Olohuoneen maalattu seinä ja muutama taulu

Kuinka kävikään?!

Maalasin olohuoneen seinän ja tarkoituksena oikeasti oli jättää ne ihan niin.

Pari taulua, selkeyttä ja harmoniaa.

Nanosekuntin tämä puhdas seinä tuntui hyvältä kunnes 

totesin ettei tämä ole minua.

Nyt seinällä.

Isosisän maalaamat taulut sekamelskana muiden taulujen joukossa.

Tykkään.

Kehystin myös mun lemppari kuvan kortin kera.

Parvekkeella jo aamuisin nautittu aamukahvit

tuulesta ja tyrskystä huolimatta.

Kevättä kohden!

Vihdoin, ensimmäinen saaristo viikonloppu!

Viime Lauantai iltana, 
töiden jälkeen hain tyttären matkaan Stadista

 ( noloa kuulemma sano Helsingistä)

Porvoosta nappasimme karvakuonot reissuun mukaan, kävimme
 pikaisesti ruokakaupassa.

Ja sitten SAARISTOON!!!

Syke laski ja rauha valtasi mielen kun hyppäsimme veneeseen
 tietäen kuitenkin

mikä armoton hiirien papana määrä meitä mökillä oli odottamassa.

Vika täysin minun kun olin unohtanut viime syksynä tukkia takasta niiden lempi reitin sekä

uuden keittiön myötä tiski kaappiin jäänyt hiirille mentävä rako sekä pahin virhe,

roskapusseille tarkoitettu astia oikeen päin, joten papanoiden lisäksi 
roska-astia täynnä muumioituneita hiiren raatoja.

Kannoimme melkein kaiken mökin sisältä terassille ja

kuurasimme Lauantai iltamyöhään mökin lattiasta kattoon.

Ehdimme kuitenkin siivousurakan nauttimaan kauniista auringonlaskusta sekä takkatulen lämmöstä.

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen lintujen viserrykseen ja kauniiseen auringonpaisteeseen.

Saaren kaunis vehreys on näin alkukesästä kauneimmillaan.
Yllätyin, koska muutama viikko sitten saarella käydessäni puissa ei ollut edes hiirenkorvia.

Tänä vuonna tein lupauksen että mustikat kerään talteen
ainaskin kukinta lupaa mahtavaa satoa.
Huomasin myös enimmäistä kertaa huomata että puolukka kukkii.

Sunnuntai aamuna siivosin terassin jonka jälkeen suuntasimme meidän saaren hiekkarannalle
joka karvakuonojen ehdottomasti THE TOP ONE paikka.
Täällä Tito unohtaa olevansa vanha ja jaksaa juosta kilpaa rantaa ees sun taakse
jahdaten paljon nopeampaa ja ketterämpää pikkubrodiaan.
Canonin kanssa tässä vauhdissa ei edes pysy perässä, eikä harmita epäskarpit kuvat lainkaan sillä
 tätä iloa ja vapauden riemua on aina yhtä ihanaa sivusta seurata.

Illalla kylläkin Tito niin väsynyt päivän leikeistä että ei meinannut jaksaa mukaan
tarkkailemaan pihan siivous puuhia, vinkui vaan onnettomana terassilla.
Tito kun on mun varjo jonka aina mukana sielä missä minäkin.
Tytär kantoi herran rantaan ja teki takistaan Titolle paikan josta sai seurailla meidän touhuamista.
Hetken yritti tsempata kunnes nukahti kirjaimellisesti istuvalleen.

Illalla kävimme saunassa, grillasimme tyttären valmistamia taivaallisen hyviä herkkuja terassilla 
avotulen ääressä tyynessä illassa auringonlaskua ihaillen.
Skumpalla skoolailen.

Minä yhden lasillisen ja tytär loppu pullon.
Ketutti kun elämä välillä on vastoinkäymisiä täynnä eikä aina ehkä aivan oikeudenmukainen.
Voin kertoa että tässä ei auttanut äidilliset puheet
"kaikella on tarkoitus" tai "kyllä kaikki vielä järjestyy"

Maanataina iltana
 kun kannoin meidän laukut veneeseen mun "varjo" oli hävinnyt.

Joku muukin kuin minä
 oli sitä mieltä että täältä en halua lähteä pois!

Mun Afrikka

Isoisäni teki aikoinaan paljon matkoja Ilkka ja Sesse Koiviston kanssa Afrikan savanneille.

Olin jo pikkutyttönä äärettömän kiehtonut hänen valokuvistaan

sekä tarinoista jota hän matkoistaan kertoi.

Muistan kun eilisen kun Ilkka Koivisto tuli päiväksi meidän saaren. 

Minun tuhat kysymystä luonnosta ja eläimistä.

Joihin Ilkka vastasi kaikkiin tarinoiden kera.

En  osaa selittää mistä tämä Savanni rakkaus muodostunut.

Se vaan on.

Osa minua.

Ja onhan mulla nämä kaksi minikokoista jellonaa.

Helmikuu ja heh ne tulppaanit...

Kun innostun,

innostun isosti.

Sateisena, synkkänä ja tuulisena Helmikuuna

kantanut kotiin tulppaaneja.

 Anteeksi.

Ystäväni kanssa saatu hyvät naurut aikaan näistä tulppani postauksista.

 Päätin etten yhtäkään tulppaania 

tänne kuvaa.

Miten tässä näin nyt kävikin?

Sisustelua sateisessa saaristossa.

Eilen illalla rantauduimme saareen myöhään illalla aavemaisen sumun saattelemana.

Oli niin  käsitämättömän hiljaista että Ronjakin totesi että nyt hän tajuaa sen

mitä hän ei ennen ole täällä olosta ymmärtänyt.

Rauha joka valtaa kehon ja mielen kuin salama kun astuu veneestä laiturille.

Kävimme ennen tänne tuloa pikapikaa Ikeassa ostamassa induktioliedelle 

 sopivan paistinpannun joka mökki keittiöstä vielä uupui.

Kuinka sitten kävikään...

Matkaan tarttui myös muutama tekokasvi vaikken niiden ystävä olekkaan muttta kun pärjäävät täällä ilman kastelua yksikseen pidempiäkin aikoja

 ja tuovat lämminhenkistä kodikuutta tänne valkoisuuden keskelle.

Toki kun muutan tänne taas kesäksi pysyvästi asumaan 

mukaan tulee myös aitoa vehreyttä.

Kello on samanlainen kun kaupunki kodissa.

Ostin niitä silloin tuplat kun olivat niin edulliset.

Ja sitten sokerina pohjalla tämä lamppu kaunokainen.

Rakkautta ensi silmäyksellä.

Näkisitte kuinka kauniin ja lämpimän tunnelman tämä saa mökissä illan hämärtyessä kynttilöiden kanssa.

Paikkoja piti tämän myötä laittaa vähän uusiksi jotta sai arvoisensa paikan.

Ihan nappi valinta, eikö vaan?!