Minun Huhtikuu

Kevään myötä täälläkin aletaan taas herätä eloon.

Viimeiset muutamat kuukaudet olen toiminut kuin robotti.

Herännyt, vienyt koirat ulos, lähtenyt töihin, laittanut maskin kasvoille,

tullut kotiin, vienyt koirat ulos ja mennyt nukkumaan.

Joo, tätähän tämä arki on meillä kaikilla mutta vaikka aika erakkoluonne olenkin

kaipaan ystävien kanssa extemporee iltoja, tyttären ja mun ulkomaan matkoja, kasvoja ja maskin alle piiloon jäävää hymyjä.

 Vapaa päivinä olen tehnyt asioita josta saan virtaa.

Kuvannut.

Istunut kalliolla kun vielä kylmä meri saa posket punaiseksi.

Nauttinut äänestä ja meren tuoksuta.

 Koirien aidosta riemusta ja ilosta kun saavat vapaana juosta metsässä.

Lämpimistä illoista . Kuun valossa.

 Luonnosta joka herännyt eloon.

Sadepisaroista jotka teki parvekelaseihini hymyileviä kummituksia.

Kesä on kohta tällä ja tämä perhe muuttaa saaristoon!

Kevättä rinnassa

Olen niin onnellinen että saimme kokea lumisen kylmän talven.

Tämän myötä saamme taas kokea kevään.

Ei kertaheitolla niinkuin viime vuonna.

Se varovasti kokeilee lämpöä Talvea vastaan.

Vetäytyy hetkesi piiloon nurkan taakse, odottaen hetkeänsä.

Minä seuraan ihaillen tätä talven ja kevään taistelua.

Maanantai aamuna heräsin talviseen satumaahan joka kahdessa tunnissa oli sulanut pois.

Kaikesta kauneudesta haltioituneena en edes tajunnut kuvata.

Talvi ei ole vielä luovuttanut.

Kevät kuitenkin tekee tuloaan.

 Linnut visertää, valon määrää lisääntyy.

Jäät sulaa ja me pääsemme muuttamaan saaristoon.

Auringonlaskua ihailemassa

 Näin heti aluksi on pakko todeta kuinka mun sydän sulaa. 

Helmikuisena pakkasiltana kun saa ihailla auringonlaskua.

Oikeasti, nyt mennään valoa kohden usean minuutin verran päivässä.

Aurinko on hellinyt talvilomalaista melkein kaikki päivät mikä parasta.

Kuitenkin joka vuosi toistuu sama ilmiö.

Totaalinen lamautuminen.

Mun sielu ja mieli juuri tottunut pimeyteen.

 

Yhtäkkiä tuntuu kun heräisi 

keskellä yötä siihen että joku laittanut päälle

 maailman kirkkaimmat valot.

Haluasi vaan uppoutua päätä myöden lämpimän untuvapeiton alle.

Sanoa, sammuta valot, nukun vielä hetken.

Eilen kuitenkin nautin valosta ja auringosta.

Aamupäivällä tehtiin pitkä lenkki karvakuonojen kanssa.

Aurinko tuntui hyvältä ja jopa lämmitti kasvoja.

Ihana vanhempi pariskunta jotka totesivat hymyilen meidän kohdatessaan

kamerani  kaulalla nähdessäni "paras päivä kuvata"

Totesin, niin totta!

 Taidan viedä pojat kotiin ja ajan Emäsaloon.

Kotiin tultuani soitin. Varattu. Laitoin viestien.

"Lähden kuvaamaan Emäsaloon auringonlaskua."

Hetken päästä sain vastuksen.

"Tuun kans, noin 1h päästä siellä."

Tullut jo perinne yhdessä käkkäräpään kanssa.

http://www.visualaddict.fi/

Seuraava valloitus on Porkkalanniemi😊

 i

Talvilomalla ei etelään lämpöön tänä vuonna päästy.

Mutta olihan kuitenkin päivä jolloin tuntui että olisin lähtenyt arkitselle matkalle.

Kevättä kohden, auringonvalossa!

Yksi sumuinen aamu saaristossa

Edellisen illan maagisen auringonlaskun jälkeen

(viitaten aiempaan postaukseen)

heräsin aamulla ja katsoin ulos ikkunasta.

Meri kadonnut harmauteen.

  Tuntui kuin saari olisi lasisen kuvun sisällä 

minne sumu ei pystynyt tunkeutumaan.

  Edellisen illan auringonlaskun jälkeen 

nukkumaan mennessäni aavistin ja toivoin:

 Tämä minua herätessäni odottaa.

Tämä ilmiö sattuu vain kerran kesässä.

Osaan tätä odottaa tiettyjen sääolosuhteiden myötä.

 Mutta en osaa sanoa miksi hämähäkit juuri näinä öinä

kutovat koko saaren täyteen verkkojaan.

Koko metsä täyttynyt toinen toistaan upeammista hämähäkin taidonnäytteistä.

Jouduin myös sumun takia ilmoittamaan töihin

että tulen pikkaisen myöhässä töihin kun en näe

 mistä meri alkaa ja minne se päättyy.

Mun onni.

Odotellessani että meri taas näkyy

 kävelin pitkin pihaa ja kuvasin näitä mestariteoksia.

Kaunista Elokuun alkua!

Saaristossa kaikki hyvin.

Ensimmäinen lomaviikko takanapäin ja aika on mennyt kuin siivillä.

Aamut alkaneet kahvilla ja aamupalalla terassilla

jonka jälkeen pikku puuhastelua pihalla.

Pitkiä kävelylenkkejä metsässä

koirien temmeltäessä pitkin metsäpolkuja milloin

 peuroille haukkuen ja muristen, ilmoittaen 

että olemme vaarallisia petoja,

tänne meidän reviirille ei ole tulemista tai vaan toisiaan jahdaten,

myöskin kovaäänisesti haukkuen.

Lucalla tapana juosta edellä, maastoutua polulle ja kun lähestymme

se hyökkää piilopaikastaan kuin saalistava leijona.

Leikki joka naurattaa minua aina yhtä paljon.

Iltapäivät istunut terassilla kirjoja ahmien.

Lukeminen jäänyt viimevuosina vähiin

  joten mökille kantanut suuren pinon

lukematta jääneitä kirjoja.

Grillailun jälkeen ennen nukkumaaan menoa 

lähdemme vielä kiertelemään saarta veneellä nauttimaan hiljaisuudesta ja toinen

toistaan kauniimmasta auringonlaskuista.

Koirille tästä viikossa muodostunut mieluisa rutiini.

Tietävät että lähtö edessä kun puen pelastusliivini päälle.

Juoksevat kilpaa rannalle ja odottelevat minua hännät heiluen laiturilla.

Titolla tapana tarkkailla maisemia veneen keulassa

 kun taas Luca ottaa

mukavan asennon veneen pohjalle, nukahtaen miltei sekunnissa tyytyväisenä tuhahdellen.

Ihanaa alkanutta viikkoa!