maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaispäivä….






Ihana päivä,
R tuli kotiin kotiin.

Viihtynyt Sallassa todella hyvin,
ilmeisestä jopa lähdössä sinne takaisin työharjoittelu jaksolle
jos kaikki palaiset vaan loksahataa paikalleen ;)

Niinkuin tuossa taannoin kirjotinkin,
kuinka sitä kaipaa sitä omaa aikaa,
mutta kyllä tämä kymmenen päivää ollut 
yhtä suurta ikävää.
Tätäkö tämä napanuoran katkaiseminen on????

Eilen jopa koirakin alkoi kärsiä ikävää,
ihan sydäntä särki, kun kävi välillä R:n huoneessa,
ja tuli suru silmissä,
häntä koipien välissä sieltä pois.
Mikä riemu ja ilo kun meidän puuttuva lenkki saapui kotiin tänään!




Ihanaa kun olet taas kotona,
My precious!






sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Changes part ONE...







Täällä rannikolla on puhaltanut muutoksen tuulet;)

Kaikki huonekalut uusilla paikoilla,
kovalla kädellä karsittu tavaraa ja pakattu laatikkoihin kaappiin.

Minimalistia minusta tuskin koskaan tulee,
mutta tämä karsiminen tuntui nyt hyvältä.

Tänään vielä edessä pientä hienosäätöä
ja sitten vajoan sohvan syleilyyn kirjan kera.







Mukavaa sunnuntai päivää teille kaikille!







lauantai 4. tammikuuta 2014

Time...


              
Aika, Tid, Time
Lentää, flyger, flies!

Tänään sellainen päivä,
tuntuu,
että aika,
päivät
vuodet,
rientää
liian nopeasti,
arjessa, kiireessä,
elämässä.



Aika pysähtyä,
arkeen,
hetkeen,
uuteen vuoteen!

Nautitaan
hetkistä,
hyvistä,
rakkaista,
lämpimistä.






torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi Vuosi -uudet kujeet...



Uusi vuosi lähti täällä käyntiin mukavilla jutuilla 
ja
 HETI 
megamuutoksilla!!!

Uuden vuoden aattona oli ilmestynyt uusi Talo ja Koti 
lehti jossa juttu meidän kodista
ja
  WAU
 iloinen ylläri oli että meidän koti oli jopa päässyt kanteen!!!!

Kotimme kuvasi lahjakas kuvaaja Camilla Hynynen,
johon minulla on ollut ilo tutustua kahden + meidän koti kuvasten
myötä
 (päässyt "hyttysenä kattoon" seuramaan Camillan työskentelyä)
osallistumaan yhteen Camillan järjestämään valokuvaus kurssiin
ja 
saanut hänestä myös ihanan uuden ystävän!
(Camillan ihanaan blogiin pääset Naps täältä)





Minulla vaihtui uusi vuosi kotosalla,
yksin,
 kera huonekaluja siirrellen;) 

Mun kultamuru edelleen Sallassa laskettelemassa
loppiaiseen asti
ja joo,
 tietty olisi ollut loistava mahdollisuus lähteä
kylille humputteleen,
mutta mikä sen hauskempaa kuin skumpan voimalla,
laitella kotia uuteen vuoteen.

Joten minun uusi vuosi alkoi
uudessa sisustustuksessa,
vähän niinkuin uudessa kodissa,
puhtaalta pöydältä :)



Uuden vuoden lupauksiakin täällä tehtiin, 
montakin,
taisin tehdä samat viime vuonnakin,
todella huonolla menestyksellä,
 mutta nyt uudella tarmolla,
vuoden viisaampana:)

Monta uutta lukijaakin on tiensä löytänyt tänne,
mukavaa ja teette minut onnelliseksi!
(ja tietty myös te kaikki muut ;) )

Edelleen pahoittelen kovasti että olen niin huono kommentoimaan,
koska tiedän kuinka mukavaa näitä kommenteja on itsekkin saada,
mutta seuraan ahkerasti teidän kaikkien ihanaisten blogeja
ja ammennan niistä uskottoman paljon inspiraatioita niin töihin kuin kotiin.
Joten KIITOS teille sielä ruudun toisella puolella <3!!!

Huh, tulipa nyt tekstiä,
sen lupaan,
tästä EI tule tapa!!!!!:)))))

Ihanaa alkanutta vuotta,
tehdään tästä entistä parempi ja onnellisempi vuosi!



maanantai 30. joulukuuta 2013

Muutosta…




Näin uuden vuoden kynnyksellä muutosten tuulet
puhaltaa, lujaa
koti
ihan hyrksyn myrskyn,
kaikki laitetaan nyt uusiksi,
kotona,
elämässä,
lupauksia,
otan rennommin,
en stressaa,
elän,
tätä hetkeä.

Parempaa vuotta kohti,
uskoa täynnä
iloisin mielin!




sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Sunnuntai suunnittelua...




Täällä mennyt päivä sisustuslehtiä
selaillen ja inspiraatioita etsiessä.

Näin uuden vuoden kynnyksellä iskee aina tämä
sama tunne että halusi laittaa koko kodin uusiksi:)

Paljon ihania ideoita pää täynnä
joten saas nähdä kuinka tässä käy….

Sunnuntai terkuin,

torstai 26. joulukuuta 2013

A good Christmas….






Ihana JOULU kohta takanapäin,
ja arki häämöttää…

Tämä oli vähän erilainen joulu meille,
kun vietimme aaton kolmisen kotosalla,
mutta eilinen meitä oli sitten jo 20 henkilö, minun kummitädin luona, 
serkkuja, pikkuserkkuja tyttöystävineen...

Tänään vielä toisen serkun luona
ja jopa pikaisen vielä lahjojen jakoa
ja pienten lasten joulu riemua!

Meidän pikku tonttu tästä kaikesta 
jo hieman väsähtäneenä tuumaa
että kiva joulu takana 
arki alkaa;)

Meillä täällä hetkeksi koti muutenkin hiljenee
kun mun pikkukulta lähtee serkkupojan kanssa
Sallaan yli viikoksi lasketteleen ja nauttimaan talvesta!

Emme ole  kuutentoista vuoteen olleet koskaan
näin kaunaa erillään joten saas nähdä
kuinka kova ikävä äidillä tässä tuleekaan...


Toivottavasti teillä kaikilla ollut
yhtä upea joulu kuin meillä
ja mukavaa tapaninpäivä iltaa!