Ja vielä pikkuisen takaisinkelaus Jouluun.
Alkuperäinen ajatus oli ottaa pojista jouluinen yhteiskuva
joka heti osoittautui "ihan kiva idea"
Kummatkin kyllä istui kauniisti paikallaan kunnes nostin kameran.
Milloin Luca alkoi irvisteleen tai repiiin isoveljen tonttulakkia joka kylläkin
kiltisti tapitti pää kallellaan kameraan.
Totesin hyvin äkkiä että yhteiskuvaa en näistä saa.
Viime jouluna ei pojista tonttulakki kuvaa otettukaan
koska Luca juuri kotiutunut ja Tito tästä uudesta pikkuveljestään
lievästi sanottuna hämmentynyt.
Kysyvästi minua katsellen.
Jääkö tuo pieni korvia naskalihampailla pureva rääpäle oikeasti tänne
asumaan?!
Tito olisi ollut hyvin yhteistyöhaluinen
mutta päätin kun en yhteiskuvaa saa on Lucan vuoro.
Ok myönnän, huono päätös.
Huvittaa joka kerta yhtä paljon tän rakkauspakkauksen kanssa.
Senkun kuvaat mutta sulle en ala poseeraan.
Mutta namin tästä kameran edestä olemisesta ottaisin mielelläni.
Alla kuva Titosta joka niiiiiin veljensä vastakohta.
Monessakin asiassa.
Yksi niistä.
Hän rakastaa kameraa.
Nämä kaksi kamua mun arjen ilo.
Kaksi erilaista pientä sielua.
Itsekkin näiden kahden myötä oivaltanut ja saanut lisää ymmärrystä
siihen kuinka erilaisia me olemme.