Innostuinko sittenkin liian aikasin?!

Lauantaina innostuin siivoamaan parvekkeen

ja olin oikeasti niin intoa täynnä kevään auringosta, 

nopealla vauhdilla sulavasta lumesta sekä siitä että taas alkaa se

ihana aika jolloin voin ottaa

"kesähuoneeni" käyttöön.

 Joo, sainkin, melkein yhdeksi kokonaiseksi päiväksi...

Kunnes koitti SE Maanantai.

Tuntui että lunta satoi enemmän kun koko talvena yhteensä.

Tyttären kanssa sovittu sellainen "kiva" ulkoilupäivä...

Toteutuihan se ulkoilu, mutta se kiva 

oli kyllä kaukana meidän retkestä,

 siis mun mielipide.

Märkää lunta niin paljon että käveleminen ihan tuskaa

karvanaamat kahden minuutin jälkeen niin lumipalloja täynnä

että eivät hangessa päässeet enään omin jaloin eteenpäin.

Joten ei kun takas autoon, minä repsikan paikalla kaksi

sulavaa lumipalloa sylissäni joista toinen vielä päätti

kärsiä matkapahoinvoinnista ja oksensi mun syliin.

Pakkashousut aivan likomärkänä ja oksennuksessa

saavuimme kotiin ja mun fiilis ei ehkä ihan paras mahdollinen

johon tytär kommentoi "miks sä oot aina noin negatiivinen..."

Jätän nyt kirjoittamatta sanat jotka suustani pääsi,

Titon kuva alla kuvailkoon mun fiiliksiä.

Pikkubroidi otti tapansa mukaan kotiin päästyään

rennosti eikä välittänyt tuon taivaallistakaan

mun ärräpäistä ja korvista tulevasta savusta.

Sohva siirretty takasin ikkunan eteen jossa Tito

vahtii kaiket päivät joten mulla on nyt se ihan oma Verisure.

Paitsi tänään kun oli pojalla sattunut pikku kömmähdys...

Oli varmaan hakeutunut pikkubrodilta piiloon, omaan rauhaan mun

pellavalakanan sisälle, eikä löytänyt enään tietä sieltä pois. Kotiin tullessani

mun sängyssä haukkui pussilakanan sisällä seisova harmaa kummitus.

Kivaa viikkoa täältä Kolmen Kahjon Kodista :)