Viime viikon olin töissä ja jälleen edessä
yksi kotoilu viikko edessä.
Olen oivaltanut, vaikkakin tämä epävarmuus
huomisesta ja tulevasta aina välillä nostaa päätään
en anna sille valtaa.
Päinvastoin.
Viime viikko töissä oli yksi parhaimmista pitkään aikaan.
Asioita ja ihmisiä näkee aivan uudessa valossa.
Oppia elää hetkessä.
Huumorilla ja naurulla.
Näen asioita ympärilläni jotka aina ovat olleet siinä
mutta näen ne vasta nyt.
Kaato sateessa ja kylmässä tuulessa koirien kanssa lenkille lähtö
tuntunut asialta joka vaan pakko tehdä.
Nyt jopa nautin näistäkin hetkistä.
Heidän ilosta ja riemusta,
satoi tai paistoi.
Kodistani
joka ei ole se minun unelma koti pellon laidalla isoine ikkunineen.
Mutta koti jossa viihdyn ja on minun näköinen
Joskus vaan on hyvä pysähtyä ja oivaltaa
että onni koostuu niin pienistä asioista.
Eletään hetkessä.