiin.
Käsittämätön riemu kun  tajusivat minne matka.

Pieni aavistus  jo vasta rannalla että tuuli saattaa yllättää.

Minulla mahdollisuus liikkua kahdella veneellä.
Kiitos siittä Isälle.

Mun kulkuneuvo tänä kesänä ollut punainen retro botski varmaan 80 luvulta
 Ei janoinen bensan suhteen ja liikkuu kuin salama meidän kolmen matkassa.
Paitsi tuuleesa, ihan mahdoton ohjata.

Tajusin jo rannassa että punainen paholainen saa jäädä ja Terhillä mennään.
Kaikki kamat jo pakattu veneseen.
Käännän avainta, tyhjentää vedet pois mutta ei starttaa.
Muutama perklaus ja kaikki kamat retro veneeseen.
Lauantai iltana jopa keskusteltiin tästä kuinka 
mun vaidevuodet saa sykkeen nouseen nollasta sataantuhanteen.

Matka meni ihan ok mutta rantautuminen ihan super kevyellä veneellä
syysmyrskyn puuskissa ei sitten ihan tyylipuhtaasti.
Mutta saareen päästiin.


Lauantai aamulla oli jo kunnon myrsky.
Puuskissa tuuli varmaan lähemmäksi 20m/sekunnissa.

Meri vesi niin korkealla että oli peittänyt meidän hiekkarannan alleen.
Luca innostui vaahtopäistä ja aallossa pyörivästä appelsiinistä.
Tito joka ei veteen mene kuin äärimmäisen pakon edessä
seisoi vierelläni tuuleen tuhisten, minulle kertoen että onhan toi mun broidi ihan kahjo.





Istuin rannalla varmaan yli tunnin.
Tuuli humisi korvissa ja suussa maistui meri vesi.

Makeinta oli ihastella tuota mahtavaa merta ja vaahtopäitä.
On sanonta että joka seitsemäs aalto on merellä muita korkeampi mutta tunnin laskelmian totesin että tämä ei perustu faktaan :)

Uskomatonta oli myös se että sää muuttui sekunnissa.
Ensin aivan sininen taivas, tuuli yltyy ja ennenkun edes tajuaa taivas pikimusta.
Sade tuntui kasvoilla kuin nuppineuloja olisi iskenyt kasvoille.
Suljet silmäsi jo ihan vaan kivusta ja seuraavassa sekunnissa taivas sininen.

Wau, sanon minä!


Viikonlopun tarkoitus oli lopettaa tämän vuoden mökki kausi.
Saaressa totesin.
Ehkä ensi viikonloppuna tai sitä seuraavana.
Tai sitten joskus...



perjantai 14. syyskuuta 2018

Viikonloppu


Meidän oli niin tarkoitus viettää tämä viimeinen kesälomapäivä landella
mutta mun viime viikonloppuna alkanut ja kertaaleen jo parantunut flunssa tuli takaisin.

Syy,
 ehkä en malttanut parannella kunnolla tai Tiistain metsälenkki
jolloin sade yllätti ja kastuin läpimäräksi pillifarkuissa 
joita en kotiin tullessani meinannu saada pois päältäni :)



Isäni joka aika harvoin soittelee kilautti tänään kysyen
"kuinka mun tyttöni voi"
kun ei oo yhtään ollu kuvia facessa :)


Eilen siirsin sohvan toiselle seinälle ihan vaan syystä että
kivempaa loikoilla kun näkee ulos.
Karvanaamojen tähystyspaikka nyt tämän myötä hävisi naapureiden rauhaksi.

Koirat kun  elää niin vielä saaristoelämää jotka 
ilmoittivat minulle aina
lähestyvän veneen ja täällä kaupungissa kaikki ohi ajavat autot jotka ajavat ohi yötä päivää.

Lucalle kerrostalon rappuset!
Joita jostain syystä pelännyt alaspäin mentäessä pennusta asti.
Ylös tullaan kyllä kolmen rappusten loikalla ja aina ekana ylhäällä.
Kun muutettiin kotiin reippaana ekana alhaalla kunnes taisi muistaa munhan piti pelätä ja mamma kantaa.

Eilen illalla odotimme Titon kanssa yli kymmenen minuuttia pihalla ennenkun Luca totesi että itse on pakko vaan tulla alas.




