Mökki suljettu.

Tätä asiaa olen pitkittänyt 

mutta eilen kävin sen haikein mielen tekemässä.

Sulkemassa ovet meidän ehdottomasti  mun rakkaimpaan paikkaan.

En osaa selittää kun en itsekkään oikein ymmärrä 

mutta vuosi vuodelta tämä luopuminen tuntuu pahemmalta.

 Sydämeen sattuu, fyysisesti.

Poikkeuksellista tänä vuonna

 oli myös se että Luca vain pääsi mukaan.

Tito sairastui loppu viikosta ja jäi kotiin lepäilemään.

Tuntui lähtiessämme tosi pahalta kun Tito tajusi minne ollaan menossa

kun kaivoin Lucan pelastusliivin esiin.

Oli huonosta olosta huolimatta lähdössä mukaan ja kaksi

kertaa jouduin kantaa pojan takaisin rapun ovelta.

Sydäntä särkevä itku kuului pihalle saakka kun lähdimme

Luca sitä säestäen auton etupenkillä.

Meillä ollut kuitenkin ollut ihan mahtava saaristo kesä.

Neljä ja puoli kuukautta vain ja ainoastaan saaristoa. 

Nauttinut joka hetkestä.

Kesä myös tuonut mukanaan huonoja uutisia

joita mun on

 ollut tosi vaikeaa kohdat ja käsitellä.

Jotain olen tänä kesänä oppinut. 

Elämään hetkessä.