Ihana kesäinen lämpö jota odotettu kuin kuuta nousevaa.
Tällaisen astmaatikon "paras" ystävä:)
Taas se joka keväinen kerpeleen poskiontelotuhdus.
Kuitenkin tää kevät minusta ihan se paras vuodenaika!
Luca, tämä meidän herkkis
" pitääkö olla huolissaan koira "
ei oikeen ollut varma sanoista saaristo ja veneretki.
Hetken turvaa saaden tajusikin että tämähän
ihan jees paikka.
Tito rakastaa tätä meidän saaren rantaa
ja niin pikku broidikin sai rohkeutta.
Ihan parasta kaivaa syvä kuoppa (Luca)
tunkea pää sinne.
Saada hiekkaa silmiin ja yrittää sitten
putsata ne santaiset silmät hieroen niitä hiekkaan.
Parveke laitettu kesä kuntoon.
Isoisän maalaama leijona taulu löysi myös paikkansa sieltä.
Mulle kuivaillen kesää, rentouttaa sekä noita mun kahta
auringosta nauttivaa pikku leijonaa.
Sana kärsivällisyys ei kuvaa minua.
Mutta tämän avokaadon kanssa en luovuttanut.
Ja hyvä niin.
Nämä kaksi veljestä.
Niin erilaista
Tito kaikkinen kamu. Haukkuen tai tuttuja häntää heiluttaen.
Tuca aina se jolle pitää selitää mitä tapahtuu.
Meille muuttanut mun pitkäaikainen haave.
Hänet roikotin ensin tikkaisiin.
Kunnes kekkasin että hän myös osaa seisoa!
Joten sai paikan olohuoneen pöydälle.
Luca pikkaisen hämillään
tästä uudesta meille kotiutuneesta
kamusta.
Pyörittelee päätään sen vieressä.
Yrittäen ottaa katsekontaktia.
Ja jonkinmoista murinaaa.
Joka Lucasta aika huvittavaa.
Liikuttavaa.
PiaB
