Lomaterkut saaristosta

Vihdoin taas täällä omassa pienessä punaisessa mökissäni, saaristossa.

 Minä, vilukissana pakkaan laukun täyteen villapaitoja ja sukkia tänne tullessani.

Mukana kyllä yhdet villasukat ja yksi melkein villapaidaksi laskettava hupullinen paita joka oli ihan tarpeellinen lauantai iltana kun istuimme serkkuni terassilla aamu kolmeen.

Hyttyset kun meinasi syödä minut. Kirjaimellisesti.

Mökin ovi ollut auki yötä päivä. Karvakuonot tulevat ja menevät kellonajasta riippumatta. Yritän olla ajattelematta pihapiirissä mahdollisesti luikertelevia siksak selkäisiä matelijoita.

Kyitä täällä on ja tulee aina olemaan. Piste. Karvakuonoja en voi, enkä halua teljetä sisään tai remmin. 

Pakko vaan niiden nauttia kesästä ja vapaudesta.

Saanut lainaksi yhden Macro linssin rakkaalta ystävältä jonka kanssa kivaa kyykkiä puskissa.

 

Meidän saaressa pesivä joutsen saanut tänä kesänä kolme poikasta. Viime kesänä pesän munat ja pesä kostui, eikä poikasia syntynyt. 

Joten nyt hymyssä suin on ollut ilo seurata tätä.

Ihanaa Tiistai iltaa!

Vihdoin, ensimmäinen saaristo viikonloppu!

Viime Lauantai iltana, 
töiden jälkeen hain tyttären matkaan Stadista

 ( noloa kuulemma sano Helsingistä)

Porvoosta nappasimme karvakuonot reissuun mukaan, kävimme
 pikaisesti ruokakaupassa.

Ja sitten SAARISTOON!!!

Syke laski ja rauha valtasi mielen kun hyppäsimme veneeseen
 tietäen kuitenkin

mikä armoton hiirien papana määrä meitä mökillä oli odottamassa.

Vika täysin minun kun olin unohtanut viime syksynä tukkia takasta niiden lempi reitin sekä

uuden keittiön myötä tiski kaappiin jäänyt hiirille mentävä rako sekä pahin virhe,

roskapusseille tarkoitettu astia oikeen päin, joten papanoiden lisäksi 
roska-astia täynnä muumioituneita hiiren raatoja.

Kannoimme melkein kaiken mökin sisältä terassille ja

kuurasimme Lauantai iltamyöhään mökin lattiasta kattoon.

Ehdimme kuitenkin siivousurakan nauttimaan kauniista auringonlaskusta sekä takkatulen lämmöstä.

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen lintujen viserrykseen ja kauniiseen auringonpaisteeseen.

Saaren kaunis vehreys on näin alkukesästä kauneimmillaan.
Yllätyin, koska muutama viikko sitten saarella käydessäni puissa ei ollut edes hiirenkorvia.

Tänä vuonna tein lupauksen että mustikat kerään talteen
ainaskin kukinta lupaa mahtavaa satoa.
Huomasin myös enimmäistä kertaa huomata että puolukka kukkii.

Sunnuntai aamuna siivosin terassin jonka jälkeen suuntasimme meidän saaren hiekkarannalle
joka karvakuonojen ehdottomasti THE TOP ONE paikka.
Täällä Tito unohtaa olevansa vanha ja jaksaa juosta kilpaa rantaa ees sun taakse
jahdaten paljon nopeampaa ja ketterämpää pikkubrodiaan.
Canonin kanssa tässä vauhdissa ei edes pysy perässä, eikä harmita epäskarpit kuvat lainkaan sillä
 tätä iloa ja vapauden riemua on aina yhtä ihanaa sivusta seurata.

Illalla kylläkin Tito niin väsynyt päivän leikeistä että ei meinannut jaksaa mukaan
tarkkailemaan pihan siivous puuhia, vinkui vaan onnettomana terassilla.
Tito kun on mun varjo jonka aina mukana sielä missä minäkin.
Tytär kantoi herran rantaan ja teki takistaan Titolle paikan josta sai seurailla meidän touhuamista.
Hetken yritti tsempata kunnes nukahti kirjaimellisesti istuvalleen.

Illalla kävimme saunassa, grillasimme tyttären valmistamia taivaallisen hyviä herkkuja terassilla 
avotulen ääressä tyynessä illassa auringonlaskua ihaillen.
Skumpalla skoolailen.

Minä yhden lasillisen ja tytär loppu pullon.
Ketutti kun elämä välillä on vastoinkäymisiä täynnä eikä aina ehkä aivan oikeudenmukainen.
Voin kertoa että tässä ei auttanut äidilliset puheet
"kaikella on tarkoitus" tai "kyllä kaikki vielä järjestyy"

Maanataina iltana
 kun kannoin meidän laukut veneeseen mun "varjo" oli hävinnyt.

Joku muukin kuin minä
 oli sitä mieltä että täältä en halua lähteä pois!