Ilmassa hyvää mieltä ja mukavaa yhdessäoloa

Se tunne kun talvipakkasella lämpö vyöryy kuin hyökyaallon tavoin

joka suonista sisälle kehoon.

Hengittää syvään ja on pakahtua luonnon kauneudesta.

Tuntea kuinka auringon säteet lämmittää tuulesta kylmentyneitä poskia.

Mikä kaikista parasta, rakkaiden seurassa.

Tyttäreni ja ihanan ystäväni, kikkarapää Fridan kanssa.

Meille kaikille tämä talvinen ja luminen Suomenlinna oli uusi kokemus.

Fridan kanssa kävimme viime vuonna Tammikuussa kuvailemassa,

 itseasiassa minun syntymäpäivänä,

 lumetonta Suomenlinnan luontoa ja auringonlaskua myrskytuulessa.

Ihastellen aaltojen ilotulituksesta.

(Postaus täältä.)

Nyt meri jäätynyt mutta aaltojen syvän huminan ja mörähtelyn saattoi kuulla

 sekä nähdä

kohdissa jossa jään pinta silkin pehmeää.

Jos joku kysyisi, onko meri kauniimpi jäätyneenä tai aaltoineen.

En osaisi vasta.

Meri minulle aina sydäntä lähellä.

Kaunis, kiehtova, maaginen ja kunnioitusta herättävä.

Toistin varmaan kaksikymmentä kertaa 

tämän melkein neljän tunnin aikana ääneen

"en kestä, täällä niin kaunista"

Kiitos ikimuistoista päivästä R& Frida.

Auringonlaskua ihailemassa

 Näin heti aluksi on pakko todeta kuinka mun sydän sulaa. 

Helmikuisena pakkasiltana kun saa ihailla auringonlaskua.

Oikeasti, nyt mennään valoa kohden usean minuutin verran päivässä.

Aurinko on hellinyt talvilomalaista melkein kaikki päivät mikä parasta.

Kuitenkin joka vuosi toistuu sama ilmiö.

Totaalinen lamautuminen.

Mun sielu ja mieli juuri tottunut pimeyteen.

 

Yhtäkkiä tuntuu kun heräisi 

keskellä yötä siihen että joku laittanut päälle

 maailman kirkkaimmat valot.

Haluasi vaan uppoutua päätä myöden lämpimän untuvapeiton alle.

Sanoa, sammuta valot, nukun vielä hetken.

Eilen kuitenkin nautin valosta ja auringosta.

Aamupäivällä tehtiin pitkä lenkki karvakuonojen kanssa.

Aurinko tuntui hyvältä ja jopa lämmitti kasvoja.

Ihana vanhempi pariskunta jotka totesivat hymyilen meidän kohdatessaan

kamerani  kaulalla nähdessäni "paras päivä kuvata"

Totesin, niin totta!

 Taidan viedä pojat kotiin ja ajan Emäsaloon.

Kotiin tultuani soitin. Varattu. Laitoin viestien.

"Lähden kuvaamaan Emäsaloon auringonlaskua."

Hetken päästä sain vastuksen.

"Tuun kans, noin 1h päästä siellä."

Tullut jo perinne yhdessä käkkäräpään kanssa.

http://www.visualaddict.fi/

Seuraava valloitus on Porkkalanniemi😊

 i

Talvilomalla ei etelään lämpöön tänä vuonna päästy.

Mutta olihan kuitenkin päivä jolloin tuntui että olisin lähtenyt arkitselle matkalle.

Kevättä kohden, auringonvalossa!

Me ollaan talvilomalla

 

Meillä on talviloma, eka koskaan meidän ton emännän kanssa.

Näihin aikoihin se on pakannut matkalaukun.

Täyteen jotain hepeneitä jossa se jäätyisi talvipakkasella sekunnissa.

 Tiedän että se rakastaa villapaitoja ja villasukkia 

mutta sellaisia en ole talviloma laukusta koskaan löytänyt.  

Tito on osannut odottaa tätä enemmän kuin minä.

Kun emäntä avannut vaatekaapin, ihan vaan siivotakseen alkaa Isobrodin ero ikävä.

En ymmärrä.

On se useasti lähtenyt, vienyt hoitoon ja aina tullut takasin.

Ja mulla ollut lätkäjätkän sylissä hyvä olla!

Meillä ollut aina ihan paras hoitopaikka kun emäntä pakannut matkalaukkunsa.

Titosta vaan tullut sellainen mammanpoika .

Onhan se jo aika vanha ja pikkaisen välillä kärttynen.

Mutta niin se kai menee...

Emännän isäkin joskus sellainen.

Kun meidän lenkit menee liian rajuksi, se puuttuu.

Brodin takajalka kun muutaman kerran saanut leikeissä sieoiltaan.

Emäntä makaisi varmaan mielellään bikiinit päällä jossain.

Mutta no, me nautitaan sen kanssa täällä.

Sillä pipo ja pakkashaalarit.

Hän myös nauttii!