tiistai 29. elokuuta 2017

Haikeutta & Hyggeilyä



Täällä ollaan jotenkin
NIIN 
haikein mielin...

Ei siitä et en tykättäisi syksystä, metsälenkeistä,
metsäntuoksusta ja sen ihanasta sienisadosta.

Tai
Ihanisista pimeistä fiilistely illoista
kynttilän valossa.
 Ihan parasta.

Haikeutta sen vuoksi että kesä tuli ja meni,
tai se ei tainnut koskaan kunnolla tullakaan.

Surullinen myös vähäisestä mökkeilystä saaristossa.

Tiedän, asenne kysymys
mutta en vaan kesällä tykkää kulkea
 villasukat/villapaita päällä.
Ja edelleen kylmissäni.



 Viime viikonloppuna
Perjantai taas niin sateinen ja kylmä että
päätin jäädä kotiin.
Pitkin hamapain.

Launataina
Syys-siivous 
Titokin osallistui suurella innolla laittaen sohvatyynyt ojennukseen 
(ja oikeassa elämässä, tällai ne yleensä aina on)



Parveke
sai syksyisemmän ilmeen.

Tänään jopa untuvapeittoon kääriytyneenä 
join aamu kahvin täällä kynttilän valossa.

Ja voin kertoa superhyvällä
 energialla työpäivään.

Suosittelen, 
myös aamu hyggelilyä:)





tiistai 22. elokuuta 2017

Jälleen yksi ihana kesämuisto





Usean vuoden perinne.
Alkuvuosina minä, tytär ja karvakuono.
Nyt tytär jäänyt näistä kekkereistä pois.

Nyt THE jengi koossa!
Ihania nuoruuden ystäviä
jo kolmas vuosi peräkkäin.

Rapuja ja muita herkkuja
 &
maailman kauneimmat lautaset
kattauksessa!
Jokainen lautanen erilainen, tämä omani.

Suruliputus
 Vahvoja mielipiteitä ja jopa aika kiivasta keskustelua aiheen ympärillä.





Mutta ennenkaikkia
lämmintä ystävyttä
ulkona takkatulen ääressä aamu neljään.






torstai 17. elokuuta 2017

Aika menee niin ettei perässä pysy





Eli tässä viime viikonlopun tunnelmia.
Perjantai aamusta mökille ja se ilta fiilisteltiin
karvakuonon kanssa kahden.




Lauantai aamusta saimmekin sitten seuraa.
Siis sekä minä että Tito.


Kuuma rantapäivä hiekkarannalla,
grillausta
ukkosta ( WAU!) ja rapuja salamoiden räiskeessä
sekä oranssi auringonlasku 
ja
 lisää ukkosta, sadetta ja lisää salamoiden valotulitusta.
Ja voin kertoa että ukkonen saaristossa oli
todella raju mutta pikku neiti ilosta kirkuen totesi
"paras ilta ikinä"



Sunnuntaina myrskyinen hiekkaranta.
Pienen ihmisen isoa riemua
aalloista, auringosta ja vaan olosta
saaristossa.






Koirien välistä ystävyyttä
aisteja hiveleviä hajuja
niin 
mereltä kuin metsässä.
Varsinkin Lilillä oikeen suu naksui kun metsässä
haistoi saaressa olevat peurat.

Vapautta tulla ja mennä
 minne nenä vie.


Maanantain me saimme vielä jäädä Titon kanssa
saaristoon todeten että lämmöstä huolimatta
syksy on tullut.

Tulevana viikonloppuna me vaihdamme merimaisemat
järvimaisemiin.

Perinteinen Me Tampereen Tytstyt mökillä viikonloppu edessä.
Naurua ja armotonta höpötystä auringon nousuun asti.





keskiviikko 16. elokuuta 2017

Makujen ilta tyttären kanssa


Ihana yllätys tyttäreltä!!!

Viime viikolla sain puhelun ja R ehdotti että veisi minut
Brondaan syömään Menu illallisen.

Iltamme alkoi Pastorissa jonka jälkeen 
siirryimme Brondaan.

Vastaanotto todella lämminhenkinen
ja
ennen kaikkea ihanan rento.




