Lomautus tunnelmia

Minulla tilanne että joka toisen viikon töissä ja joka toisen kotona.

Jota jatkunut jo yli kuukauden.

Aluksi tilanne jopa vei yöunet ja kiristi kaulaa kuin liian piukkaan laitettu kaulahuivi.

Prioriteetit kun päässään laittaa uusiksi.

Tilanne on, mikä on eikä murehtimalla muuksi muutu.

Isosti kiitollinen olen myös sitä että saan tehdä töitä joka toinen viikko.

Tyttäreni työt totaalisesti loppunut ravintolassa ja kuinka pitkäksi aikaa?
Myönnettäköön että huoli tästä miten

 pärjää kun omakin tilanne taloudellisesti toisenlainen.

Viime Sunnuntaina, äitienpäivänä, parveketta siivotessani huomasin tämän 

aivan minun parvekkeen ulkopuolella olevaan vaahteraan rakennetun pesän.

Näitä nyt seuraillut päivittäin.

 Naapurit ja ohi kulkevat saattavat kyllä ihmetellä parvekkeelle viritettyä 

kamera jalustaa ja minua sielä kameran takana :)

Nämä pienet untuvikot kasvaneet hurjaa

 vauhtia ja tänään jo yksi pikkuinen kuiva harjoitteli lentämistä.

Luin, että nämä räkättirastaat lentävät pesästä ennen kun oikeastaan osaavat lentää.

Niin toivon että saan ikuistettu myös tämän.

Todettiin yhdessä, selvitään.

 Olen ottanut kaiken irti näistä ylimääräistä kotoiluviikosta.
Ronja ollut aina pari päivää täällä kun en ole ollut töissä.
Tehty yhdessä ruokaa, leivottu, ulkoiltu tai vaan maattu ja katseltu yhdessä jotain sarjaa tai leffaa.
Ihan parasta.
Eilen tehtiin roadtrip Turkuun mutta tästä matkasta joskus myöhemmin.

Kun hain Ronjan kotiin Keskiviikkona, kaatosateessa, ajettiin Roihuvuoren kautta.

Saatin olla kylmässä ja sateisessa säässä ihan kaksistaan.

Kotonakin pikkaisen järjestystä laiteltu uusiksi parvekkeen siivouksen myötä.

Mulla kun on se punainen lanka aina ollut se kodin juttu.

Koiruudet tämän tilanteen myötä lisääntyneet meidän pienessä taloyhtiössä.

Ennen tätä täällä asustellut kolme, mun kaksi ja naapurin rapun ystävättären koira Miina.

Tänään laskin että näitä karvakuonoja täällä kahdeksan joista neljä pentua.

Kuvassa naapurin utelias Pablo.

Mun karvakuonot nauttineet mun kotona olosta ja Luca eritoten Ronjan kotona piipahduksita.

Lucalla ja tyttärelläni

 jonkinlainen maagien yhteys jota ihana katsella.

Loivat varmaan tämän ikuisen yhteen kuulumisen kun haimme tämän silloisen pienen käteen mahtuvan rääpäleen

 Oulusta kaksi ja puoli vuotta sitten.

Kotiintulo matkan nukkui turvallisuutta tuntien tyttären sylissä.

Ihanaa viikonloppua!

Lupasitteko jotain?

Kolmesataakuusikymmentäviisi

tyhjää sivua.

Mitäkö lupasin vuodelle 2017?

Olla enemmän armollinen itselleni,

 stressaamatta, 

pitäväni itsestäni parempaa huolta.

NOup!

 Lupasin olla enemmän läsnä

äitinä ja ystävänä.

Koska se on tärkeintä.

Tiedän,

 että te tiedätte jolla paikka mun sydämessä <3!

Kiitos että olette.

Takasin normi arkeen

Nyt on vähäksi aikaa kaikki juhlat juhlittu

(kuukauden sisällä kahdeksat)

ja 

voi palata normi ruutineihin.

Kaikki ruusutukin meillä kuihtuneet:)

Onneksi nämä piikikkät kaverit vielä

vuodenkin jälkeen viihtyvät meidän seurassa.

Tässä kirjoittaessani aloin miettimään

koskahan viimeksi saaneet vettä,

kolme kuukautta vai puoli vuotta sitten?!

Taidan nyt heti antaa näille pikkutilkan vettä.

Sen jälkeen iltalenkkille metsään 

mutta täällä rannikolla niin kylmä että vilukissana

joudun varmaan kaivaan untuvatakin kaapista.

Ps: Telkkarista tulee 21.00 Kasipallo,

itse elokuvan kaksi kertaa näheenä, suosittelen,

mutta myös voin kertoa että

tämä realistinen tarina on katsomiskokemuksena

todella rankkaa katsottavaa.

