Vihdoin, ensimmäinen saaristo viikonloppu!

Viime Lauantai iltana, 
töiden jälkeen hain tyttären matkaan Stadista

 ( noloa kuulemma sano Helsingistä)

Porvoosta nappasimme karvakuonot reissuun mukaan, kävimme
 pikaisesti ruokakaupassa.

Ja sitten SAARISTOON!!!

Syke laski ja rauha valtasi mielen kun hyppäsimme veneeseen
 tietäen kuitenkin

mikä armoton hiirien papana määrä meitä mökillä oli odottamassa.

Vika täysin minun kun olin unohtanut viime syksynä tukkia takasta niiden lempi reitin sekä

uuden keittiön myötä tiski kaappiin jäänyt hiirille mentävä rako sekä pahin virhe,

roskapusseille tarkoitettu astia oikeen päin, joten papanoiden lisäksi 
roska-astia täynnä muumioituneita hiiren raatoja.

Kannoimme melkein kaiken mökin sisältä terassille ja

kuurasimme Lauantai iltamyöhään mökin lattiasta kattoon.

Ehdimme kuitenkin siivousurakan nauttimaan kauniista auringonlaskusta sekä takkatulen lämmöstä.

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen lintujen viserrykseen ja kauniiseen auringonpaisteeseen.

Saaren kaunis vehreys on näin alkukesästä kauneimmillaan.
Yllätyin, koska muutama viikko sitten saarella käydessäni puissa ei ollut edes hiirenkorvia.

Tänä vuonna tein lupauksen että mustikat kerään talteen
ainaskin kukinta lupaa mahtavaa satoa.
Huomasin myös enimmäistä kertaa huomata että puolukka kukkii.

Sunnuntai aamuna siivosin terassin jonka jälkeen suuntasimme meidän saaren hiekkarannalle
joka karvakuonojen ehdottomasti THE TOP ONE paikka.
Täällä Tito unohtaa olevansa vanha ja jaksaa juosta kilpaa rantaa ees sun taakse
jahdaten paljon nopeampaa ja ketterämpää pikkubrodiaan.
Canonin kanssa tässä vauhdissa ei edes pysy perässä, eikä harmita epäskarpit kuvat lainkaan sillä
 tätä iloa ja vapauden riemua on aina yhtä ihanaa sivusta seurata.

Illalla kylläkin Tito niin väsynyt päivän leikeistä että ei meinannut jaksaa mukaan
tarkkailemaan pihan siivous puuhia, vinkui vaan onnettomana terassilla.
Tito kun on mun varjo jonka aina mukana sielä missä minäkin.
Tytär kantoi herran rantaan ja teki takistaan Titolle paikan josta sai seurailla meidän touhuamista.
Hetken yritti tsempata kunnes nukahti kirjaimellisesti istuvalleen.

Illalla kävimme saunassa, grillasimme tyttären valmistamia taivaallisen hyviä herkkuja terassilla 
avotulen ääressä tyynessä illassa auringonlaskua ihaillen.
Skumpalla skoolailen.

Minä yhden lasillisen ja tytär loppu pullon.
Ketutti kun elämä välillä on vastoinkäymisiä täynnä eikä aina ehkä aivan oikeudenmukainen.
Voin kertoa että tässä ei auttanut äidilliset puheet
"kaikella on tarkoitus" tai "kyllä kaikki vielä järjestyy"

Maanataina iltana
 kun kannoin meidän laukut veneeseen mun "varjo" oli hävinnyt.

Joku muukin kuin minä
 oli sitä mieltä että täältä en halua lähteä pois!

Rooma, mun silmin

Viime viikolla tyttäreen kanssa neljä päivää Roomassa.

Sininen taivas ja kevättä rinnassa.

Kuvia kamerassa 420.

Kaikki nähtävyydet koluttu ja kuvattu mutta niitä en nyt jaa,

vaan sen minkä minä Roomasta näin.

Josta minä nautin, ihailin, ihmettelin.

Rooman kaduille kaikkine väreineen myös tämä mustavalkoinen 

tunnelma tuntui oikealta. Minusta tuntui että aika pysähtyi.

