Olen nähnyt täällä saaristossa toinen toistaan kauniimpaa auringonlaskua mutta en ikinä
kokenut mitään näin maagista kuin eilen.
Saunasta tullessani ilmassa leijui taijan tuntu. Sellainen
että se kihlmöi ja vetää puoleensa.
Outo hiljaisuus jota en osaa sanoiksi pukea.
Oli tarkoitus mennä saunan jälkeen nukkumaan mutta puin päälleni aamutakin, villasukat ja kumisaappaat ja hyppäsin veneeseen.
Onnekseni.
Ikuisesti olisi harmittanut. Jos olis jäänyt näkemättä.
Kun täällä kesät viettänyt lapsuudesta saakka
sen vaan tietää ja tuntee.
Eilen saunan jälkeen sänky meinasi vetää pitemmän korren.
Tuntui kun koko maailma olisi hetkeksi pysähtynyt.
Joka puolella aivan hiljaista.
Lintuja liiteli ohi ja kalat hyppelivät äänettömästi veden pinnalle jättäen vaan rinkulan
tyynen meren pintaan.
Istuin veneessä yli tunnin
ihailemassa tätä maagista väriloistoa, melkeen kuin transsissa.
En tiedä
mutta allaolevassa kuvassa ehkä jopa loistaa komeetta.
Tällaisena satumaisena iltana sellaisetkin saattaa näyttäytyä.
Ylläoleva kuva otettu kännykällä eikä sitä ole käsitelty.
Mun 3OOmm linssi ei tuohon ihan kyennyt:)
Mutta tuon alla lilluin ja nautin.
Aamulla heräsin sakeaan sumuun ja hämähäkkien
verkkojen ympäröimänä.
Magiaa kai sekin.
Mutta mitä muuta voisi tuollaisen illan jälkeen odottaa.