Esteettisesti jo niin kauniita annoksia
 että niitä söi jo pelkästään kaikilla asteilla.

Makujen kombo jumallallista.

Tämän ruokalistan + ne "keittiöstä terveiseisen" jälkeen 
melkeen kierin tyttären kotiin.




Vieraana kun olin
  en saanut nukkua tässä kutsuvassa sängyssä,
mutta tällaisen super illan jälkeen hyväksyn "melkeen"
 kovalla varapatjalla nukkumisen...

Kiitos R!






keskiviikko 9. elokuuta 2017

Rautalanka rakkautta


Mitäs pidätte mun uudesta kaktuksesta?!

Itse niin isosti tykkään tästä 
 taideteoksen omaisesta rautakaktuksesta.
Kuvailisin sanoilla helppohoitonen, rohuea, sikakähee!

Kuin tehty tuohon meidän sohvapöydälle!

 Täällä nykyään sääntö:
 Yksi uusi tavara,
 kolme pois.

 Sohvapöydällä ennen ollut
Balita tuotu taruksenpää löysi itselleen
arvoisena paikan mun mustalta lasihyllyköltä
mutta iso kasa tuikkukuppeja ja kynttilänjalkoja
siirtyi kirppis laatikkoon.




 Ja kun muutama tuikkukuppi muutti landelta mukaan kaupunkiin
voin huomenna hyvällä omatunolla
 viedä mökille yhden jutun...





sunnuntai 6. elokuuta 2017

Lilaa risottoa, kattauksen vaihtoa ja parasta terapiaa koko viikonloppu!



Takana jälleen yksi viikonloppu jota lämmöllä muistelen
talven synkkinä iltoina.

Meidän 3xP, 2xM ja tietty pikku Tee

Perjantai iltana suurien aaltojen saattelemana
suuntasimme småkusiinin saarelle illan viettoon.

Tarjoilla oli rakkaan ja hauskan seuran lisäksi 
 parasta ikinä syömääni kasvissosekeittoa
reseptillä 
"mitä saaristokaupasta sattui löytymään"
sekä lilaa risottoa joka sai meidät "salihenkilökunnan"
melkeen kiivasmieliseen keskustelun kattauksesta
joka 
sitten loppu viimeksi meni vaihtoon :)

Ilta venyi pitkälle yli puoliyön
naurun ja mukavan yhdessä olon merkeissä.
Oopperaa, saaren elukoita, haisevia meihylkeitä, purjehdusta,
valkohaita ja safari elämysksiä.

Titokin löysi taas sen oman lempparisylinsä 
ja 
nautti tyytyväisenä kunnes pilkkopimessä
takaisin omaan saareen.





Lauantai aamuna aamukahvit terassilla sinisen taivaan alla.
Siinä kahvikupin ääreesä muistelin ystävättäreni sanoja
joka muutama viikko sitten möksällä oli kylässä
"onko ruokapöytä koskaan ollut tuolla?!"

"On" vastasin, joskus 10v sitten...

Muutaman viikon ajatus pyörinyt mielessä ja idea alkoi
tuntumaan niin hyvältä että pakkoahan se oli toteuttaa.
Ei seuravana päivänä, kun olisi ollut pilvistä ja sateista vaan
HETI!
Ja hyvä niin, enemmän kuin tyytyväinen huonekalujen uuteen paikkoihin.

Vielä muutama idea mutta ne odottaa ensi viikonloppuun.








torstai 3. elokuuta 2017

Eka kerta tämän kesän aikana



Tänään koin
hetkellisen ihmeen
kun kaksi
parvekkeella olevaa aurinkokenno lamppua syttyi.

Huomio sanaan hetkellisen 
koska tätä kirjoittaessani ne jo sammuneet.

Huvitti itseäni ajatus
kuinkahan paljon aurinkokenno valoja tänä kesänä palautettu
kauppoihin toimimattomuuden takia...

Meillekin töihin muutamia
koska vaan vilkkuvat ja sitten sammuvat :)

Huomenna saaristoa ja taatusti hullun hauska ilta luvassa. 
Tänne kyläpaikkaan
 ei kuulemma ole maihin tulemista ilman Linkedin suklaata :)