perjantai 22. elokuuta 2014

Upea ja tunteita täynnä oleva viikko...




Kyllä ollut upea viikko!
Tunnetta täynnä!

Tiistai-iltana tämän rannikolainen 
hyppäsi töiden jälkeen autoon ja ajoi sinne 
eteläisimmälle rannikolle Minnan luokse.

Ja kyllä se vaan on niin totta,
että Meidän Harmonia bloggajaan Minnan luona
harmonia valtaa sielun!

Niin käsittömättömän kaunis koti,
rakkaus, ystävyys ja harmonia
vaan ottaa otteensa...

Minna ja Muru,
olette niin rakkaita! 

Ja harmittaa edelleen ettei nenän kuvat
jäänyt ikkunaan :))))

 
(kuvan taulut Murun taideteoksia)

Torstai aamuna matka jatkui Snappertunan 
upeisiin maisemiin Calliolaan
aluekokouksen merkeissä.
Taas paljon asiaa mutta myös merimatkailua, 
ihanaa yhdessäoloa aivan käsittänättömän upeassa
ympäristössä.
Ja haikeutta ilmassa,
koska tällä samaisella jengillä ei enään
ainaskaan näissä merkeissä enään tavata!

Ja ihana kiitos teille kaikille
ihanille edellisen postuksen kommenteista ja kannustuksita.
 Rohkeutta ja uskallusta taatusti
niistä saanut.

Katsotaan mihin se johtaa;)

Ja mikä parasta, neljän päivän jälkeen
kun tulee kotiin, R imuroinut, pessyt pyykkiä,
käyntyt karvakuonon kanssa metsälenkeillä (!)
ja siivonnut keittiön!!!
Kyllä äiti kaiken tämän viikon ajamisen jälkeen ajoi vielä
mielellään takaisin Helsinkiin ja vei pikkukullan
katsomaan Cheekiä 
(... ja jossa olisin mielellään ollut mukana :)))


Halaus,
PiaB


 

8 kommenttia:

  1. Oih, kaunista ja varmasti upea reissu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Minnan koti niin kaunis ja reissu muutenkin ihan paras! Kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Kaunista - kyllä ystävät ovat ihania <3
    Mukavaa viikonloppua.
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niin kauniin harmoonista!!!!
      Ystävyys elämän suola <3!
      Ihanaa tulevaa viikkoa sinulle Sanna!

      Poista
  3. Kiitos Pian kauniista sanoista <3 Ihanaa kun kävit meitä moikkaamassa ja vietit kanssamme aikaa. Ystävyytesi on meille tärkeä. Niin harmittaa minuakin, ehkäpä menen takaisin ja painan nenän ikkunaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta ajasta luonasi<3!
      Joo, kyllä se ikkunan yhden nenän jäljen kaipaa ;)

      Poista
  4. Kauniita maisemia ja hienoja taidetöitä! Ystävät♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko kyllä upea paikka. Muru on todella lahjakas poika! Ja kyllä ystävät<3!!!!
      Ihanaa tulevaa viikkoa ja mukavaa sunnuntai iltaa!

      Poista