Tiedän minne mennään,
mun kamu
ottaa kameran mukaan.
Pääsen sinne,
polku,
tutut tuoksut
vapaus!
(kun vaan muistan malttaa,
ja totella kamua)
Kohta se päästä mut irti,
snift,
saan juosta lujaa sen edessä,
ihan vaan juoksemisen ilosta,
käännyn ja varmistan
joo,
kamu
se tulee perässä,
kameransa kanssa
ainahan se niin tekee,
mutta hyvä varmistaa,
jos se vaikka eksyisi
eihän se haista tätä reittiä....
Nuuskin,
haistelen,
mun karvakaveri on käyny täällä.
Kamu ei kyllä tiedä ketkä :)
ja joku muukiin, uusi....
selkeesti tyttö,
nostan jalkaa,
jätän terveiset.
Jaaha,
käsky,
paikka,
no joo,
poseeraan jos saan sitten taas
luvan mennä...
Paljon ääniä ja tuoksuja
jota toi mun kamu ei kuule eikä haista...
Nautin ja tarkkailen,
ilmoitan kyllä kamulle
jos jotain
epäilttävää...
Ai,
ollaan jo täällä,
kohta se käskee minut sivulle,
ilmoitaa,
remmi kiinni.
Kertoo että mennän kotiin,
(aina se tekee niin)
kai minä nyt sen teidän,
fiksu kun olen.
Juon kotona vähän vettä
ja
menen makaan
kamun vierelle sohvalle kun se
taas tekee omiaan sillä ihme koneella,
huokaisen syvään
ja suljen silmäni.
Wuff!
( minun puolesta)
mun kamu
