Päätin tänä kesänä että Netflix ja kaikki muut saa jäädä syrjään mökkeilyn ajaksi.
Ostin kasan kirjoja mukaan maalle.
Olen aina ollut suuri dekkari fani, eritoten pohjoismaiset niin kirjat kuin sarjat on tullut koluttua läpi.
Dekkareita en tänä kesänä mökille ostanut.
Sanoisin, aika "huume höyryissä" mun uudellen lukeminen aloitettu.
Ensiksi ahmin muutamassa päivässä Mikael Persbrandtin kirjan "Muistini mukaan"
tämän jälkeen kirjan Jere.
Tällä hetkellä luen kirjaa "Wanted" Janne Nacci Tranbergistä
Mutta sitten itse asiaan.
Meillä täällä jo noin 10 vuotta asustanut yksinäinen joutsen, Anniinaksi nimetty.
On kylläkin uros mutta tällä nimellä kulkenut vuosia kun aikoinaan tytär sen Anninaksi nimennyt.
Olen kesän aikana pääsyt useaan kerran katselemaan ja ihailemaan tätä meidän
saaren kunkkua joka pitää reviiristään huolen jopa välillä todella aggressiivisin ottein.
Iltaisin, saari kierroksen aikana
kaikki muut vesilinnut ajetaan pois.
kaikki muut vesilinnut ajetaan pois.
Olivat me sitten piilossa hiljaa kaislikossa tai uiskentelemassa rannan lähistöllä.
Valkoposkihanhet
aiheuttavat Anniinassa jonkun ihan
mega taistelu moodin eikä armoa annetta.
aiheuttavat Anniinassa jonkun ihan
mega taistelu moodin eikä armoa annetta.
Näistä muutamia saanut vierestä seurata.
Ihailen ja ihmetellen.
Tänään aamulla kaksi merikotkaa leijaili mökkini yläpuolella.
Ajattelivat varmaan saavansa
herkullisen aamupalan kahdesta pienestä villakoirasta.
Pojat sai komennon sisälle.
Minä jäin ulos ihailemaan näitä niin upeita lintuja leijailemassa
korkeuksissa.
Tänään joutui kaivamaan villasukat esiin ja nauttimaan Lauantai päivästä sisätiloissa
koska ulkona koko aamupäivän satanut kaatamalla vettä.
Säästä riippumatta mökillä on hyvä olla.
Mukavaa viikonloppua.
Hyvä Anniina, että ajaa hanhet pois..:)
VastaaPoistaMihinhän hänen puoliso on kadonnut. Joutsenethan ovat yksiavioisia.
Joo, todellakin :) En tiedä minne kumppani kadonnut. Yksin palannut joka vuosi. Olen lukenut jostain että "lesket" saattavat löytää toisensa <3!
VastaaPoista