torstai 27. joulukuuta 2018

Ei niin yhteistyöhaluinen malli


Ja vielä pikkuisen takaisinkelaus Jouluun.

Alkuperäinen ajatus oli ottaa pojista jouluinen yhteiskuva
joka heti osoittautui "ihan kiva idea" 
Kummatkin kyllä istui kauniisti paikallaan kunnes nostin kameran.
Milloin Luca alkoi irvisteleen tai repiiin isoveljen tonttulakkia joka kylläkin
kiltisti tapitti pää kallellaan kameraan.

Totesin hyvin äkkiä että yhteiskuvaa en näistä saa.

Viime jouluna ei pojista tonttulakki kuvaa otettukaan
koska Luca juuri kotiutunut ja Tito tästä uudesta pikkuveljestään
lievästi sanottuna hämmentynyt.
Kysyvästi minua katsellen.
Jääkö tuo pieni korvia naskalihampailla pureva rääpäle oikeasti tänne
asumaan?!






Tito olisi ollut hyvin yhteistyöhaluinen 
mutta päätin kun en yhteiskuvaa saa on Lucan vuoro.

Ok myönnän, huono päätös.
Huvittaa joka kerta yhtä paljon tän rakkauspakkauksen kanssa. 
Senkun kuvaat mutta sulle en ala poseeraan.
Mutta namin tästä kameran edestä olemisesta ottaisin mielelläni.

Alla kuva Titosta joka niiiiiin veljensä vastakohta.
Monessakin asiassa.
Yksi niistä.
Hän rakastaa kameraa.

Nämä kaksi kamua mun arjen ilo.
Kaksi erilaista pientä sielua.
Itsekkin näiden kahden myötä oivaltanut ja saanut lisää ymmärrystä
siihen kuinka erilaisia me olemme.





keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Joulua ja rauhoittavia huonetuoksuja



Mun yksi ja ainut Joululahja.
Pössöttely kamu.
Poikkeusena että hänen ei tarvi lähteä parvekkeelle.

Muji:n Pop Up Storesta.
Rakastan tätä mun uutta ystävää.

Pössöttellyt päivisin olohuoneessa ja iltaisin siirtyy mun makkariin.
Päivällä Lemongrass tai minttu, öisin eucaluptus.

Tuoksun lisäksi tällä kamulla myös niin rahoittava 
lipalatus
kuin aallot löisi rantaan.




Tyttären sain jouluksi kotiin.
Minä onnellinen.

Lucan ja Ronjan ystävyyttä.

Luca ei päästänyt Titoa lähellekkään Ronjaa.
 Koiratappeluja ja armotonta murinaa.
Joka huvitti meitä kumpiakin.

Ulkoilua ja kiva ilta vaarin ja Paulan luona.



Tapaninpäivä terkuin,
Pia

maanantai 17. joulukuuta 2018

Mitä yksi uusi sohvapöytä voikin saada aikaan





Kuvittelin että kun ostan pitkän harkinnan jälkeen uuden sohvapöydän
laitan sen paikalleen ja that´s it!

No, se ei nyt mennyt tälläkään kertaa ihan noin helposti.
Itseni tuntien kyllä osasin aavistin tuleman.

Täällä tämän sohvapöydän myötä pyöritellyt huonekaluja kaksi päivää.
Unohtamatta tauluja ja kaikkia mun asetelmia
jotka siirtyy paikasta toiseen jonka jälkeen sinne mistä jotain siirretty pitää siirtää jotain muuta...





Taas kerran nanosekunnin ajattelen että olisi niin mahtavaa kuulua siihen
 valtavirtaan joka kerran laittaa huonekalut paikalleen.
 Ja ne pysyy niille valituissa paikoissa.

Mutta tämä minä ja niin minua.
Jopa Luca joka ollut arka muutoksiin alkaa vuoden jälkeen ymmärtämään ettei sen emäntä 
pätkän vertaakaan pittaa sen huolestuneesta katseesta.
Tuhataa kerran syvästi ja menee makuuhuoneseen
jossa emännän sänky sentään vielä pysynyt paikoillaan.
Tito taas tyytyväinen kunhan ruokakuppi pysyy omalla paikallaan
sekä ulkoillaan "sovittuina" aikoina.


Pieni kuusikin hankittu mutta tästä minikuusesta tulee vielä
sanomista kun tytär tulee kotiin jouluksi.

Tiedän jo nyt, ensi Sunnuntaina jota täällä säilyy joulurauha
joudun kunnon kuusen ostoon.

-Pia-


perjantai 7. joulukuuta 2018

Apua, kun se fiilis ei löydy!


Me täällä Lucasta lähtien ihan hukassa tän 
joulustelu fiiliksen kanssa.

Ei sen puoleen että toi rakkauspakkaus siitä edes mitään tajuaisi.
Viime vuonna kun kotiutui 23.12 meille kahdeksan tunnin
automatkan jälkeen ja kotona odotti "se broidi" joka vaan murisi
eikä yhtään ollut iloinen tosta silloin pienestä rääpäleestä
joka oli hankittu ihan hänen seuraksi.

Vuosi vierähtänyt taas nopeammin kun edellinen.
Pojat sulassa sovussa.
Enimmäkseen.
Luca tietää mistä narusta vetää (lue korvasta)
 jolla saa meidän vanhan herran ihan raivon partaille.
Jopa niin, että muutaman kerran vierestä katsoneena
miettinyt että kumpi lähtee eläinlääkäriin paikattavaksi.







Minä niin joulu ihminen.
Mutta nyt tuntuu ettei se meinaa löytyä
vaikka kuinka kuinka yritän.
Kynttiläthän tässä kodissa palaa kesät talvet.


Tänään kuitenkin saimme ripauksen lunta.
Josta Luca niin innoissaan.
Nuuski ihmetystä sieraimet valkoisena.

Alla oleva kuva Titosta kahdeksan vuoden takaa.
(kuva Jari Lifländer)

Kai mun pakko ostaa se kuusi jotta saan tyttären jouluksi kotiin :)


Tää jengi lähtee nyt lumeen pöyhiin etsien sitä fiilistä.