Jopa niin rankka ja realistinen että kun rakkaan ystäväni kanssa

kävimme tämän elokuvissa aikoinaan katsomassa,

ystävän joka nähnyt ja kokenut tällaista elämää todella läheltä

oli melkeen lähdössä elokuvateatterista pois,

mutta kädestä pitäen katsoimme elokuvan loppuun. 

Hetkessä elämistä

Tänään heräsin 

6:12, 

itsestään

Hei WHAT, minä joka vapaapäivinä voin

nukkua puoleen päivään?!

No ihan en tällaiseen hetkelliseen aamuvirkku oloon

lähtenyt mukaan,

nautin aamukahvit parvekkeella

 kietoidun torkkupeittoon 

ja nukahdin uudelleen lintujen viserryksen säestyksellä

parvekkeelle.

(tytttären kommentti herätessään

"oot sä vaan niin kahjoa")

Mega pitkä aamulenkki Titon kanssa,

ihan kesän kauneita aikaa

luonto nyt kauneimmillaan

sekä 

allergikon nenä herkemmillään, 

yksi peini aivastus ja puolet on poissa:)

Lomalainen nauttii,

 sekunteista

minuuteista

tunti kerrallaan.

Ilta ja hiljentyminen...

... ja suru uutisten päivä.

Rakkaan, niin tärkeän, lapsuuden ystävän

 isä 

nukkui pois aamulla.

Toinen ystävä menetti myös

ystävän, sielunkumppanin,

uskollisen ystävän.

Se suru jota tunnen,

ei sanoiksi voi tänään pukea.

Tänään hiljennyn

 ja

sytytän kaksi kynttilää.

Uutta, oman mukavuusalueen laajentamista...

                                 

Tänään käynyt tutustumassa uuteen työpaikkaan, ja olo jotenkin rauhallinen ja pikkuinen innon kipinäkin heräsi, vaikkakin mikään ei poista tätä surua ja haikeutta minkä taakseen joutuu jättämään. 

Tänään puhuimme paljon myös siittä kuinka vaikeaa on astua uuteen, oman mukavuus alueen ulkopuolelle.  Kuinka helppoa on kaikki tuttu ja turvallinen... Mutta uudet haasteet tuovat myös paljon uutta kipinää, sekä näen tämän myös jonkinlaisena itseni kehittämisen ja kasvun mahdollisuutena. 

Kiitos sinulle J tästä päivästä! Ajelin kotiin hymyssä suin, vaikka matka edelleen yhtä pitkä :) 

Illan kruunasi kyläily naapurissa, rakkaan ystävän luona, mokkakakkua syöden, ja ihanan pikku taaperon naura kuunnellen! 

                                                                    PiaB

Viikonlopun viettoon...

                                      

Huuuh, mikä jakso " vain elämää " Olo niin herkkä ja jotenkin haavoittuvainen. Johtuu kylläkin koko tästä viikosta, menty vastoinkäymisestä toiseen, mutta joo tämä vain Elämää! 

Huomenna heitetään ilon vaihde päälle ja lähdemme viettämään ihanaa viikonloppua rakkaan ystävän luokse, maaseudun rauhaan Camillan luokse, hänen niin tunnelmalliseen kotiin.  Voi kun odotan tätä tapaamista. Ja on meillä myös juhlan aihetta, Camillan kuvaama kotini julkaistaan myös Virolaisessa sisustuslehdessä Kodu&Aed sekä mökkikuvat näemme sitten ensi kesällä. 

Ehkä joudumme avamaan viinipullon:) 

Mutta olen niin sitä mieltä, jos elämä ei olisi ylä/alamäkeä sitä ei osaisi arvostaa ja asioita pitäisi itsestäänselvyytenä. Niinkun serkullani on tapana sanoa, varsinkin minulle (!) maasta se pienikin ponnistaa:)))) 

                                                             Puss kaikille,

                                                                    PiaB 

Tapahtuma rikas viikonloppu ja pikku potilas...

            

                            

Mikä viikonloppu!!!!! Lauantaina käytiin sulkemassa mökki. Aina yhtä surullista, olisihan varmaan vielä saattanut olla monta kaunista ja lämmintä viikonloppua jäljellä, mutta kun ei voi tietää mihin  suuntaan nämä syysilmat menee, suljimme nyt. 

      

Isäni asuu mantereen puolella, josta lähdemme saareen, joten sulkemisen jälkeen menimme hänen terassille nauttimaan ilta-auringosta sekä muikuista, savu siiasta ja jälkkäristä, jäätelöstä. Tätini hoidossa nämä mun pikku rakkaspakkaus pellavapäät, joten naurua ja vauhtia riitti, kunnes...

.... Tito oli kadonnut. Ja tää tapahtuu tasan joka kerta kun vaarin luona kyläilemme, nimittäin naapurissa asustaa pikkuserkun ihanalle tuoksuva, sata kertaa suurempi narttu, joten tiesin minne lähteä poikaa etsimään.