Eilen ostin myös kirjan.
En muista koska olisin viimeksi mitään lukenut.
Formula ei kiinnosta pätkääkään mutta Hotakainen fanina
alkoi jopa Kimin elämä kiinostaan :)



Huomenna uusi päivä ja jos olo pikkaisenkin parempi lähdemme mökille.
Sunnuntaina saankin sitten tyttären kotiin.

Pia

tiistai 11. syyskuuta 2018

Ai niinkun meillä pöytäliina?!


Tämä ehkä vaatii ensin pienen selityksen.
 Meidän ei käytetä pöytäliinoja.
Ever never!
Kaunista pöydän pintaa ei millään rievuilla peitellä.

Mutta nyt on ja syy siihen on että kiireisenä työpäivänä puhelinlehtimyyjä puhui mut pyörryksiin.
Niin hyvin etten saanut suunvuoroa kuitenkaan ärsyttämättä  että olisin
kylmästi vaan lopettanut puhelun kuten yleensä.

 Kuukauden jälkeen ihmettelin kun sisustuslehti tipahti postiluukusta ja lasku perässä.
Hämärästi muistin että olin suostunut tällaiseen tilaukseen...
Harmittelin omaa itseäni hetken, koska olen enemmän 
irtonumero ostaja kuin kestotilaaja.
 Yllätys olit tämä tilaajalahja joka multa puhelun aikana mennyt ihan ohi.

Pöytäliina, ok, ei ole itsellä tarvetta mutta ihan 
kiva lahja antaa jollekin.


Otin sen mukaan maalle koska siellä jos missään
ex tempore illallisjuhlat "arkipäivää".
Nyt olisi vietäväksi muutakin kun rannasta kerättyjä kaisloja :)

Pöytäliina paketissa ruoka pöydällä ja viikon sitä joka aamu katselleena
heräsi ajatus että se vois kyllä istua myös meidän pöytään.
 Voinhan sitä aina kokeilla, viikkaan sen vaan sitten nätisti pakettiin takaisin.

Onneksi tein niin. Yllätyin ja IHASTUIN!
Joten se jäi meille.
Tämä Sarpanevan Festivo pöytäliina.

Jossa jo seuraavana aamuna kahvimukista tahroja.
Taisi olla yksi suurin syy, miksi en pöytäliinojen ystävä.
Yritän elää tämän kanssa.
Ja onhan se kaunis.







sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Tikitalli ja möksä elämää.


Laskin tänään, 62 päivää saaistoelämää.
Joka edelleen jatkuu.











Todella vähän tullut kuvattua mökkiä ja sisustusta.
Frida, rakas ystäväni blogissan kirjoitti tänään:
Valokuvaus kurssi:
Ei luontoa, ei lapsia, ei koiria, ei häitä, ei revontulia, vaan sisustuksia.
Ei siis mua varten ;)


Me hypätään veneseen ja lähdetään pian kuvaan auringonlaskua.

Sunnuntai terkut!

lauantai 1. syyskuuta 2018

Saaristoelämää #4


 Edelleen lämmintä ja niin tyyntä.

 Nämä tuulettomat päivät jotka jatkuneet
jo muutaman viikon nostattaa ihoni kananlihalle.

Tulee vaan mieleen sanonta

"Tyyntä myrskyn edellä"

Syksy.
Sen vaistoaa.
Jokaisella aisteilla.



 Jopa Tito ja Luca nuuskivat ilmaa toisenlailla kun kesällä. Syvemmin.
Haikudella.

Ihan kun vaistoten että ilmassa jotain josta täytyy saada muisto.
Saaristosta, vapaudesta ja hyvästä olosta.

Meidän parhaasta kesästä.













Eilen aamulla sumussa töihin.
Todeten, 
 olen onnellinen .
 Jopa pikaisen hämilläni että minulla mahdollisuus.
Tällaiseen elämään.

Kätevän emännän kanssa samaan aikaan veneineen manterella.
Todeten yhteen ääneen että ripsiväri parasta laittaa 
venematkan jälkeen :)




Illalla sain SEN haikaran kuvaan.
Tällä kertaa ei koirien vika ettei kuva se mitä olisin halunnut.

Minä ja Haikara.
Tota en yllättänyt, vieläkään.

Ihanaa viikonloppua!