lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ikimuistoinen päivä...



Ristiäisissä
, pienen prinsessan
ihanan
rakkaaan




Mielettömän kaunis ja herkkä tilaisuus,
kauniissa ympäristössä,
Vanhassa Kaupungissa.




Pienelle personaalle,
 ihana
nimi.









Kaunis rakas Äiti 
kultakimpaleen kanssa




Minun pikkukulta 
sekä
  juuri nimensä saanut
Nanja Eeda Amanda









Päivä ollut niin kallisarvoinen ja kaunis 
ikimuistoinen
liikuttava
että olen sanaton.


 Ystävyys on arvokas asia elämässä. 
Yhtä arvokas kuin oma  perhe.

 Ihmiset jotka rakastavat ja arvostavat juuri sellaisena kun on.
 Myös vikoineen ja heikkouksineen. 

Ihmiset joiden edessä uskaltaa vaikka raivota tai itkeä, jos siltä tuntuu.
 Jokainen ihminen tarvitsee sellaisen perheen.