Kuin olisin aikamatkalla jossa entinen ja tämä päivä sekoittuvat.

Ensin ajattelin että teen kokonaan mustavalkoisen postauksen

mutta silloin jotain mun näkemästä Roomasta olisi jäänyt puuttumaan.

 

Mun kompassi joka ui kuin kala vedessä.
Joka paikassa!

Ripein askelin, päämäärä suunniteltuna joka aamu.

Totesin jo ekana aamuna mitähän tästä seuraa...

Yksi fiilistelee, toinen painaa tuhatta ja sataa askelia ja kilometriä laskien.

Torstaina  meidän hotellihuone  alkoi tuntua liian pieneltä tilalta meille kahdelle.
Itse olin kireä kuin viulun kieli ja sehän sitten tarttuu sekunnissa.
Totesin, timeout, nyt pakko saada hetki omaa aikaa.
Älkää ymmärtäkö väärin,
  viihdymme yhdessä enemmän kuin hyvin ja tytär ehdottomasti
mun parasta matkaseuraa, mutta joskus neljä päivää 24/7 vaan on meille liikaa.

Tytär siis lähti moikkaan Paavia Vatikaanin ja minä menin Ikeaan.

Illalla kun pöly laskeutunut oltiin taas me.

Äiti ja tytär. Parhaat ystävät.

Jotka kikattelee yhdessä siinä päivällä liiaksi pieneksi käyneensä 

hotellihuoneessa, parisängyssä, meidän huonoille vitseille.

Jotka oikeasti todella hauskoja.

Harva niitä vaan ymmärtää.

 (sekä Antti Holman "Harpunsoittajan vaimo" blogille)

Katutaidetta oli ilo katsoa.

Asia myös joka ei kiinnostanut tytärtä pennin vertaa :)

Ruokapaikat ihania, lukuunottamatta ensimmäistä iltaa

kun me kummatkin mahat kurnivana menimme kivaan katu ravintolaan jossa saimme

lämpölamppujen alla istua ulkona. 

Ovella meille näytettiin ruokalistaa jossa toinen toistaan maukkaampia pizzoja.

Tilausta tehdessämme ilmeni kuitenkin että "today, no pizza, only pasta"

Tilasin pastan koska muuten olisin saattanut jopa tappaa jonkun.

Tyttärelle pasta kelvannut mutta sanoi että syö vaan,

mä pärjään mutta näytti myös siltä että kohta tulee ruumiita.

Tarjoilija jopa sen huomasi ja toi ilmaista pientä purtavaa nälkäiselle lapselleni.

Hotellilla tytärkin sitten sai ruokaa.

Minulle etukäteen kerrottiin

 että sotilaita joka puolella, tuo turvallisuuden tunnetta.

Minä koin asian tosi ahdistavana.

Paikoissa joissa satoja ihmisiä ja sotilaita rynnäkkökivääri kaulassa.

Ymmärrän toki että nämä turvaamassa meitä turisteja mutta herätti minussa kysymykseen 

miksi maailmasta tullut tällainen paikka jossa joku saattaisi haluta tappaa 

tuntemattomia ihmisiä jonkun aatteen vuoksi.

Tyttären mielestä yllä olevaa kuvaa en olisi saanut ottaa.

Otin ja nähtiin paljonkin köyhyyttä ja kodittomia.

Näillä katujen asukeilla myös matkassa mukana koiria.

Ja sydäntä särki vielä enemmän.

Mutta ymmärsin, tämän uskollisen ystävän.

Joka ei isäntäänsä jätä.

Rooma, kiitos.
Ihanaa viikonloppua!

Olet mun tärkein!

Oli tarkoitus jakaa teille kuvia ja tunnelmia meidän Rooman matkasta mutta eilen

kotiin tullessani odotti kirje jossa kuvia kahdenkymmenen vuoden takaa.

Aasinsiltana liittyy  myös meidän yhteinen loma.

Tämä Fridan tekemän kirjan voit itselle tilata täältä KLIX

 12 syytä miksi olet minulle tärkeä" ystävän kirja menossa ihan toiseen osoitteeseen

kuin tyttärelle mutta 12 syytä myös tyttärelle.

