keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Töpöttely päivä...



Eilen iltapäivällä minulla oli askartelupäivä ;)

Lupauduin tässä taannoin että tekisin 
serkkupojalle kiviin kirjaimia.
(toimivat täällä saariston tuulessa loistavasti servetin pidikeenä
sekä paikkakortteina)

Minulle toimitettiin pussillinen 
kiviä,
joten eilen kaivoin maalipurkin esiin ja aloin töpöttelemään.





Koska serkkupojan ystäväpiiri aika laaja,
ja vieraita käy kesän aikana paljon,
päädyimme tekemään kiviin kirjaimet josta muodostu hänen saarensa nimi.
Ovat kivat koristeet vaikka ruokapöydällä silloin kun eivät ole käytössä.

Koska olin niin yltäpäällä maalissa
päätin myös tehdä pari taulua, yhden sisään ja toisen ulos terassille,
 vanhoihin lankkuihin joita
meri tuonut meidän rantaan.




Kivaa Keskiviikkoa Kaikille!







tiistai 9. heinäkuuta 2013

Illat pimenee...









Täällä mökillä huomaa kuinka illat alkaa 
lujaa vauhtia pimeneen.
Viikossa tapahtunut jo ihan huima muutos.

Ihanaa
 sai tänään pikkukullan takaisin maalle.
Olen erakko sielu ja viihdyn hyvin yksikseni,
mutta kyllä muutaman päivän jälkeen,
 täytyy vaan myöntää,
 alkaa jo
ikävä kalvaan...


Vielä viikko lomaa jäljellä!

Joten fiilistellään....






sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

A few feathers...





Eilen illalla naapuri saaressa syömässä
parasta maistamaani takassa grillatua lihaa!!!!

Ennen lähtöämme saimme oikein todella kunnon 
ukkossateen, en muista koska olisi niin paljon kerralla satanut vettä,
oli kirjaimellisesti kuin joku olisi sitä saavista kaatanut.

Ilta vierähti nopeasti ja iloissa merkeissä,
 pidimme jopa
pienen suomi-ruotsi sanakokeen
eri lintujen nimistä...
(se kuinka me siihen päädyimme onkin sitten ihan 
toinen tarina... :)

Täksipäiväksi oli paljon puuhaa suunnitteila,
mutta on kyllä,
 täytyy myöntää
mennyt ihan lorvimisen puolelle:)

Kyllä maalla on mukavaa!



lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kesän juhliin....







Tämä lomailu näyttää olevan yhtä juhlaa,
ihania illanistujaisia ja hyvää ruokaa.
Täksi illaksi taas menoa,
tällä kertaa naapurisaaressa.

Koska osa tunnelmaa on ehdottomasti
kaunis teemaan sopiva kattaus 
tein tällaisen pikku kollaasin josta voi kehitellä
kesän juhliin kivoja pikku ideoita.

Minulla kattaus täällä maalla aina hyvin
merihenkinen.
 Paljon luonnosta kerättyä,
kiviä, vanhaa puuta ja luonnonkukkia.

Aurinkoiset terkut täältä saaristosta.
Kram,


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kesän lapsi...







Yksin saaressa,
kesän lapsi lähti
viikonlopuksi ystävien luokse.

Muistan niin vielä sen päivän,
R täyttänyt juuri kolme viikkoa ja tulimme saareen
juhannuksena ja olimme täällä koko kesän,
pois lähdimme vasta syyskuun alussa.
Ihania muistoja.

Nyt siitä kulunut kuusitoista vuotta...

Alkukesästä pelkäsin,
että R ei enään haluasi tulla mökille,
ei mitään tekemistä,
kaupungissa kivempaa (?)!
mutta iloisin mielen olemme saaneet täällä
yhdessä kesää viettää.

Edessä pitkä "to do" lista,
mutta katsotaan mitä saa aikaiseksi :)

Kesäistä viikonloppua Teille kaikille
ja kiitos Nuppu Home ihanasta tunnustuksesta,
yllätti ja lämmitti.


torstai 4. heinäkuuta 2013

Dear Cousins...




Tänään sain aamupäivällä puhelun
"hei täällä olisi nyt naisenergiaa vanhalla savustuspaikalla,
tehdäänkö sinulle kunnon polku? "

On nimittäin niin, että että
mun mökin ja meidän saaren hiekkarannan välinen
peikkometsä kaadettiin,
tilalle istutettiin aivan mieletön määrä
koivuja joka sai aikaan sen että
aukio villiintyt aivan viidakoksi.

Minä; käärme ja punkkikammoisena
heinä ja koivuallergikkona
en ole suostunut 
vuosiin kävelemään viidakon läpi
vaan olemme liikkuneet mökiltä toiseen ainoastaan veneellä :)

No, tänään serkkutyttöjen ja kummitädin
kanssa raivasimme polun,
hurjalla serkusenergilla,
minä
allegialääkkeiden ja astmapiipun voimalla :)

Nyt on highway to the beach raivattu,
jossa skålailimme meille, kesälle ja 
Ystävyydelle!

Olen onnekas ja onnellinen!











keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kun ei millään malttaisi...





WAUDE,
kuinka upea
 tyyni ilta!

Päivä puuhasteltu, oikeen urakalla,
puita kaadettu ja oksia karsittu,
huomenna urakka jatkuu.

Iltauinilla meressä,
minä
 jota ei mereen saa ennenkun vesi +25,
pikkukultakin ihan ihmeissään:)

Meri niin tyyni,
 bleke, 
sanotaan meillä,
ihana kynttilä valaistus ulkona,
terassilla,
lämmin kesäyö.
ei malttais millään mennä nukkumaan.