Mutta nyt, neiti pihalla, kytkettynä, ja koki tietty Titon ei tervetulleksi sen reviirille. Sitten kaikki sattui sekunneissa, pääsin paikalle samaan aikaan kun Tito, ehdin sanoa paikka, Tito istui! mutta lähti sitten minua kohti, jolloin narttu hyökkäsi Titon kimpuun, otti suuhun ja meidän pikku mies huusi kuin pistetty sika. Minä ryntään koirien luokse, otan nartun leoista kiinni, kumminkin käsin ja kaikin voimin avaan koiran  suun niin että saan Titon pois suusta... 

Tito tietty aiva shokissa, minä myös, tärisen kun haavan lehti, Tito  ontui jalkaa, ja vatsan puolelta vuoti verta, autoon, soitto, missä päivystävä eläinlääkäri ja menoksi.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, pari pientä pintahaava, yksi kyljessä ja toinen pikku pojan pilissä, siksi kaulus ettei päässe nuolemaan, voimakas kipulääkitys, pippelin takia:) 

Lääkärikin totesi, että Titon onni että koira tosissaan purrut,  muuten asiat olisivat ollut toisin.

Taas muistutus siittä, että tämä elämä on arvokasta ja todellakin hiuskarvan varassa, ikinä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. 

                                       

                                                     Suukko ja halaus, PiaB 

Kohti uusia haasteita...

...tänään se nyt on selvinnyt,

tulevaisuus,

uusia haasteita edessä,

iloitsen,

mutta myös iso suru ja murhe,

kaikesta mitä taakseen jättää,

upeat, rakkaat, 

jonka kanssa jaettu alamäet,

isot onnistumiset,

itkut, naurut,

elämän ilot ja surut...

Olo haikea, surullinen...

Mutta onnellinen siittä että olen saanut 

kokea nämä kolme mielettömän upeaa vuotta,

teidän kanssa,

ja vaikka asiat muuttuu,

tämä säilyy,

aina,

 minun sydämessä!

PiaB

 

 

Pikku potilas...

Luulin vain suureksi ikäväksi sunnuntai iltana

kun rannikon jengistä yksi tärkeä lenkki puuttui,

ja meidän poika piristyikin kovasti maanantaina

kun saatiin kultakimpale kotiin,

mutta sitten suru ja apatia iski uudelleen,

ei kun Gislen luokse,

eläinlääkärin,

ja nyt meillä tällainen pieni surkea tötteröpää,

kipulääkityksellä ja antibioottikuurilla.

Ikävä mutta niin tarpeellinen 

kapistus,

tuo inhottava, epäkäytännölinen

 tötterö.

Pienellä miehellä mennyt itsetunto nolliin,

kotona törmää huonekaluihin, 

turvallinen sohvapöydän alla,

iltapisulla ei voi nuuskia lyhtypylväitä ja puunrunkoja,

tötterö päässä törmää kaikkeen ennen kun edes päässyt lähelle,

sen jälkeen ei liikuta senttiäkään,

haluan vain syliin:(

Nyt toivomme vain paranemisia,

pikaisia!

Minä ja mun kamu, lenkillä....

Tiedän minne mennään,
mun kamu

 ottaa kameran mukaan.

Pääsen sinne,

polku, 

 tutut tuoksut
vapaus!
(kun vaan muistan malttaa,
ja totella kamua)

Kohta se päästä mut irti,

snift,

saan juosta lujaa sen edessä,

ihan vaan juoksemisen ilosta,

käännyn ja varmistan

joo,
kamu

se tulee perässä,
kameransa kanssa

ainahan se niin tekee,
mutta hyvä varmistaa,
jos se vaikka eksyisi
eihän se haista tätä reittiä....

Nuuskin,

haistelen,

mun karvakaveri on käyny täällä.
Kamu ei kyllä tiedä ketkä :)

ja joku muukiin, uusi....
selkeesti tyttö,
nostan jalkaa,
jätän terveiset.

Jaaha,
käsky,
 paikka,
 no joo, 

poseeraan jos saan sitten taas

luvan mennä...

Paljon ääniä ja tuoksuja

jota toi mun kamu ei kuule eikä haista...

Nautin ja tarkkailen,

ilmoitan kyllä kamulle

jos jotain 

epäilttävää...

Ai,
 ollaan jo täällä,

kohta se käskee minut sivulle,
ilmoitaa,

remmi kiinni.

Kertoo että mennän kotiin,
(aina se tekee niin)

kai minä nyt sen teidän,

fiksu kun olen.

Juon kotona vähän vettä
 ja 
menen makaan

kamun vierelle sohvalle kun se 

taas tekee omiaan sillä ihme koneella,

huokaisen syvään

ja suljen silmäni.

Wuff!

( minun puolesta)
mun kamu

Minun loma, ihana...