PIDÄN SINUN

Huumorin tajusta, kukaan ei saa mua nauramaan kuin Sinä!

MUISTELEN LÄMMÖLLÄ AIKAA JOLLOIN

Pidin sinua, juuri vastasyntyneenä sylissäni.

 Mun oma rääpäle joka näytti pieneltä Ronja Ryövärintyttäreltä,

mustat hiukset pystyssä, syvän sinisillä silmineen minua terävällä katseella katsoen.

IHANINTA MITÄ SINUSSA ON

Olet se mikä olet.

Aito ja rehellinen.

Piirre jota ihailen sinussa mutta joka saa musta esiin myös sen karjuvan leijona esiin.

Jonka tekisi purra niskasta kiinni ja pikkasen riepotella.

KIITÄN SINUA

Että olet!

SINUN SEURASSASI NAUTIN ENITEN

Meidän jutuista. Asioista joita toteamme kuorossa.

Tämä yksi parhaudesta.

Tätä ei edes voi selittää.

Meidän juttu!

OLEN OPPINUT SINULTA

Älä stressaa. Älä ota kaikkea niin vakavasti.

SINUSSA AINUTLAATUISTA

Kaikki. 

Minun.

MINUA HYMYILTTÄÄ KUN MUISTELEN, KUINKA YHDESSÄ

Apua, näitä paljon

mutta nyt se matka joka tehtiin yhdessä lumipyryssä Ouluun 

meidän Luca hakemaan.

Meidän Joululahja.

OLET PARHAIMMILLASI

Mun silmissä aina.

 Meidän reissut yhdessä myös todistaneet että olet mun kompassi.

OLET USEIN AJATUKSISSA KUN

Tähän en voi kun sanoa.

Aina.

HAUSKINTA SINUSSA ON

Sinä ja sun kiero ja sarkastiminen huumorintaju joka meille niin yhteistä.

SINÄ ET OLISI SINÄ ELLET

Itsekkäästi totean.

Ellet olisi mun tytär .

Roomakin pääsi mukaan.

Poikien nimet nähtävyyksiä:)

Kuvia reissulta myöhemmin.

Ihanaa viikonloppua!

Pakastuin ja pakahduin

Meillä täällä

rannikolla

mittarissa aamulla - 27.

Titoa en saanut ulos

 mutta ihme kylläkin tytär suostui.

 Pakkastyttö.

Ajoimme mun lempipaikkaan.

Juuri ennen auringonlaskua.

Ja 

tyttären 

ottamat kuvat.

Välillä meillä ihan super äiti/tytär päiviä.
Tämä yksi niistä <3!

Täällä aivan täpinöissä odotellaan

Huomen aamuksi luvattua

 lumipyryä

Ja nyt todellakin kaikki kolme rannikkolaista

huutaa yhtä huutoa

Let it snow

let it snow

 wuff wuff :)

Nämä kuvat viime talvelta.

Kauniit maisemakuvat tyttären ottamia.

Toivon että aamulla maa valkoinen.

Ja että nämä kaksi kotiin aamulla jäänyttä

pääsee yhdessä temmeltään ensi lumeen.

Loppiaispäivä….

Ihana päivä,

R tuli kotiin kotiin.

Viihtynyt Sallassa todella hyvin,

ilmeisestä jopa lähdössä sinne takaisin työharjoittelu jaksolle

jos kaikki palaiset vaan loksahataa paikalleen ;)

Niinkuin tuossa taannoin kirjotinkin,

kuinka sitä kaipaa sitä omaa aikaa,

mutta kyllä tämä kymmenen päivää ollut 

yhtä suurta ikävää.

Tätäkö tämä napanuoran katkaiseminen on????

Eilen jopa koirakin alkoi kärsiä ikävää,

ihan sydäntä särki, kun kävi välillä R:n huoneessa,

ja tuli suru silmissä,

häntä koipien välissä sieltä pois.

Mikä riemu ja ilo kun meidän puuttuva lenkki saapui kotiin tänään!

Ihanaa kun olet taas kotona,

My precious!