sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sadepäivä saaristossa...












Viikonlopun juhlat juhlittu
ja tänään niin kotipäivä.

Aamupäivällä ennen sadetta pihan siivousta
mutta sateen alkaessa sisustelua sisätilaoissa.

Innostuin siirtämään ruokapöydän ja sohvan paikkaa 
ja olen muutokseen todella tyytyväinen, 
nyt :)

Vaikka meidän mökki pieni onkin,
täälläkin huonekalujen paikat muuttaa aika tiuhaan tahtiin.

Mutta nyt hyvä näin,
takkaan lisää puita ja kirjan kimppuun.




Yhtä juhlaa...













Eilinen päivä vietetty sisätiloissa
sadetta pidellen,
mutta illalla saimme nauttia jälleen upeasta ja aurinkoisesta
kesäillasta.

Iloinen saaristolaisjegi
kokoontui illalla viettämään
hatulla tai ilman juhlaan:)
syömään ihanaa kalapainotteista illallista,
graavilohta, savustettuja ahvenia ja kuhaa,
mums!

Tänään nukuttu pitkään,
muutaman illan valvomien on vaatinut veronsa,
mutta eihän se haittaa,
kun ollaan
 LOMALLA!



lauantai 29. kesäkuuta 2013

Holiday part 2...













Lomalla jälleen!

Eilen vietimme iltaa serkusten kesken,
oli veneen kastajaista,
aivan mielettömän hyvää ruokaa,
grillissä valmistettua mustikkapiirakka(!)
sekä paljon iloista mieltä ja naurua
joka jatkui myöhään aamutunneille asti.

Olisko loma voinut upeammin alkaa.

HAPPY!

Ihanaa viikonloppua kaikille!



torstai 27. kesäkuuta 2013

Tuttavuuden tekoa...







Täällä tutustutaan,
hih,
objeektiivin kanssa :)

Voi kuinka hauska pieni SKARPPI uusi kamu,
ei ehkä vielä olla ihan sinut,
suurin kynnys on varmaan se,
etten pääsee zooman,
ja valotusten kanssa lievää hakemista,
mutta kyllä meistä vielä hyvät ystävät tulee!

Päivä vielä,
ja sitten tää pikku perhe lähtee lomalle part 2.

IHQUUUUU!

Viikonloppu menee kyllä niin juhlinnan puolelle,
huomenna parin serkun kesken illanistujaista,
ihan muuten vaan :)
ja 
lauantaina on sitten sanotaanko vaikka 
kesän kunniaksi juhlat,
hatulla tai ilman :)

Kyllä me saaressa aina joku juhlan aihe keksitään!

Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja vielä
parempaa VIIKONLOPPUA!





keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Tyynystä mattoon :)




Tää on niin tätä,
osta yksi tyyny,
ja 
vanhat matot ei enään sovi ollenkaan :)

Onneksi "naapuri" kaupasta löytyi
kun sattuman kaupalla,
pikainen apu 
tähän ongelmaan,
hauska ja helppohoitoinen matto,
ehkä hivenen etninen,
mutta just tähän "moodiin" sopiva.

eiks vaan aika nice?!







tiistai 25. kesäkuuta 2013

Hah, sikaarimummo muutti meille...





Me so HAPPY!

Ihastuin niiiiin tähän tyynyn kun näin sen DIVAANI- lehdessä
joskus alku keväästä.

Vihdoin se meillä.
Naurattaa, koska vanhana mummona olen taatusti just ton näköinen,
pieni ja tosi ryppyinen :)

Toinen asia joka kotiutunut meille on uusi objektiivi,
Canonin 50mm  f/1.8 ll,
kiva pieni tehokas objektiivi,
jonka kanssa nyt tutustutaan,
pienin askelin :)

Ensi vaikutelma ollut pelkästään positiivinen,
terävä pikku ystävä!





maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tunnustus...

Sain muutama viikko sitten tämän hauskan tunnustuksen
ihastuttavasta HUVIKUMPU LIVING blogista,
kiitos Susanna!


Tunnustuksen saajan pitää kertoa kahdeksan asiaa itsestään.

1:

Merta ja saaristoa yli kaiken,
siellä minun sielu lepää!

2:

Kotiin tullessani vaihdan ensimmäiseksi verkkarit jalkaan,
ja jos vaan voisin, olisin mielelläni aina verkkarit päällä :)

3:

Olen hulluna pohjoismaisiin dekkareihin 
ja kirjahyllyni ovat niitä täynnä,
pokkariversiona.

4:
Pioni ja tulppaanit ovat lempikukkiani,
pidän myös kovasti luonnosta löytyvistä kukista.

5:


... aika monta rannekelloa :)

NRO6:


TYYNY HULLU!
Omistan varmaan yli viisi kymmentä sisustustyynyä
 (mökillä olevat tyynyt mukaan laskettuna)
Paljon möin kirpparilla, mutta kaapit täynnä edelleen, 
ei vaan raaski luopua,
ja taas yksi uusi Bloomingvillen tyyny tulossa....

NRO 7:



Läheiset, rakkaat, sukulaiset ja ystävät
ovat minulle tärkeä osa elämässä.

NRO 8:

Olen onnellinen että saan jakaa blogiani
kanssanne,
ja nautin täysin siemauksin 
teidän upeista blogeista.


Tämäkin haaste on varmaan seikkailut jo usealla teistä,
joten en laita eteenpäin,
napatkaa jos haluatte,
käykää katsomassa pitkää listaani blogeista
joita seuraan,
kaikki taatusti tutustumisen arvoisia,
 jos ette ennen ole 
niissä käyneet.