sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Josko nyt tänään, viimeinkin...




 via
Tänään edessä urakka,
jota olen ollut tekemässä kohta kuukauden päivät,
mutta
aina on tullut eteen jotain tärkeämpää :)

Eli eikun hommiin,
meillä paistaa kohta aurinko myös sisällä :)

Auringonpaistetta myös teille!





perjantai 26. huhtikuuta 2013

Jaa että mitä kaipaan...



Näin synkkänä, kylmänä, tuulisena ja sateisena päivänä
kaipuu vaan kasvaa.
Melkeen sietämättömäksi.

Tahtoo, haluaa, odottaa aikaa että pääsee

Merelle...



Saaristoon...



saa tuntea hiekan kosketuksen
varpaidenvälissä...



sekä nauttia ihanista kesäpäivistä ja illoista
rakkaiden kanssa meren äärelllä...



Sitä minä kaipaan!!!

Entä Sinä?

Viikonloppuja ihanaiset,


torstai 25. huhtikuuta 2013

Aurinkoinen torstai-ilta...










On tämä niin upeata,
näin illasta kun tulee töistä pikkulinnut
lauleskelee ja aurinko paistaa lämpimästi.

Tästä meinaan nyt nauttia ihan täysin siemauksin,
nimittäin jos säätietohin uskominen,
viikonlopuksi odotettavissa vesisadetta, mutta
eihän me tällaista uskota,
eihän :)

Kivaa viikonlopun odotusta,


Pikku prinsessa...






Nyytti pehmeä syliisi annettiin,
se vauvalta tuoksuu, on lämmin niin.
Se itsekin varmaan tietää sen,
et sulattaa jokaisen sydämen.

Hiustupsusta pieniin varpaisiin,
se on IHANA, 
IHANA niin.






tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tunnustuksia...


Viime viikolla sain peräti kaksi ihanaa tunnustusta.

Ensimmäisen sain ihanasta  Souliina blogista,
käykää ihmeessä kurkkaamassa



Tätä en pistä eteenpäin koska tähän olen jo kertaalleen vastannut,
mutta kaunis kiitos Souliina <3!

Toisen tunnustuksen sain blogista Periferia,
  sinulle kanssa Riikka lämmin kiitos <3!



I love your blog-tunnustuksen pelisäännöt:


1. Kopioi post it-lappu blogiisi
2. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka tunnustuksen myönsi.
3. Annan tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it-lapulla ja toivo että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämän tunnustuksen jaan seuraaville ihanille blogeille:

sekä

Heips ja kivaa päivää kaikille,



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ihanaa eilistä ja pientä muutosta...



En elä eilistä,
 vaan aina tätä päivää,
ja täysillä,
mutta koska eilis päivä oli NIIIIN täydellinen
en enään illalla ehtinyt sitä kanssanne jakaa.

Lauantai aamuyöstä syntyi kovasti odotettu pikku prinsessa 
tähän maailma maailmaan 
ja saimme eilen jo käydä tutustumaan tähän pieneen ihmeeseen



Kauniin ja herkän tutustumisen jälkeen matka jatkui rakkaan serkkuni luo joka
perheineen palannut parin kuukauden Amerikan matkaltaan,
jonne kylläkin paluu matka taas syksyllä,
mutta ihanaa,
kesä edessä ja saan maalla ja myös täällä kaupungissa
 touhuta näiden pikku pellava päiden
kanssa.



ja aamulla kun ensinmäistä kahvikupillista join, lehteä lukien,
keittiössä 
ja sitten toisen parvekkeella,
jouduin vaan toteaman ettei keltainen seinä ole minun juttu
( vaikkakin oli aurikoinen ja livenä tuhatkertaa parempi
kuin miltä kuvissa näytti) 
mutta häiritsi suuresti että meidän punainen,
 anteeksi,
 musta lanka
jotenkin katkesi keittiöön...

...eli nyt näin,
 ja minä tyytyväinen tähän langan jatkumoon :)
( Tämä ei lähde huomenna :) )



IHQQ viikkoa,